Haaveissa vesiallas? Aloita näistä
1. Suunnittele hyvin. Kun rakennat vesialtaan, se pysyy paikallaan todennäköisesti vuosia. Mieti altaalle mahdollisimman luonnollinen paikka. Sellainen on esimerkiksi kohta, johon vesi muutenkin kerääntyy. Puolivarjoisa paikka on auringonvalon kannalta paras.
2. Jos haluat minimoida syksyn lehtien kalastelua altaasta, kannattaa allas rakentaa hieman etäämmälle lehtipuista.
3. Seisova vesi levittyy helposti. Altaaseen kannattaa hankkia pumppu, joka kierrättää vettä. On makuasia, kiertääkö vesi pinnan alla vai nouseeko se pumpun avulla suihkulähteeksi.
3. Muista, että tarvitset pumppua varten sähköä.
4. Valitse pumppu altaan koon mukaan, jotta vesi kiertää altaassa tarpeeksi.
7. Vesialtaan voi rakentaa allaskumin tai -muovin avulla. Helpointa on käyttää valmisaltaita, joita löytyy erikokoisina ja -muotoisina.
5. Maisemoi ainakin altaan reunat kivillä. Kivetty pohja näyttää luonnolliselta.
6. Lopputulos on luonnollinen, kun istutat sekä altaaseen että sen ympäristöön kasvillisuutta. Vesirajan tuntumassa viihtyvät rentukka ja rantakukka. Matalaan rantaveteen voi istuttaa kurjenmiekkoja, suovehkaa ja raatetta.
Näin pidät vesialtaan kauniina
1. Allas vaatii hoitoa, jotta se näyttäisi hyvältä.
2. Roskat ja lehdet kerätään säännöllisesti pois haavilla, jotta ne eivät kerääntyisi altaan pohjalle ja hapattaisi vettä maatuessaan.
3. Aurinkoisella paikalla vesi alkaa lämmetä ja levittyä helposti. Kasvillisuus tarjoaa pientä varjoa, joten lumpeenlehdet ja matalaan veteen sijoitettavat kasvit vähentävät auringonlämpöä ja puhdistavat vettä.
4. Jos altaaseen ilmestyy levää, hetkellinen apu voi löytyä levänpoistoaineista. Allassubstraatista on apua, sillä se toimii biologisena suodattimena. Altaaseen kannattaa luoda elinympäristö, joka on biologisesti tasapainossa: näin hoitokin helpottuu.
5. Syksyn tullen allas siistitään lehdistä ja muusta maatuvasta jätteestä. Nosta lumpeet ylös ja laita ne ämpärissä kellariin tai muuhun pakkasettomaan tilaan. Suovehkan ja raatteen voi laittaa talven ajaksi vaikka kasvimaalle.
6. Jätä vesi talveksi altaaseen mutta poista pumppu ja säilytä se pakkaselta suojassa.
7. Puhdista pumppu ja tarkista, että sen sisällä ei ole likaa. Voit säilyttää pumpun vesiastiassa, jotta sen sisällä olevat pienhiukkaset eivät kuivu ja jumiuta akselia. Kun otat pumpun taas käyttöön seuraavana keväänä, tarkista, että se toimii moitteettomasti.