Meidän Talo

Vanha pergola viihtyisäksi! Puutarhaharrastaja muokkasi oleskelupaikkansa paremmaksi – paljain varpain tassuttelukin on nyt mukavaa

Vanha pergola viihtyisäksi! Puutarhaharrastaja muokkasi oleskelupaikkansa paremmaksi – paljain varpain tassuttelukin on nyt mukavaa
Nono Vettenrannan puutarhaan viisitoista vuotta sitten rakennettu pergola muokattiin viihtyisäksi oleskelupaikaksi.

Alun perin joka suuntaan avoin ja symmetrinen pergola oli vaikea kalustaa viihtyisäksi. Nono halusi oleskelutilaan kotoisampaa tunnelmaa. Kylmä betonilattiakaan ei tuntunut mukavalta paljaiden varpaiden alla.

Tältä pergola näytti ennen muodonmuutosta.

Mitä haluttiin?

Vaikka Nono Vettenrannan piha on katseilta piilossa kuusiaidan takana, hän kaipasi pergolaansa lisää suojaa auringolta ja tuulelta. Joka puolelle avoin oleskelutasanne tuntui myös rauhattomalta ja se oli vaikea sisustaa, sillä tilaan ei ollut selkeää sisäänkäyntiä. Vanha betonilattiakin oli jo parhaat päivänsä nähnyt.

Mitä tehtiin?

Uudistus aloitettiin putsaamalla pergolan kantavat pylväät maalausta varten. Samalla kaikki katoksen puuosat vaihdetiin uusiin ja yksi puuttuva vaakapuu lisättiin vahvistamaan rakennetta. Pergolan uudet, 90 cm korkeat kaiteet tehtiin männystä. Puuosat maalattiin ensin pohjamaalilla ja sen jälkeen kahdesti lyijynharmaalla sävyllä. Vanhan betonilattian päälle tehtiin puuverhoilu kotimaisesta lehtikuusesta. Sen taidokas kuviointi jakaa pergolan neljään kenttään. Oleskelutasanteen viihtyisä ja kesäinen ilme viimeisteltiin uusilla tekstiileillä.

Pergolan ilme muuttuu, kun lattian lehtikuusi harmaantuu ajan kuluessa samanväriseksi muiden puurakenteiden kanssa. Uusi laudoitus on kiinnitetty kestopuiseen runkoon, joka on viisi senttiä irti alla olevasta vanhasta betonilaatasta.
Oleskeluryhmän taustaksi Nono ripusti kuusi paneeliverhoa kolmeen eri ripustuskiskoon. Designers Guildin kankaista ommeltujen verhojen yläosassa on tarranauha helpottamassa niiden asennusta. Alahelmaan on ommeltu alumiinipaino, joka pitää paneelin ryhdikkäänä.
Pergolassa on lähes 25 neliötä. Sen kahdelle sivulle tehtiin kukkapenkit, joissa kasvaa muun muassa sormustinkukkaa. Seassa on myös villiviiniä ja kärhöjä, joita varten on viritetty köynnöslangat. Nono uudisti kukkaruukkujen ilmeen maalamalla ne Farrow & Ballin ulkomaaleilla.
Pergolaa rajaa nyt kolmelta sivulta rimakaide, joka on maalattu Farrow & Ballin Down Pipe -sävyllä. Kaiteen puumateriaali oli jäänyt edelliskesän projektista.
Pergolan ilme yhtenäistyy talven aikana, kun lehtikuusi harmaantuu.

Mitä saatiin?

Suurin muutos oli pergolan sulkeminen kolmelta sivulta. Rakentamalla kaiteet tasanteelle tuli selkeä kulkusuunta, joka helpotti sen sisustamista. Oleskeluryhmän taustalla olevat paneeliverhot antavat suojaa tuulelta ja auringolta. Onnistunut kunnostusprojekti on lisännyt pergolan käyttöä: pihalle saatiin puutarhaharrastajalle raikas ja rento oleskelupaikka.

Mitä pergolan päivitys maksoi?

  • terassipuut 500 €
  • rimakatoksen materiaali 55 €
  • maalit 638 €
  • kankaat ja verhoilu 2 600 €
  • paneeliverhojen kisko ja vaunut 778 €

Kaiteen puumateriaali löytyi omasta varastosta.

Yhteensä 4  571 euroa.

Julkaistu: 13.8.2020
Kommentoi »