Kotivinkki

"Välitämme toisistamme enemmän kuin itsestämme"

"Välitämme toisistamme enemmän kuin itsestämme"

Alexandra jäi nuorena leskeksi, Natalian elämän muutti onnettomuus. Kaikesta siskokset ovat selvinneet yhdessä.
Teksti Elisa Miinin
Kuvat Kaisu Jouppi
Mainos

Alexandra kertoo

”Meidän perheemme on kuin elokuvasta Kreikkalainen naimakauppa: olemme tosi läheisiä, vaikka iso osa sukulaisista asuu ulkomailla.

Siskon kanssa meistä tuli tiivis tiimi jo lapsena, kun vanhempamme olivat paljon ulkomailla töissä. Olemme tottuneet pärjäämään yhdessä ja puolustamaan toisiamme.

Jos siskolla on jokin huonosti, omatkaan hyvät jutut eivät tunnu miltään. Aistimme toisen mielialat. Kaikki elämässä, oli se hyvää tai pahaa, on meille yhteistä.

Mieheni Timo kuoli tapaturmaisesti kolme vuotta sitten. Ehdimme olla naimisissa alle puoli vuotta. Timpan kuoleman jälkeen en aina tiennyt, kumpi on pahempaa: olla hereillä vai nukahtaa. Monta kertaa soitin yöllä siskolle. Hän on aina valmis kuuntelemaan. Kun Nati suurimmankin katastrofin keskellä sanoo, että ei ole mitään hätää, uskon sen.

Jotkut ystävistäni alkoivat karttaa minua, kun jäin leskeksi. Kaikki eivät kestä kohdata elämän rajallisuutta. Sisko on muun perheen ja lähimpien ystävien lisäksi se, jolle voin kertoa kaiken. Hän on sairautensa takia fyysisesti heikko mutta henkisesti vahva kuin vuori.

Koemme tunteita toistemme kautta. Minä en niinkään sure omaa kohtaloani vaan sitä, että Timo ei saanut elää. Sisko puolestaan suree sitä, että minua koetellaan näin.

Timpan kanssa vitsailimme, että Nati on kuin lemmikkimme, josta pidämme yhdessä huolta. Halusimme asua lähekkäin. Natin onnettomuuden jälkeen lähdimme monta kertaa keskellä yötä tarkistamaan, onko siskomme kunnossa. Huolenpito ei tuntunut uhraukselta. Meille oli Timpan kanssa itsestään selvää, että sisarukset kuuluvat perheeseemme.

Minä ja Nati olemme huonoja pitämään puoliamme mutta tukeudumme toisiimme. Välitämme toisistamme enemmän kuin itsestämme. Puolet lomamatkoistakin kuluu siihen, että mietin, mitä kaikkea veisin Natille tuliaisiksi.

Elämänasenteemme olemme oppineet varsinkin isovanhemmiltamme. He menettivät sodassa kaiken, ja vaari on yhä kranaattien runnoma. Silti he eivät valita. Välillä käydään pohjalla, mutta pitää keskittyä hyviin asioihin. Yritän olla murehtimatta, mitä menetin, ja olla kiitollinen asioista, joita sain.”

Natalia kertoo

”Kuusi vuotta sitten liukastuin kadulla mustaan jäähän. Selkäni, olkapääni ja käteni hajosivat pieniksi palasiksi. Lääkärien mukaan olisin kuollut, ellei takin huppu olisi suojannut päätäni.

Hoitovirheen takia sain hermovaurion ja kipu ehti kroonistua. Nyt minulla on CRPSkipuoireyhtymä, joka on levinnyt myös terveen käden puolelle. Kovat kivut ovat osa jokapäiväistä elämääni, ja minut luokitellaan vaikeasti vammaiseksi.

Timon kuolema oli kuitenkin paljon pahempi juttu kuin onnettomuuteni. Tuntuu, että en vieläkään ole surrut omaa ikävääni. Pahimmalta tuntuu siskon puolesta. Mutta kun näen, miten Ali loistaa ja elää surusta huolimatta täysillä, tulee mielettömän hyvä olo.

Olen pienestä asti kokenut, että tehtäväni on pitää huolta pikkusiskosta. Tänä päivänä myös hän on minun tukeni. Olen ajatellut, että jos jostain syystä en enää pärjää kotonani, voin muuttaa siskon luo. Joskus suunnittelemme, että rakennamme yhteisen paritalon vanhempiemme takapihalle. Meille on maailman luonnollisin asia viettää aikaa yhdessä.

Onnettomuuden jälkeen löysin netistä vertaistukea ja ihmisiä, joilla asiat ovat paljon huonommin kuin minulla. Halusin auttaa heitä. Aloitin etsimällä talvikengät naiselle, joka omisti vain yhdet crocsit. Siitä sai alkunsa Autetaan kun voidaan -ryhmä.

Ryhmä toimii Facebookin kautta ja auttaa nyt noin sataa ihmistä. Aktiivisia auttajia on noin 300. Tutustun itse kaikkiin autettaviin ja yritän saada heille kokonaisvaltaista apua: lapsille harrastuksia ja kavereita, perheelle vaatteita ja ruokaa ja talousasiat kuntoon. Minulle on ollut suuri järkytys huomata, että Suomessakin monet näkevät nälkää.

Onnettomuuteni sai minut tajuamaan kaikki hyvät asiat, joita minulla on. Perheeni ei onneksi miellä minua sairaaksi, vaan olen sama tyyppi kuin ennenkin. He tietävät, että muistini pätkii ja että tarvitsen apua kenkien ja ovien kanssa, mutta siitä ei tehdä numeroa.

Kuntoni vuoksi emme voi matkustella yhdessä tai tehdä muita asioita, jotka vaativat etukäteen sopimista. Sen sijaan jaamme arkemme. Minä sotken ja sisko siivoaa. Välillä itken onnesta, kun olen niin kiitollinen ystävistäni ja perheestäni. En voi kuvitella elämää ilman Alia.”

Taito, jota kadehdin...

Alexandra: Natalia tuntee oman arvonsa ja osaa pitää puoliaan.

Natalia: Toivoisin, että voisin urheilla kuten siskoni. Ja nuo ripset ja hiukset!

Asu, joka sykähdyttää...

Alexandra: Sisko voi käyttää ainoastaan pehmeitä vaatteita, joten hänen kauneutensa tulee sisältä.

Natalia: Alexandra näyttää hyvältä missä tahansa.

Kaksoisolento...

Alexandra: Muumimamma.

Natalia: Sisko on ulkoisesti kuin Audrey Hepburn, mutta karismaltaan ensimmäiseksi

tulee mieleen Jari Sillanpää.

Bravuuri…

Alexandra: Natilla on uskomattomat puheenlahjat.

Natalia: Alexandrassa hienointa on se, miten hän hurmaa kaikki ympärillään.

Tätä en unohda...

Alexandra: Lapsena yhdessä kuljettuja matkoja luisteluharjoituksiin.

Natalia: Sitä, kun sisko tuli luokseni sairaalaan jättimäisen pehmomadon kanssa.

Tämä vaihtoon pliis...

Alexandra: Rankat sivuoireet, joita sairaus ja lääkkeet aiheuttavat.

Natalia: En oikeasti haluaisi vaihtaa siskossani mitään.

Julkaistu: 7.7.2016
Katso myös nämä