Vinkit savusaunan rakentamiseen
- Perinnesaunat ovat muotoutuneet erilaisiksi eri puolilla Suomea. Tutustu aluksi oman kulttuuripiirisi, alueesi tai kyläsi saunanrakennusperinteisiin. Maakunnalliset mallit ovat hyvä lähtökohta saunan suunnittelulle.
- Perinnesaunan pohjalta rakennettu uudissauna onnistuu luultavasti paremmin kuin suunnittelun aloittaminen täysin puhtaalta pöydältä.
- Oleellisia asioita ovat saunan koko ja sisäjärjestelyt: kiukaan paikka, lauteiden muoto, ikkunoiden paikka, veden lämmitystapa ja saunojien määrä. Kuinka monta henkeä lauteille pitää mahtua kerrallaan? Tarvitaanko pukuhuone tai vilvottelukuisti? Miten veden lämmitys järjestetään?
- Jonkinlaiset vähimmäismitat löylytilan pohjapinta-alaksi ovat 3–3,5 metriä kanttiinsa. Saunan korkeuden määräävät kiukaan koko, kattomuoto ja ylimmän lauteen korkeus.
- Toimiva nyrkkisääntö korkeuden suhteen on se, että keskimittaa pidempi mies pystyy vaivatta vihtomaan ylälauteellakin. Korkeutta on turha tämän enempää kasvattaa, sillä muuten löyly menee hukkaan noustessaan ylös kurkihirren alle.
- Hyvä savusauna noudattaa ”Pälsin lakia”. Se tarkoittaa sitä, että alin, ns. jalkalaude on korkeammalla kuin ylimmät kiuaskivet. Silloin kylpijä istuu mahdollisimman tasaisessa lämmössä, eli lämpötilaero pään ja jalkapohjien välillä ei muodostu liian suureksi. Näin saunominen tuntuu miellyttävältä.
- Kiuas saa olla hieman ylimitoitettu saunatilan kokoon nähden. Iso kivimäärä varaa enemmän lämpöä, antaa pehmeämmät löylyt ja säilyttää lämmön pidempään.
- Saunaan on syytä rakentaa sekä lakeinen että räppänät riittävän ilmanvaihdon turvaamiseksi lämmityksen aikana. Lakeinen on katon läpi vedettävä suora putki ja räppänät takaseinällä olevia vetoluukkuja.
Leppä sopii hyvin lämmityspuuksi siksi, että siitä syntyvä tuhka ei jää leijumaan saunan ilmaan.
Asiantuntija: arkkitehti Risto Vuolle-Apiala