Uskoisitko, että tämä piha on Espoosta eikä Espanjasta? Anna-Leenan salainen puutarha ihmeköynnöksineen ja dodoineen lyö ällikällä

Uskoisitko, että tämä piha on Espoosta eikä Espanjasta? Anna-Leenan salainen puutarha ihmeköynnöksineen ja dodoineen lyö ällikällä

Anna-Leena Liljeström, 67, on luonut atriumpihaansa välimerellisen tunnelman bougainvilleoilla, kalusteilla ja maalaamalla muurin auringonkeltaiseksi. Salaisessa puutarhassa vierailevat myös värikkäät dodot.
Teksti Henna-Kaisa Ranta
Mainos

Millainen piha teillä on?

Asumme 60-luvun rivitalossa Espoon Tapiolassa. 100 neliön atriumpihaa ympäröivät kahdelta vastakkaiselta puolelta asuintilat ja kahdelta puolelta noin kolme metriä korkeat muurit.

Oletko itse suunnitellut ja rakentanut puutarhan? Millaisia ajatuksia kasvivalintojen taustalla on ollut?

Olen itse suunnitellut ja yhdessä mieheni kanssa rakentanut pihan, joka on hiljalleen 20 vuoden aikana muotoutunut nykyisenlaiseksi. Kasvit ovat valikoituneet yritysten, erehdysten ja kokeilujen kautta. Olen halunnut perennoja, pensaita ja pikkupuita ikäänkuin pihan rungoksi jakamaan suorakaiteenmuotoisen puutarhan eri tiloiksi tai "huoneiksi" ja perspektiiviä luomaan.

Käytän paljon kesäkukkaruukkuja täydentämään kukkimista. Niitä on nyt noin viisitoista.

Muuria vasten kasvaa ihmeköynnös (bougainvillea) ja erilaisia kärhöjä. Jutun kuvat Anna-Leena Liljeström. Suurissa ruukuissa penkin takana on kolme ihmeköynnöstä. Ne talvehtivat sisällä, valoisassa ja viileässä huoneessa. Kasvit tiputtavat talvella paljon lehtiä, mutta alkavat jo helmikuussa tehdä lisää. Ulos ne pääsevät jo toukokuussa. Myös Anna-Leenan kliiviat, muratit ja oleanteripuut viettävät talvet sisällä. Oikealla olevat hakuropajut on ostettu kolme vuotta sitten, ja ne ovat tulleet tuuheammiksi joka vuosi. Anna-Leena pitää ne pyöreässä muodossa leikkaamalla pajuja pari kolme kertaa kesässä ja reippaammin vielä helmikuussa.

Oletko tavoitellut puutarhassasi välimerellistä tunnelmaa vai onko se syntynyt sattumalta?

Atriumpihan mikroilmasto on hyvin suotuisa aroillekin kasveille. Juurikin sen ansiosta olen pystynyt luomaan pihaan Välimeren tunnelmaa.

Maalasimme toisen päätymuurin keltaiseksi vahvistamaan lämmintä ja aurinkoista tunnelmaa. Aamuaurinko läikehtii muurissa kultaisina pisteinä ja kuvioina. Eri aikoina ja eri säässä keltainen väri muuttaa hauskasti sävyään.

Keskellä olevan "piazzan" kivilaatat valitsin myös tuomaan välimerellistä tunnelmaa. Samoin voimakkaan väriset bougainvilleat. Peili muurilla tuo illuusion portista toiseen tilaan.

Mikä puutarhassasi on parasta?

Parasta puutarhassa on sen yksityisyys; se on kuin salainen puutarha. Se on muille täysin näkymättömissä. Pidän myös tilan jaottelusta: ikivihreä tila, jossa on havut ja rodot, kylpyosio (kuva myöhemmin jutussa), piazza, pieni japanilainen osuus sekä puutarhan perällä välimerellinen tila penkkeineen.

Mitkä kasvit ovat suosikkejasi?

Suosikkejani ovat rodot, havut, luumupuut, hakuropajut, iso kirsikkapuu, pionit ja ruukuissa kasvavat kesäkukat. Ruukkuihin voi aina suunnitella uusia ihania kukkia, ja ostan kesäkukkia pitkin kesää. On ihanaa saada nopeasti heti toukokuussa täysi kesätunnelma puutarhaan, ja ruukkuistutuksilla se onnistuu helposti. Myös harvinainen katsura-puu on viihtynyt pihassamme hyvin.

