Pirkanmaalaisen Yli-Toukolan tilan juuret ulottuvat aina 1700-luvulle saakka, mutta osaksi Hanna-Leena Laszkan suvun tarinaa tila liittyi heinäkuussa 1916. Tuolloin hänen isänsä isovanhemmat, Adolf ja Senobia Heikkilä, ostivat tilan.
Hanna-Leena asui talossa elämänsä ensimmäiset 12 vuotta vanhempiensa kanssa. Talon toisessa päässä asuivat isovanhemmat, ja mummolaan kuljettiin wc:n läpi. Lasten kasvaessa viisihenkisen perheen nukkuminen samassa makuuhuoneessa ei enää toiminut, joten vanhemmat rakensivat tiluksille toisen talon.
– Kun isoäiti 1996 joutui vanhainkotiin, vanha talo jäi tyhjilleen. Se sai selvitä parhaansa mukaan, nousten kyllä puheenaiheeksi uskollisesti kerran vuodessa jouluaterian ääressä. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että jotain pitäisi tehdä, mutta mitään ei tehty, Hanna-Leena kertoo.
Kun vuonna 2011 Hanna-Leenan isä tarjosi taloa naapurin isännälle purettavaksi, Hanna-Leena ja hänen puolisonsa Oliver päättivät pelastaa vanhan sukutilan.
– Otimme hirsirungon talteen. Olimme kypsytelleet ajatusta tehdä tästä talo itsellemme, vieläpä vanhan mallin mukaan, vaikka meillä ei ollut minkäänlaista kokemusta vanhan talon remontoinnista, Hanna-Leena kertoo.
Hanna-Leena ja Oliver etsivät tontiksi kodilleen vanhaa pihapiiriä, ja se löytyi yllättäen Sahalahden Pakkalan kyläkeskustan tuntumasta: omassa rauhassaan mäennyppylällä oli vanhan mylly- ja sahalaitoksen tilukset, joiden ohi he olivat kulkeneet satoja kertoja. Päärakennuksesta oli jäljellä enää elintasosiipi, jonka päädystä wc-pytty paistoi kylänraitille. Piha oli täynnä nokkosia, romuja ja talonraatoja.
– Törmäsimme purettavan talon vintillä luonnonmukaisiin eristysmateriaaleihin, kuten pitkiin rukiinolkiin sekä tuohilaattoihin. Niiden välissä olleet sanomalehdet vuodelta 1893 olivat säilyneet kuivina ja hyväkuntoisina, Oliver kertoo.
Makuuhuoneen lattialautojen alta Hanna-Leena ja Oliver löysivät kaksi painosta Vilpeilän Virkistäjä -koululehtiä 1940-luvun puolivälistä.
– Yhtenä kirjoittajista toimi isäni. Lehden sivut oli liitetty yhteen käsin ommellen. Meitä huvitti myös löytämämme 1970-luvun aikuisviihdelehti sekä sukupuolivalistuslehtinen vuodelta 1910, jossa nuorille annetaan ylevä kehoitus ‘olla kirkas’, Hanna-Leena sanoo.
Sukutilalta siirretyn hirsirungon purkamisen, pystytyksen ja runkorakenteet tekivät ammattilaiset, mutta pinnat Hanna-Leena ja Oliver remontoivat itse. Monet hommat he tekivät niin, että ammattilainen näytti, miten tehdään ja sitten he jatkoivat siitä.
– Emme pitäneet kiirettä ja juhlistimme välivaiheita. Päivät venyivät pitkiksi, mutta illalla muistimme ottaa aikaa kylmälle oluelle ja ihastelimme työn jälkeä. Oli ilo huomata, että olemmekin aika käteviä käsistämme. Ja talkoohenki on yhä voimissaan, sillä tämä on ollut vähän koko suvun ja kaveripiirin projekti, Hanna-Leena sanoo.
Oliver ja Hanna-Leena ovat valinneet kodin tapetit ja remontin työtavat taloa kuunnellen. Talonpoikaistyylinen sisustus oli itsestäänselvä valinta, ja he ovat halunneet säilyttää vanhan talon mukana tulleet kalusteet.
– Tänne sopivat näyttävät kuviot ja värit. Meillä ei juuri leikitellä beigellä, vaan olemme valinneet meheviä ja maanläheisiä sävyjä, jotka tuovat lämpöä. Sisustus ei saa olla liian sävy sävyyn, mutta ei myöskään riemunkirjava. Sopiva kombo on syntynyt sekoittamalla perinteiseen maalaistalon tyyliin ripaus orientaalisuutta ja tuulahdus modernia fiilistä.
Hanna-Leenan lapsuudenkodin pelastaminen on kestänyt tähän mennessä jo kymmenen vuotta, eikä valmista ole vieläkään.
– Isoisoäiti Senobia, jonka mukaan talomme on nimetty, olisi varmasti ihmeissään, jos näkisi meidät nyt, Hanna-Leena sanoo.
– Kun päätalo joskus saadaan valmiiksi, pihassa odottaa vielä useita pelastettavia rakennuksia. Yksi niistä on jo saanut uuden elämän pihapubina. Täällä on niin paljon toteuttamattomia haaveita, että niistä riittää hommaa vielä pitkään. Meitä ei ole kertaakaan kaduttanut, että lähdimme urakkaan. Vanha talo on vienyt meidät mennessään. On ollut hienoa huomata, mitä kaikkea pystymme tekemään ja oppimaan. Haluammekin sanoa: ihmiset, uskaltakaa tehdä! Onnea on utelias luonne ja rohkeus ryhtyä toimeen.
