Merimatka saaristotorpalle kestää vain muutaman minuutin. Saaren kokoa on ensin vaikea hahmottaa, mutta Taivassalon karut kalliot kätkevät syliinsä paitsi useita taloja ja mökkejä myös reheviä metsiä, niittyjä ja peltoja. Kaikkialla on hiljaista, ja perinnemiljöö vie tulijan hetkessä sata vuotta ajassa taaksepäin.
Useimmat rakennukset ovat kesäasukkaiden käytössä, niin myös luonnonkauniilla aukealla sijaitseva torppa. Sitä ympäröivään tuulensuojaiseen tonttiin kuuluu 200 metriä kallioista rantaa sekä omenapuita, marjapensaita ja kukkaistutuksia.
Alun perin torpassa oli tupa ja kamari, mutta sitä on laajennettu myöhemmin yhdellä huoneella. Paikan rakensi kahdeksanhenkinen perhe, jonka isä työskenteli teurastajana. Kerrotaan, että hän hukkui traagisesti syysjäihin, kuten moni saariston asukas.
Kesäasunto torpasta tuli jo 1950-luvulla, ja se pysyi saman suvun omistuksessa pitkään. Nykyiset asukkaat, yrittäjä- ja lääkäripariskunta perheineen, ostivat paikan 90-luvun lopussa.
Perhe oli viettänyt vuosia ulkosaaristossa vuokramökillä. Harvakseltaan käytiin katsomassa myynnissä olevia, lupaavalta vaikuttavia kohteita. Niihin kuului myös torppa Taivassalossa. Tutustumiskäynnillä perhettä odotti hirvien ja peurojen kaluama villiintynyt pusikko ja sen keskellä rakennus, jonka kuistin katto ja osa ulkoseinää olivat pahoin lahonneet.
Sisällä aika näytti pysähtyneen 60-luvulle. Lattiat oli peitetty muovimatoilla, joiden alta paljastui homeisia kovalevyjä. Alkuperäiset ovet oli jätetty pihalle lahoamaan ja korvattu jäälasilla koristetuilla laakaovilla. Sisustus koostui sekalaisista huonekaluista, tekokukista ja koristelautasista. Löytöjäkin tehtiin: venevajaan oli hylätty Arabian Vineta-sarjan vati ja kulho.
Perhe ei näkemästään hätkähtänyt. Se oli asunut pitkään ympärivuotisesti vanhassa puutalossa ja tiesi, ettei peli ollut menetetty, vaikka talosta löytyisikin jokunen laho hirrenpätkä.
Torppa hankittiin irtaimistoineen, ja remontti alkoi seuraavana kesänä. Tavoitteena oli kunnostaa torppa sekä sisä- että ulkopuolelta muistuttamaan rakennusaikansa eli 1900-luvun alun tyyliä.
Tuvan, eteisen ja verannan huonokuntoiset lautalattiat jouduttiin uusimaan, mutta salin ja kamarin lattiat saatiin entistettyä poistamalla maali, hiomalla laudat ja maalaamalla ne uudelleen. Pariskunta kunnosti myös ikkunat raaputtamalla irtoavan maalin pois, uusimalla kitit ja maalaamalla pokat uudelleen valkoisiksi. Pilalle menneiden sisäovien tilalle teetettiin uudet vanhan mallin mukaan uusikaupunkilaisen Henrik Helpiön verstaalla. Sisäseinien monin paikoin irronneen pinkopahvin korvasi paremmin eristävä puukuitulevy. Ullakko jätettiin varastotilaksi.
Ulkokaton ja osan julkisivun vuorauksesta uusivat ammattilaiset. Talo maalattiin uudelleen alkuperäisen kaltaisella maalilla ja vanhaa jäljittelevällä sävyllä.
Oman haasteensa remonttiin toi sijainti saaressa. Merimatka perille on onneksi lyhyt, mutta lihaksille oli töitä, kun kaikki tarvikkeet ja huonekalut piti kantaa laiturilta torpalle saaren sisäosaan.
Ostohetkellä alkuperäisestä tunnelmasta oli jäljellä enää rippeitä. Uudet asukkaat halusivat sisustaa huoneet rakennusaikakauden tyyliin ja käyttää pääosin klassisia talonpoikaiskalusteita sekä 1900-luvun alun täyspuisia huonekaluja. Niitä hankittiin lähinnä lähiseudun antiikkiliikkeistä. Taloon kuuluneet hyväkuntoiset kalusteet saivat jäädä osana paikan historiaa.
Värit ovat perheelle tärkeitä, ja siksi joka huone sai oman värimaailmansa. Käytössä oli vain perinteisiä sinisen, vihreän ja keltaisen sävyjä. Jokaiseen tilaan valittiin herkkäkuvioinen tapetti ja puolipaneeli. Selvästi toisistaan erottuvat tunnelmat rytmittävät sisätiloja ja saavat huoneet näyttämään avarammilta kuin ne ovatkaan. Raikkaan sävyiset puolipaneelit korostavat huvilamaista tunnelmaa, mutta ne myös suojaavat arkoja paperitapetteja.
Remontin jälkeen keskityttiin puutarhan hoitamiseen. Huolta aiheuttaa saarella asuva peuralauma, joka käy välillä popsimassa perennat pihalta. Vapaa-aika kuluu myös uiden, saunoen, retkeillen veneellä lähivesillä, sienestäen ja marjastaen. Välillä uppoudutaan romaaneihin ja paikallishistoriaan. Satoja vuosia sitten saaren kautta kulki postitie, ja kieltolain aikaan 1919–32 saarelta sai pimeää viinaa. Hiljattain valmistui pitkään suunniteltu ulkokeittiö, jossa perheen isän ruoanlaittotaidot pääsevät vihdoin oikeuksiinsa.
– Onneksi taas on alkamassa uusi unohtumaton kesä saaressa, hän sanoo.
