Vesivahinko on katastrofi, mutta siitäkin selviää: ”Onni onnettomuudessa, että vuoto havaittiin niin nopeasti”
Rakenna ja remontoi
Vesivahinko on katastrofi, mutta siitäkin selviää: ”Onni onnettomuudessa, että vuoto havaittiin niin nopeasti”
Uima-allas kellarissa! Kun paritalon käyttövesiputki repesi, rakennuksen toisen puoliskon kellari alkoi täyttyä vedestä. Vesivahingon jälkihoito kesti kuukausia, mutta hommasta selvittiin ammattilaisten avulla – ja oli mukana myös hieman tuuriakin.
Julkaistu 30.5.2018
Meidän Talo

Helsinkiläisen paritalon puolikkaassa kävi tohina viime keväänä, kun putkifirma uusi lämpöpattereita toisessa asunnossa. Lopulta miehet saivat urakan valmiiksi, pakkasivat tavaransa ja lähtivät.

Toisen asunnon omistaja Asko Jussila teki vielä pienen tarkistuskierroksen kolmessa asuinkerroksessa. Hyvältä näytti. Kellarikerroksessa tarkka mies kuitenkin huomasi, että vesimittari pyöri vinhasti, vaikka kaikki hanat olivat kiinni. Syy oli kuitenkin ilmeinen. Paritalon molemmat asunnot olivat yhteisen vesimittarin päässä. Naapurissa oltiin varmaan suihkussa.

Jussila päätti kuitenkin varmuuden vuoksi soittaa naapurille, tämän jutun kirjoittajalle. ”Ei, täällä ei olla suihkussa. Ei kastella nurmikkoa, ei pestä pyykkiä. Odota, kun tarkistan vielä oman kellarimme.”

Ei voi olla totta, vesivahinko!

Katastrofi! Kellariin rakennetun työhuoneen korkkilattiaa peitti noin kolmen sentin paksuinen vesipatja, ja lisää vettä pulppusi jostain kovalla vauhdilla.

Jussila juoksi talon toisella puolella välittömästi pääsululle ja kiersi sen kiinni. Vedentulo lakkasi, mutta iso vahinko oli jo tapahtunut.

Putkifirman asentajat eivät onneksi olleet vielä ehtineet kauaksi, ja he kääntyivät kiireen vilkkaa takaisin. Asentajat ymmärsivät tilanteen vesivahingon vakavuuden ja hälyttivät paikalle oman saneerauspartionsa.

Vuonna 1949 rakennetun paritalon molemmat asunnot ovat yhteisen vesimittarin päässä.

Odotellessa aloimme kuivata lattiaa pyyhkeillä ja ämpäreillä. Pian saneerauspartio tuli paikalle ison märkäimurin kanssa. Parin tunnin kuluttua olimme saaneet kuivattua lattian.

Tähän asti kaikki oli sujunut hujauksessa, mutta jatko oli hämärän peitossa. Kuinka kauan rakenteiden kuivaamiseen ja uusimiseen menisi?

Vesivahingon kuivaus alkaa

Putkifirman asentajat olivat kiristäneet yhtä vesijohtoa ymmärtämättä, että kyseinen putki syötti vettä myös meidän asuntoomme. Asuntojen välisen seinän toisella puolella putkiliitos räsähti auki, ja vesi alkoi tulvia kellariimme. Jussilan puolella vuoto ei näkynyt millään tavalla. Oli onni onnettomuudessa, että naapuri sattui kurkkaamaan vesimittaria. Putkifirma, yksi Suomen suurimmista, myönsi onneksi vastuunsa.

Kolme senttimetriä vettä tuntuu vähäiseltä vahingolta, mutta kaiken se kasteli! Korkkilaatat revittiin pois, kipsilevyseinien alaosista ja niiden takaisista eristeistä poistettiin puolen metrin korkuiset palat. Sitten kellariin tuotiin isot kuivurit, jotka poistivat huoneilmasta keräämänsä kosteuden ulos.

Lopuksi lattiaan porattiin neljä reikää eri puolille huonetta ja niistä mitattiin betonilaatan kosteus. Kun oli varmistettu, että betoni on kuivaa, oli uuden korkkilattian aika. Seiniin pantiin uudet eristeet ja levyt. Saumat paklattiin näkymättömiin.

Putkifirma hoiti kaikki työt hyvin, eikä koittanut missään vaiheessa väistää vastuutaan. Siinä mielessä kävi tuuri. Mutta kolmasosa asunnosta oli pois käytöstä yli kahden kuukauden ajan. Kuivurit surisivat ja remonttimiehet ramppasivat edestakaisin. Kellarikerros tuli entiselleen, muttei yhtään sen paremmaksi.

Kuivurit surisivat pari viikkoa yötä päivää. Sen jälkeen lattia oli tarpeeksi kuiva, jotta se voitiin tasoittaa ja kuivata vielä uudelleen lämpövastuksilla. Taas meni pari viikkoa.

Olisiko vuotovahti auttanut vesivahingossa?

Onni onnettomuudessa, että vesivuoto havaittiin niin nopeasti. Entä jos naapuri olisi lähtenyt pois kotoa yhtä aikaa remonttimiesten kanssa? Tai jos meillä ei olisi ollut ketään kotona?

Vesivahinko voi sattua monella tavalla. Meidän äkillinen, iso putkirikkomme on sieltä harvinaisemmasta päästä. Miten vuotovahti olisi auttanut ja millainen vuotovahti?

