Kuin karkkikaupassa! Tuore äiti hypistelee hymyillen hyllyjen välissä vauvan collegeasua. Toinen on löytänyt pienen neuleen ja jäänyt kassalle vaihtamaan kuulumisia. 

– Arvaa, mihin huomenna menen? Miehen kanssa ulos, ihan kahdestaan, asiakas sanoo riemuiten. 

Sanna Murula-Vanhatalo naputtelee hinnat koneeseen ja jää kuuntelemaan. On keskipäivä, ja Tuusulassa sijaitsevassa lastentarvikekirpputori Murulassa on päivän hiljaisin hetki. Tai miten sen nyt ottaa – ovi käy silti tasaiseen tahtiin.

Lastenvaatteiden kierrättäminen on iso trendi. Facebook-kirpputoreista on tullut suosittuja, mutta myös perinteiset kirpputorit pitävät pintansa. Moni yrittäjä on tehnyt kirpparistaan kohtaamispaikan, jossa voi ostosten lomassa myös kahvitella ja käydä vaatekutsuilla. Mukana kulkeville lapsille on usein varattu oma leikkinurkkauksensa. Rekiltä toiselle kiertely on äitien omaa aikaa. 

Osa kirppareista kannattaa, osa lopettaa kuukausien pyristelyn jälkeen. Jotkut päivittelevät, että kirpputorin pitäminen on lähinnä kallis harrastus. Sanna Murula-Vanhatalo on kuitenkin pärjännyt ja pitänyt kirppariaan kaksi vuotta.

– Tänne soitetaan ja varataan pöytä, vaikka ei olisi koskaan käynyt paikan päällä, ja lähes joka päivä sisään astuu joku, joka ei ole käynyt aiemmin, Sanna kertoo. 

Keväällä 2013 Sanna oli valinnan edessä. Kuopus Daniel täyttäisi kesällä kolme, ja Sanna olisi palaamassa työhönsä askarteluliikkeeseen.

– Aloin miettiä, että lähtisinkö sittenkin opiskelemaan ja hankkisin itselleni vihdoinkin ammatin.

Mieltä kuitenkin kutkutti houkuttelevampi ajatus. Hän alkoi haaveilla pienestä puodista, jossa myisi itse tekemiään karkkikoruja, ehkä myös askartelutarvikkeita. Samoissa tiloissa olisi lastenvaatteisiin erikoistunut kirpputori. Sannalla ei ollut ruusuisia kuvitelmia yrittämisestä, sillä hän oli aiemmin pyörittänyt eläintarvikeliikettä. Hän tiesi, että olisi tyydyttävä taloudellisesti vähempään, sillä joka ikinen euro vaatii hirveästi työtä.

Sitten kohtalo puuttui peliin. Perheen kodin lähistöllä ollut vanha, tyhjillään oleva talo kiinnitti Sannan huomion. Rakennus oli elämää nähnyt, mutta Sannan sydän oli tehnyt jo päätöksensä. Entisestä kirjakaupasta tulisi Murula. 

Se avasi ovensa elokuussa 2013. Sanna oli jakanut lähileikkipuistoissa mainoksia ja huudellut sosiaalisessa mediassa avajaisista. Silti pelotti, tuleeko kukaan.

– Mutta hyvänen aika, ihmisiä tuli ovista ja ikkunoista! 

Jälkikäteen Sanna miettii, että hänen kuvitelmansa olivat sittenkin ruusuisia. Hän luuli, että puoti pyörisi mainiosti tuusulalaisten lapsiperheiden avulla, mutta näin ei ole. Asiakkaita tulee onneksi ympäri Uuttamaata. 

Murulan monipuolisuus on onnistumisen salaisuus. Osa asiakkaista tulee käsitöiden, osa askartelutarvikkeiden perässä. Tällä konseptilla Sanna saa itselleen elannon, mutta ulkopuolisen palkkaamiseen ei ole varaa.

–Pelkällä lastenkirpparilla vetää itsensä äkkiä piippuun. Se ei kerta kaikkiaan elätä.

Murulan facebook-ryhmällä on yli 3 000 fania. Joka ilta Sanna kirjoittaa sivuille Iltasadun. Siinä hän luettelee hyllyihin jääneitä tavaroita ja kertoo puodin kuulumisia. 

Iltaa ihanat murut! Kiva Murula-päivä jälleen takana. Huikea määrä tavaraa vaihtoi omistajaansa ja monta ”just tätä mä tulin hakemaan” -lausetta kuultiin. Hyllyihin jäi iso kaivuri pihaleikkeihin, kirjoja, hyppykiikku, Brion taaperokärry, Popin vaatteita… Aika kakku on jaossa huomennakin. Tule ja sipaise kermat päältä!

Kun asiakkaat kommentoivat, Sanna vastaa takaisin. Jokaiselle.