Köynnöskuusama lähti kiipeämään kuolleen luumupuun runkoon. Se viihtyy atriumpihan suojassa mainiosti. Pienet kirsikkapuut ovat riippakirsikoita. Sakura-lajikkeen puut pysyvät pieninä, ja ne on vartettu normikirsikan runkoon. Anna-Leena yrittää tulevana talvena ensimmäistä kertaa kaivaa ruukkuhortensiat maahan talvehtimaan. Upeiden värililjojen takana kurottelevat vaaleanpunaiset kosmoskukat. "Piazzalla" voi viettää vaikka juhlat.

Pihassasi on myös amme. Kerro siitä.

Musta kivimassa-amme oli tämän kesän hankinta. Olen haaveillut siitä monta vuotta, ja nyt se vihdoin toteutui.

Mieheni rakensi ammeen alle neljän neliön terassin. Siinä on aivan ihana kylpeä ja katsella puutarhaa. Meillä on sisällä vain suihkut, mutta nyt voimme nauttia kylpyhetkistä ulkona.

Musta amme heijastaa upeasti ympäristön muotoja eikä niin ollen näytä "möykyltä" vaan kauniilta veistokselta. Lämmin vesi tulee letkulla parin metrin päästä saunasta ja poistuu putkea pitkin parin metrin päähän sadekaivoon tai kuivalla säällä suoraan kasveille.

Anna-Leenan dodot ovat sisälintuja, mutta kauniilla ilmalla ne pääsevät riehumaan puutarhaan.

Entä dodot, jotka tepastelevat pihassasi? Miten inspiroiduit tekemään niitä?

Dodon muoto on ihana, ja minua kiehtoi lajin surkea kohtalo Mauritiuksella. Ihminenhän tappoi lentotaidottoman linnun sukupuuttoon noin 1650. Lajien säilyminen tällä planeetalla huolestuttaa todella paljon.

Kehittelin mallin kolme vuotta sitten, kun jäin eläkkeelle. Dodot ovat tarkoituksella naivistisia. Olen ITE-taiteilija, en ole käynyt kursseja tai kouluttautunut taiteen alalle.

Kun katsoo kuvaa tarkasti, huomaa, että kaikki dodosi ovat yksilöitä. Toinen kantaa tuttia ja toinen kompassia. Mietitkö tehdessäsi linnuille myös luonteen?

Kyllä, luonteet ja ikähaarukka olivat jo alkuvaiheessa tiedossa. Seitsemän linnun parvessa on äiskäpäiskä ja kaksi lasta, yksi nuorison edustaja, miespuolisia lintuja ja vanha tätsy. Nimiä en linnuille kuitenkaan keksinyt.

Pidätkö itse kaikki dodot vai annatko niitä ystäville tai myytkö niitä?

En ole halunnut luopua yhdestäkään. Ne ovat yksi lauma, jonka täytyy pysyä koossa. Säilytän niitä kotona, eikä meillä onneksi ole tilanpuutetta.

Mistä saat materiaalit dodoihin? Mikä on erikoisin materiaali, jota olet niihin käyttänyt?

Teen dodot suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleista ja kirpparilöydöistä. Vaikea sanoa, mikä on erikoisin, mutta olen hyödyntänyt ainakin vispilöitä, kauhoja, sihtejä (näitä löytyi kivasti kirppareilta) tinakauhan, puutarhaharoja ja pölyhuiskuja. Pyöräilykypärät olivat aika hauska materiaali, ja niitä menikin kaksi per isompi lintu.

Niissä on käytetty myös sanomalehtiä, kipsinauhaa ja jeesusteippiä. Linnut on päällystetty akryyliväreillä maalatuilla paperimassapalloilla.

Kivilaatat Anna-Leena hankki Espoosta Kivikopla-liikkeestä. Yhden linnun tekemiseen meni Anna-Leenalta kolmisen viikkoa. Dodot olivat näytillä vuonna 2015 Helsinki Design Weekillä. Anna-Leenan kuvataidetta voi katsella Instagramissa, josta hänet löytää nimellä @annaleena.liljestrom.

Katso alta vielä lisää kuvia Anna-Leenan atriumpihasta!

Julkaistu: 21.8.2018