Jos talossamme olisi ollut päävesijohtoon asennettu vedenvirtausta tarkkaileva vuotovahti, se olisi tehnyt hälytyksen ja katkaissut vedentulon vasta monen minuutin kuluttua vahingosta. Vuotovahdeissa on yleensä kotona ja poissa -toiminnat. Kun vahti kytketään poissa-tilaan, vuoto pysäytetään muutamassa sekunnissa. Olin vahingon aikaan kotona, joten tyypillinen vuotovahti olisi antanut veden virrata vapaasti viiden minuutin ajan.

Paikalliset, vesikalusteiden läheisyyteen asennettavat anturit eivät meidän tapauksessamme olisi auttaneet, koska vuotokohdan lähellä ei ole vesipistettä.

Apua olisi ollut vain hybridijärjestelmästä. Siinä olisi ollut päävesijohdon virtausta tarkkaileva vahti ja samaan keskusyksikköön liitettyjä paikallisia kosteushälyttimiä jokaisessa asuinkerroksessa.

Tämmöinen laitteisto meille hankitaan. Olemme ottaneet opiksemme.

Vesivahinko voi sattua monella tavalla

Ammattilaisten mukaan vesi löytää kyllä reitin purkautua, ja juuri tästä isoin ongelma tuleekin.

– Vesi hakeutuu aina rakenteisiin. Betoni ei homehdu, mutta se imee vettä todella paljon. Ja kun se sitten päästää kosteutta huoneilmaan, syntyy otollinen alusta mikrobien kehittymiselle, Lassila & Tikanojan saneerausyksikön päällikkö Jani Kankaanpää sanoo.

Mikrobit vaativat orgaanisen alustan kasvaakseen kunnolla. Sellaisia ovat esimerkiksi puurunkoiset väliseinät. Kipsi ei ole orgaanista ainetta, mutta levyn molemmilla puolilla oleva paperi on. Vaikka paperi on käsitelty homeensuoja-aineella, se on pian täynnä mustia läiskiä, jos se altistuu kosteudelle.

Terveydelle haitallisten mikrobien kehittymisen kannalta on merkitystä myös sillä, mitä rakenteisiin vuotaa, eli hajoaako kuumavesiputki vai viemäri.

– Yhden talon siivouskomeron lämpöpatterissa oli pistevuoto. Komerossa ei ollut kukaan käynyt vähään aikaan. Se oli aivan musta homeesta, kun patterivuoto oli suihkuttanut kuumaa vettä eikä siellä ei ollut kunnollista ilmanvaihtoa. Vettä ei kuitenkaan tullut niin paljon, että se olisi valunut komerosta ulos, yrityksen aluepäällikkö Ville Mestilä kertoo.

Vesi löytää kyllä reitin purkautua, ja juuri siitä isoin ongelma aiheutuukin.

Vesivahingon jälkeen torjutaan jälkivahingot

Yleistäen voidaan sanoa, että mikrobit alkavat kasvaa missä tahansa kosteusvauriossa, jos jälkivahinkoja ei torjuta kunnolla.

Jälkivahinkojen torjunnasta huolehti meidän tapauksessamme apuun hälytetty saneerauspartio poistamalla kaiken näkyvän veden ennen kuin se ehti imeytyä rakenteisiin. Työmiehet purkivat myös rakenteita, jotta kaikki vedet saatiin pois.

Jälkivahinkojen torjunnan jälkeen alkaa varsinainen vahingon kartoittaminen. Kun naapurin kellaria vasten oleva seinä purettiin betoniin saakka, vuotokohta näkyi saman tien.

Aina vuotokohtaa ei saada noin helposti selville.

– Vuotokohtaa etsittäessä on välillä jouduttu poraamaan reikiä pitkin taloa. Kun on vedetty päälinjat poikki tai sulut kiinni, vedentulo on tietysti lakannut ja putket ovat tyhjiä, Kankaanpää sanoo.

Pintakosteusmittari ei aina auta. Linjat voivat kulkea niin syvällä rakenteissa, ettei mittari toimi.

– Ja kosteus liikkuu usein rakenteissa, lopullinen laajuus saattaa selvitä vasta purkutöiden jälkeen, Mestilä lisää.

Esimerkiksi vanhassa omakotitalossa kosteus voi löytää ihan uskomattomia reittejä.

– Nämä ovat onneksi verrattain harvinaisia tapauksia. Yleensä nähdään aika pian, että tuossa on se kaikkein märin kohta. Siitä vuoto yleensä löytyy.

Torju vesivahinko!

  • Huolehdi vastuullisesti kiinteistöstä ja laitteista. Pidä vakuutukset ajan tasalla.
  • Tarkkaile aika ajoin vesimittaria, kun vettä ei käytetä.
  • Perehdy kiinteistön tekniikkaan ja käyttöohjeisiin.
  • Tarkkaile koneiden ja laitteiden kuntoa. Kiinnitä erityishuomio astianpesukoneen poistoletkun kuntoon.
  • Seuraa pesutilojen kuntoa (esim. silikonisaumat) ja pidä ne huolellisesti kunnossa.
  • Suunnittele erilaiset korjaukset ja asennukset huolellisesti. Käytä ammattilaisia esimerkiksi vesikalusteiden asennustöissä.

Kommentoi »