Viherpiha

Kahvipensaan lisäys

Mainos

Kahvipensaani on tosi vanha ja liian korkea. Olen yrittänyt saada uutta alkua kasvamaan sekä oksasta vesilasissa että mustia ja punaisia papuja multaan laittaen, mutta mikään ei onnistu.

Teksti Visa Lipponen

Asiantuntija vastaa:

Uskon, että kasvisi on arabiankahvi (Coffea arabica), joka käytännössä on ainoa Suomessa huonekasvina kasvatettu kahvipensas. Sitä on helpointa lisätä siemenistä, mutta kuvauksestasi päätellen olet kylvänyt siemenet väärin.

Kahvipensaiden hedelmä on luumarja, siis samanlainen hedelmä kuin vaikkapa kirsikalla, mutta sillä poikkeuksella, että sen sisällä on kaksi melko isoa siementä. Hedelmä on kypsänä punainen, ja paahdettuja siemeniä nimitetään kahvipavuiksi.
Jotta idättäminen onnistuisi, poista hedelmämalto siementen ympäriltä ja kylvä siemenet vasta sitten – älä siis laita koko hedelmää sellaisenaan multaan. Tuoreet siemenet itävät melko helposti, varastointi heikentää niiden itävyyttä.

Pistokkaista lisääminen on äärimmäisen hankalaa. Pistokkaaksi kelpaa puutumaton tai puoliksi puutunut verso, jonka tyvi käsitellään välittömästi leikkaamisen jälkeen juurrutushormonilla. Pistokas pistetään heti tämän jälkeen kosteaan hiekan ja vermikuliitin tai perliitin ja vermikuliitin seokseen. Sen jälkeen lehdet leikataan keskeltä puoliksi haihtumisen vähentämiseksi ja pistokas peitetään läpinäkyvällä muovihupulla. Muovihuppu poistetaan vähintään kerran päivässä muutamaksi kymmeneksi minuutiksi ilmanvaihdon takaamiseksi. Pohjalämpö parantaa juurtumisen mahdollisuutta.

Kaikesta vaivannäöstä huolimatta yleensä kuitenkin käy niin, että pistokas ei lähde kasvuun, vaan joko kuivuu tai mätänee.
 

Julkaistu: 13.4.2015

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä