Viherpiha

Käenkaali huonekasvina

Mainos

Minulla on ruukkukasvina violetti apila, joka kasvaa suuremmaksi kuin vastaava voimakkaasti leviävä pihakasvi. Sisäkasvimuunnos on huomattavasti pihakasvia suurilehtisempi, mutta sekin on keltakukkainen ja lehdiltään violetti. Mikä olisi oikea tapa hoitaa tätä hiukan vesiheinämäistä huonekasvia, joka käsittelyssäni nuukahtaa tavan takaa, mutta herää sitten taas henkiin. Mikä lienee tämän apilan oikea nimi?

Teksti ViherPiha

Asiantuntija vastaa:


Kysymyksessä on jokin käenkaali, Oxalis. Sukuun kuuluu myös huonekasveina viljeltäviä lajeja. Sisäkukkina kasvatettavat yksilöt ovat kuitenkin pääsääntöisesti joko valko- tai punakukkaisia. Ne viihtyvät runsaassa hajavalossa ja pitävät tasaisesta kosteudesta.


Talveksi kasvit voidaan siirtää viileään ja niiden annetaan kuivahtaa. Vaihtoehtoisesti niitä voi hoitaa lepokauden huoneenlämmössä ikkunalaudalla niukasti kastellen. Kuihtuneet versot leikataan pois ja mukulat istutetaan keväällä uudelleen.


Punertavalehtisiä keltakukkaisia käenkaaleja ovat muun muassa tarhakäenkaali, Oxalis corniculata var purpurea, ja edellistä rehevämpi pihakäenkaali, Oxalis fontana ’Rufa’. Myös nämä pääsääntöisesti ulkona kasvatettavat kasvit suosivat valoisaa kasvupaikkaa ja tasaisen kosteaa kasvualustaa.


Teija Heinonen

Julkaistu: 20.11.2006

Kysy ja asiantuntijamme vastaavat

Kirjoitathan kysymyksesi riittävän yksityiskohtaisesti, jotta voimme antaa mahdollisimman tarkan vastauksen. Valitsemme parhaat kysymykset ja julkaisemme ne. Nimeäsi ja yhteystietojasi ei julkaista.

Katso myös nämä