Viherpiha

Keltainen jättiläinen

Mainos

Olen saanut kuvan kasvin tädiltäni Borlängestä, Ruotsista. Se kukkii joka kesä. Syksyllä versot kuihtuvat. Keväällä maasta lähtee uudet versot, jotka kasvavat taas kaksimetrisiksi. Kukaan, hortonomisukulaistani myöten, ei ole tunnistanut kasvia. Se on ollut meillä jo yli 20 vuotta.

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:

Kasvinne on asterikasveihin kuuluva leveäkompassikukka (Silphium perfoliatum). Se on meillä harvoin viljelty, mutta kestävä perenna. Viljelyssä on myös liuskalehtinen liuskakompassikukka (S. laciniatum).



Nimensä kompassikukat ovat saaneet siitä, että niiden lehdet asettuvat etelä–pohjois-suuntaan etenkin paahteisilla paikoilla. Ilmiö on selvästi havaittavissa kasvin kotiseuduilla Pohjois-Amerikan preerioilla, mutta ei niin selvästi viljellyissä kasveissa.



Suomessa isoja perennoja kasvatetaan liian vähän ja lajivalikoima on turhan suppea. Eräs taimitarhuri kertoi, ettei isoja perennoja kannata viljellä, sillä menekki on vähäistä. Suurin osa kuluttajista ostaa pieniä, sieviä ja myyvän näköisiä kasveja, jotka kukkivat keväällä tai alkukesällä.



Siksi kompassikukkaa ei yleensä näe myynnissä. Se ei ole houkuttelevan näköinen pikkutaimena. Onneksi sen siemeniä myy ainakin Exotic Garden.



Ehkä suosion vähyys johtuu myös siitä, ettei se ole yhtä runsaskukkainen kuin monet muut syyskesällä ja syksyllä kukkivat asterikasvit, kuten päivänsilmät, hohdekukat, auringonkukat, piiskut ja päivänhatut.

Julkaistu: 25.4.2005

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä