
Kirja Rakkaudesta vanhaan asuntoon (Auditorium) on syntynyt toimittaja-kirjailija Pia Maria Montosen ja valokuvaaja Niclas Wariuksen yhteistyönä. Kirjan esittelemien kotien asukkaat ovat luoneet ympärilleen kodin, miljöön ja tunnelman, jossa he viihtyvät yhtä hyvin kuin kirjan lukija. Kuvia katsoessaan ja asukkaiden ja talojen tarinoita lukiessaan alkaa väistämättä haaveilla ja miettiä, olisiko vanhassa talossa asuminen sopivaa minullekin.
Osa kodeista on muotoutunut nykyiseen asuunsa vuosikymmenien kuluessa, osa on muuttunut hyvin vähän. Osa kodeista on luotu sellaisiksi kuin ne ovat vasta joitakin vuosia sitten, mutta niiden tunnelma on aitoa ja käsinkosketeltavaa, sillä niistä puuttuu monien nykysisustusten lavastemaisuus. Ne ovat vahvasti asujiensa ja heidän mieltymyksiensä näköisiä.
Kodit tunnelmallisesti kuvattuun kirjaan on valittu eri puolilta Helsingin keskustaa, ja ne ulottuvat 1800-luvun lopun kruununhakalaistalosta jugendin ja funkiksen kautta 1950-luvulle ja Munkkiniemen kaupunginosaan. Monissa kodeissa on ajaton tunnelma. Ne ovat silti eläviä koteja, joissa vain nautitaan vanhan talon piirteistä enemmän kuin valkoisista kuutioista tai muista viime vuosikymmenten persoonattomista ratkaisuista. Kirja on epäilemättä nostalginen, mutta sen sisältö ei perustu pelkkään tunnelmointiin ja estetiikkaan.
Pia Maria Montonen nostaa esille, kuinka tärkeää on suojella myös rakennusten sisätiloja. Mitä virkaa onkaan kauniilla kulisseilla, joiden takana ei ole mitään, millä on tekemistä julkisivun ja rakennuksen arkkitehtuurin kanssa. Montonen napauttaakin, että vanhojen tilojen säilyminen onnistuisi paremmin, jos suojelulainsäädäntö ulotettaisiin useammin koskemaan myös sisätiloja, ei vain fasadeja. Kirjan luettuaan voi vain harmitella, että edelleen monet arvokkaat sisätilat turmellaan milloin silkasta typeryydestä, milloin pakonomaisesta halusta muuttaa kaikki "nykyajan vaatimuksia vastaaviksi". Rakkaudesta vanhaan asuntoon -kirjassa esitellyissä kodeissa osataan kunnioittaa vanhaa ja alkuperäistä, mutta myös elää modernisti tätä päivää.
Pia Maria Montonen ja Niclas Warius: Rakkaudesta vanhaan asuntoon, Auditorium