Sannan mielestä yrittäjän pitää olla kiinnostunut asiakkaistaan. Yksikään heistä ei ole itsestäänselvyys, joten jokaista on pidettävä kuin kukkaa kämmenellä. Sannan rakkaus työhönsä näkyy puheliaana, iloisena Pää-Muruna tiskin takana. 

– En voi olla kauhean surullinen, kun on näin ihana työ.

Puolipotkareita, ruokalappuja, villasukkia. Pyöristyviä mahoja ja kaukaloissaan tuhisevia nyyttejä. Yrittäjä viettää päivänsä pikkuväen maailmassa. Silloin tällöin Sannan mieleen pyrkii haikeuden siemen. 

– Minulla on varmaan ikuinen vauvan kaipuu. Sydämessä on pieni aukko, joka ei täyty koskaan. En tiedä, pitääkö sen täyttyäkään.

Isänpäivä 2006 oli Murula-Vanhatalon perheessä surun päivä. Perheen kolmas lapsi Pikku-Veikka kuoli raskausviikolla 36. Syyksi kerrottiin kohtukätkytkuolema. 

Pikku-Veikka nousee mieleen, kun asiakas kysyy Sannan lasten lukumäärää.

– Tuntuisi hassulta sanoa, että minulla on kolme lasta, vaikka ajattelen, että heitä on neljä. Pikku-Veikka elää joka päivä iloisena asiana mielessäni, joten ei häntä voi jättää pois laskusta. Tänä päivänä olen onnellinen, että minulla on heidät kaikki: kolme lasta täällä ja yksi tuolla ylhäällä.

Nyt Sanna on Käpyn eli Lapsikuolemaperheet ry:n vertaistukihenkilönä. Hän haluaa olla muille tukena, sillä hän muistaa vielä elävästi omat epätoivon ja katkeruuden tunteensa. Sitten sai alkunsa perheen neljäs lapsi.

– Daniel näytti meille taas valon ja elämänriemun.

Jokaisen menestyvän yrittäjän takana on ainakin yksi kannustaja. Sannalla se on aviomies Vesa, josta puhuessaan hän huokaisee. Mies auttaa kirjanpidossa, myyntilappujen tilityksissä ja nikkaroinneissa – ja lakaisee lattiat karkkipalkalla.

Sanna oli pitkään kotona lasten kanssa, ja nyt on hänen vuoronsa tehdä töitä ja Vesan pyörittää enemmän arkea. 

– Luulin aina, ettei Vesa osaa tehdä ruokaa, mutta hän sanoi, ettei se mitään rakettitiedettä ole. Hänellä on vain palvelu pelannut, Sanna sanoo nauraen.

Välillä sydäntä kouraisee, kun Olivia, 15, Samuel, 12, ja Daniel, 5, valittavat äidin pitkistä päivistä. Sinulla ei ole muuta elämää kuin sun kipsa, hän saattaa kuulla. 

– Murula vaatii jatkuvaa läsnäoloa, en voi olla sieltä pois. Onneksi vietämme yhdessä pitkiä aamuja.

Puodin menestys näkyy täysinä myyntipöytinä ja lisääntyneinä myyntipaikkoina. Enää tiloja ei mahdu laajentamaan. Sanna mittaa menestystä sillä, että uudet ihmiset löytävät Murulaan. Ja sillä, että vanhat tulevat uudestaan ja tuovat kaverinsakin.

Sannan korviin kantautuu joskus mutinaa Murulan liiankin hurjasta ryysiksestä. Myyntipöytä pitää varata kuukausia etukäteen, ja käytävillä on välillä ahdasta. 

– Silloin tunnen palvelevani liukuhihnalla. Muistan monta kertaa sanoneeni asiakkaalle kiireisenä lauantaina, että anteeksi, jutellaan paremmin ensi kerralla. Se ei ole vitsi. Ihmisten kuulumiset kiinnostavat oikeasti.*

1. Ole mukana täysillä. Yrittäjällä on oltava palava halu ja valtava kiinnostus siihen, mitä aikoo tehdä. On liian kallista vain kokeilla, olisiko tämä juttuni.

2. Aloita maltillisesti. Yrittämiseen pätee sama kuin asuntoihin: siirry pienestä isompaan. Mitä vähemmän tarvitset lainarahaa, sitä parempi.

3. Hanki hyvät toimitilat. Jos liikkeesi on keskellä metsää, kukaan ei lähde etsimään sinua sieltä.

4. Tee taustatyötä. Ihmiset pitää saada kiinnostumaan jo etukäteen. Ennen kuin avasin Murulan, perustin Facebook-sivut ja kerroin, mitä on luvassa.

5. Tekemällä oppii. On uskallettava aloittaa ja kokeilla, muuten ei opi. Kun on aloittanut pienestä, mahdolliset mokat eivät maata kaada.