Vierasmaja metsän siimeksessä
Sisustus
Vierasmaja metsän siimeksessä
Alun perin huvimajaksi tarkoitetusta piharakennuksesta tulikin pieni vierasmökki – ja perheen lempipaikka, jossa päiväunet maistuvat mansikkaisilta.
12.8.2017
 |
Meidän Mökki

Saaressa kesiään viettävä perhe haki tontille sopivaa monikäyttöistä huvimajaa. Messuilla he viimein löysivät etsimänsä, modernin ja suurilla laseilla varustetun piharakennuksen.

Puolet pienen majan seinistä on kiinteitä. Kahdessa muussa seinässä on liukulasiovet, jotka saa kokonaan auki. Ostopäätöstä helpotti myös se, että kahdeksan neliömetrin kokoinen maja ei tässä tapauksessa vaatinut rakennuslupaa.

Päämökki isoine ikkunoineen henkii samaa ilmettä kuin vierasmaja.

Majan rakennustyöt aloitettiin heinäkuussa perustustöillä. Perustukset tehtiin suoraan kallion päälle kevytsoraharkoilla.

Koska piharakennuksessa oli valmiit osat, pystytys sujui nopeasti. Eristämisen ja sisäpaneloinnin kanssa koko työ hoitui vajaassa viikossa.

Maja sai myös sähköt lähinnä lämmitystä ja valaistusta varten. Näin mökki on tehokkaassa käytössä pitkälle syksyyn saakka.

Suojainen terassi houkuttelee istumaan hetkeksi kahvikupin ääreen.

Ilmanvaihdon tehostamiseksi seinään asennettiin korvausilmaventtiili sekä aurinkokennolla toimiva poistoilmapuhallin, joka vähentää myös huoneilman kosteutta.

Puulattia sai vaalentavan lipeäkäsittelyn. Lattia kestää nyt kauniina vuosia ilman kellertymistä.

Kun lasiliukuovet vedetään syrjään, on kuin nukkuisi ulkosalla. Seinälle kiinnitetty hiiltynyt kelo on löytö Lapista.

Mökin kaveriksi rakennetun huvimajan käyttötarkoitus muuttui lähes heti valmistumisen jälkeen, sillä se osoittautui oivalliseksi vierasmajaksi. Nopeasti huoneesta tuli myös tärkeä huilipaikka koko perheelle.

Kun majan käyttö lisääntyi, se sai ympärilleen pikkuisen terassin ja kulkusillan. Nyt huoneelle voi hipsiä päämökiltä vaikka sukkasillaan. Kun isot liukuovet ovat auki, koko maja aukeaa osaksi ympäröivää luontoa.

Puulesteistä syntyi majan tyyliin sopiva naulakko. Pehmeät vaalean sävyt luovat raukean ja rennon tunnelman.

Maja on sisustettu lähes kokonaan kierrätystavaroilla ja kirpparilöydöillä. Vaaleat pinnat ja yksinkertainen sisustus tekevät tilasta harmonisen ja raikkaan.

Parasta majassa on kuitenkin oma rauha. Siellä voi vain nauttia hiljaisuudesta lueskellen tai loikoillen.

Vanha laatikko on hyvä säilytyspaikka lehdille ja toimii samalla yöpöytänä.

Mitä projekti maksoi?

  • Rakennuspaketin valmistaja: Huone 1, 3400 e
  • Perustukset, kevytsoraharkoilla noin 400 e
  • Rakennusmateriaalit, kuten maalit, eristeet, sisäpaneelit, kattohuovat, maalit, IV-venttiilit, noin 1000 e

Yhteensä noin 4800 euroa.

2 kommenttia