Maisema alkaa värittyä syksyn sävyihin, mutta Ville Salmen viinitarhassa sadonkorjuu on vasta pääsemässä vauhtiin. Megakokoiseksi kasvaneessa ’Zilga’-köynnöksessä odottaa Villen laskujen mukaan poimimista noin 500 terttua, ’Betan’ tummuvat rypäleet saavat kypsyä lokakuun puoliväliin asti.

– Tyttäristämme Elmasta ja Hilmasta tulee tähän aikaan vuodesta oikeita rypälerosmoja. He siirtävät iltaisin pienet jakkaransa ’Hasanski Sladkin’ ja muiden makeimpien rypälelajikkeiden eteen ja syövät satoa suoraan suuhun. Kasvatan tyttöjä varten muutamaa erityisen hyvää syöntilajiketta. En minäkään koskaan kyllästy rypäleisiin, sillä lajikkeiden makuerot ovat parhaimmillaan yhtä suuret kuin kirsikalla ja mansikalla, Ville kertoo.

Talvella tytöt saavat herkutella isän valmistamilla viidellä erilaisella rypälehillolla sekä viinirypälemehuilla. Villen suurin intohimo on kuitenkin omien viinien valmistus. Niitä varten hän on istuttanut viinitarhaansa myös kuuluisat ’Riesling’- ja ’Chardonnay’ -lajikkeet.

– Viinirypäleterttu on minusta yksi maailman kauneimpia asioita. Köynnösten kasvun ja rypäleiden kypsymisen seuraaminen on valtavan kiehtovaa. Joku rentoutuu iltaisin saunassa tai lukee kirjaa, minä nautin kuljeskellessani viinitarhassa.

Ville ihastui viiniköynnöksiin jo lapsena, sillä hänen enonsa kasvatti niitä. Ensimmäiset omat viiniköynnökset hän istutti reilut kymmenen vuotta sitten, kun perhe muutti nykyiselle kotitilalleen Perttelin maaseudulle.

– Huomasin, että minulla on aurinkoisella ja lämpimällä rinnetontilla aika hyvät olosuhteet viinitarhalle. Ensimmäisenä kesänä istutin kuusi viiniköynnöstä ja seuraavana vuonna kaksikymmentä lisää. Nyt täällä kasvaa noin 360 viiniköynnöstä, lajikkeita on 80.

Alkuun Ville noudatti keskieurooppalaisia viininviljelyoppeja, mutta ne osoittautuivat huonosti meidän oloihimme sopiviksi. Hän on kantapään kautta opetellut täällä toimivia konsteja esimerkiksi oikeasta istutussyvyydestä.

– Keski-Euroopassa viiniköynnöksestä jätetään varttamiskohtaa noin viisi senttiä maan päälle. Silloin on varsinkin ensimmäisinä vuosina suuri riski palelluttaa koko köynnös, sillä varttamiskohta on arka. Jos jalo-oksa kuolee, kuolee koko köynnös. Syvälle istutettuna jalo-osa myös tekee pikkuhiljaa omat juuret ja kasvista tulee vähitellen omajuurinen. Omajuurisessa taimessa maan alta nousee sama lajike uudestaan, vaikka kasvusto kuolisikin. Se kasvaa yleensä pian entisiin mittoihin.

Villen viinitarha sijaitsee jämpteissä riveissä, ja rivien väleissä kuljetaan nurmikkopolkuja pitkin. Ville pitää ruohon lyhyenä, sillä pitkä kasvusto voisi houkutella myyriä – tosin neljän kissan ja yhden koiran taloudessa tuholaiset pysyvät muutenkin hyvässä kurissa.

Tarhan perustamisvaiheessa Ville jyrsitytti hietasavisen maan traktorilla ja lisäsi joukkoon kalkkia, turvetta ja hiekkaa. Köynnösrivistön molemmin puolin multa on tumman maapeitekankaan peitossa, sillä se ehkäisee rikkaruohoja ja lämmittää viiniköynnösten juuria. Viiniköynnökset rakastavat lämpöä, joten Ville on kantanut köynnösten lähelle myös lämpöä varaavia kivenmurikoita.

– Paikan suurin vitsaus on tuuli. Se vie lämmön mennessään ja kuivaa talvella kasvustoja. Olen istuttanut viiniköynnösten suojaksi kuusiaidan, mutta kestää vielä vuosia, kunnes se on kasvanut riittävän korkeaksi. Siihen asti joudun sietämään rumaa sinistä tuuliverkkoaitaa. Tuulen takia kunnon tuenta on ihan ehdoton köynnöksille.

Ville hyödyntää viinitarhan satoa monipuolisesti. Suuri osa rypäleistä syödään syksyn mittaan perheen kesken tuoreina. Syöntirypäleet säilyvät Villen kokemuksen mukaan parhaiten köynnöksissä, joten ne kannattaa kerä

tä vasta juuri ennen nauttimista. Happamalta maistuvat rypäleet sopivat erilaisiin hilloihin, mutta viineihin niitä ei kannata käyttää.

– Esimerkiksi ’Zilgasta’ ei mielestäni kannata väkisin tehdä viiniä, sillä se sopii muihin käyttötarkoituksiin paljon paremmin.

Ville valmistaa alkuun vain yhden lajikkeen viinejä, jotta hän pääsee selville kunkin lajikkeen omasta mausta. Myöhemmin lajikkeita voi alkaa sekoittaa mahdollisimman maistuvan viinin aikaansaamiseksi, tosin lajikkeiden eri vuosikerratkin ovat maultaan kovasti erilaisia, sillä olosuhteet voivat vaihdella suuresti.

– Viinien valmistuksessa kannattaa muistaa, että Suomi-versio ei vain millään voi olla samanlainen kuin Etelä- ja Keski-Euroopan viinit. Meillä rypäleiden happopitoisuus on keskimäärin korkeampi ja sokerin määrä matalampi, joten viinin mausta tulee vähän muita raikkaampi, kevyempi ja hapokkaampi.

Kaikki rypäleet eivät joka vuosi ennätä kypsyä ennen talven tuloa, mutta Ville on löytänyt raaoillekin rypäleille käyttöä. Niistä voi pusertaa klassista ranskalaista versjuice- salaatinkastiketta, jolla on kirpeän etikkainen maku.