Mitä kalliimpi ulko-ovi, sen parempi eristys ja jämäkämpi rakenne siinä tavallisesti on. Tyyli onkin sitten jo toinen juttu. Tyylikysymyksissä tarvitaan perinnetietoutta, värisilmää ja muodon tajua. Ne eivät kuitenkaan ole mitään absoluuttisia arvoja. Kun tuntee säännöt, niitä voi taivutella mielensä mukaan.
Arkkitehti, Aalto-yliopiston arkkitehtuurihistorian opettaja Aimo Nissi on nähnyt paljon taloja, joiden ulko-ovi on valittu välittämättä lainkaan rakennuksen erityispiirteistä. Toisaalta hän on nähnyt myös kohteita, joissa eri tyylien tai aikakausien yhdistelmä toimii.
Kun oven hankinta tulee ajankohtaiseksi, Nissi kehottaa katselemaan ympärilleen. Naapurustossa tai lähialueilla on varmasti alueita, joissa on oman kodin ikäisiä taloja.
– Todennäköisesti näkee sekä hyviä että huonoja ratkaisuja. Hyvät ratkaisut alkavat erottua nopeasti.
Samankaltaisia ratkaisuja
Ovimallit ovat muotoutuneet vuosikymmenten kuluessa, eikä mullistavia uutuuksia ole useinkaan nähty. Tämän perinteen tunteminen ja oman talon sijoittaminen tuohon arkkitehtoniseen jatkumoon antaa pohjan tyylikkäälle ulko-ovivalinnalle.
Aina 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka laadukkaat ovet valmistettiin niin sanotulla peilitekniikalla. Peiliovessa on karmia myötäilevä runko ja välissä vaakavahvikkeet. Väleihin jäävät aukot peitetään koristeellisilla liitoksilla kiinnitetyillä levyillä, peileillä. Niistä ei näe kuvajaistaan, peili on vain rakennustekninen termi.
1920-luvulla alkoivat yleistyä kennorakenteiset laakaovet. Ne sopivat uuteen, yksinkertaisempaan arkkitehtuuriin.
Peilioven muoto on tehnyt uuden tulemisen moneen kertaan vuosikymmenten saatossa, mutta aidot uudet peiliovet ovat erittäin harvinaisia – ja erittäin kalliita. Peiliovelta näyttävä muoto tehdään laakaoven pintaan prässäämällä tai jyrsimällä.
Yksinkertainen ulko-ovi kestää aikaa
Rintamamiestaloissa ovi oli usein isolla ikkunalla varustettu yksinkertainen laakaovi. Taloissa oli tavallisesti kylmä kuisti, joten ulko-oven lämmöneristykselle ei ollut erityisiä vaatimuksia.
Aimo Nissin mielestä ovessa olevan ikkunan olisi hyvä olla sukua talon muille ikkunoille. Rintamamiestalon alkuperäinen tyyppiovi oli juuri sellainen.
Useimpien rintamamiestalojen kuistit on sittemmin eristetty, ja tyyppiovestakin on tehty eristettyjä versioita. Ovilehden paksuutta on kasvatettu. Oven sisällä voi olla jopa yli 60-millinen eriste, ja ikkunassa on kolminkertainen selektiivilasi.
1960- ja 1970-luvuilla pientaloarkkitehtuuri muuttui radikaalisti. Aikakauden tyyppitalo oli tiiliverhoiltu, yksikerroksinen, aluksi loivalla satulakatolla varustettu, 70-luvulle tultaessa jopa tasakattoinen.
Tyypillinen ulko-ovi oli pystypaneloitu ovi, jossa oli joko yläikkuna tai kapea ja korkea lasiaukko. Usein ulko-ovesta siirryttiin suoraan eteiseen, joten eristeet tulivat jo ensiasennusoviin.
1980-luku toi yksilöllisyyden
Valmistustekniikat olivat kehittyneet 1980-luvulle tultaessa niin paljon, että oven muotoilua rajoitti enää suunnittelijan mielikuvitus. Yhtenäinen tyyli vaihtui yksilölliseen, ja romanttiset unelmat toteutettiin usein juuri ulko-ovessa.
Aimo Nissi ottaa esimerkiksi segmenttikaaren.
– Tuo muoto tulee kivisestä holvikaaresta, ja se on siirretty puuarkkitehtuuriin. 1920-luvun klassismi on täynnä segmenttikaari-ikkunoita, mutta nekin ovat luontevimmillaan ullakoilla, räystäiden alapuolella. Niiden muotojen tuominen oveen on vähän teennäistä.
Myös ovien painikkeissa on eroja.
– Ennen vanhaan koristeelliset painikkeet olivat arvokkaita seppien taidonnäytteitä, mutta nyt kaikki muodot on mahdollista toteuttaa teollisesti.
– Moderni tyyli on arkkitehtuurissa pelkistävä, ja kovin koristeellisten detaljien käytössä uhkaa lipsahtaminen huonon maun puolelle.
Nissi kuitenkin muistuttaa, että nämä ovat makuasioita. Tyylipoliisiksi hän ei halua leimautua.
Värillä on väliä
Vaikka nykytyyli suosii pelkistettyjä muotoja, käytettävyys voi joskus tuottaa myös mutkikkaita ratkaisuja.
– Muodolla on tarkoituksensa. Jos esimerkiksi painikkeen suunnittelu lähtee ergonomiasta, voimakkaat muodot ovat perusteltavissa. Perinteinen koristeellisuus voi tehdä käteen jopa vähän kipeää.
Ulko-oven värejä Nissi ei pidä ongelmana. Suomalaiseen omakotitalomaisemaan mahtuisi hänen mielestään nykyistä enemmän leikkisiä värityksiä.
– Työskentelin nuorena teekkarina Helsingin kiinteistövirastossa, jossa hallinnoitiin siirtolapuutarhamökkejä. Sinne soiteltiin, että minkä väriseksi mökki pitäisi maalata. Esimieheni, arkkitehti Eero Lindeman sanoi kerran, että kun alueella on paljon samanlaisia rakennuksia, jopa täysin mauton värivalinta voi olla piristävä yksityiskohta.
