Kirsi Järvinen muistaa edelleen unettomat yöt, joita hän vietti mökkikauppojen jälkeen.

– Ajattelin, että ei tässä näin pitänyt käydä. Meidän piti ostaa ihan erilainen kesämökki, ei kolmesataaneliöistä entistä työväentaloa.

Sukulaismies Antti oli houkutellut Kirsi ja Kalle Järvisen katsomaan Männinkäisen vanhaa työväentaloa.

– Antti sanoi, että se on hyvin pidetty talo. Ostakaa se kesämökiksi.

Taloa lähdettiin katsomaan porukalla. Mukana oli Kirsin isä Pertti, joka on kokenut omatoimirakentaja, sekä taloa suositellut kirvesmies Antti.

– Konttasimme talon alla ja tutkimme kaikki nurkat. Taloon ei ollut vielä vedetty vesijohtoa, mikä oli sen kunnon kannalta varmasti hyvä asia.

Sisällä talon seinät olivat paljaalla hirrellä. Seinistä näki helposti, että runko oli kunnossa. Talosta ei löytynyt mitään huomautettavaa.

– Tämä oli Kallelle entuudestaan tuttua seutua, sillä hän oli viettänyt lapsuudessaan kesiä tällä kylällä. Kuulimme myös, että Olavi Virta oli laulanut täällä.

Tuota pikaa satavuotiaalla Männinkäisen työväentalolla oli uudet, äimistyneet omistajat.

Ensi visiitistä on nyt kulunut yhdeksän vuotta. Kirsi istuu aurinkoisella lasikuistilla ja katselee pihalle. Männinkäisessä vallitsee rauha ja hiljaisuus.

Perheen nuoremmat lapset ja Kalle ovat tuota pikaa lähdössä perheen kaupunkikodista kohti Länsi-Teiskoa ja Männinkäistä. Kirsillä on hyvää aikaa ottaa toinenkin kuppi kahvia ja suunnitella tulevan viikonlopun ohjelmaa.

– Tulen Männinkäiseen usein jo torstaina etätöihin. Saan rauhassa olla lempipuuhassani ja kunnostaa vanhoja huonekaluja ennen kuin täällä alkaa täysi hulina.

Männinkäisen työväentalon historia alkaa vuodesta 1915, kun paikallinen työväenyhdistys tarvitsi toimintaansa oman talon. Mäen laelle nousi hirsitalo, joka koottiin kahdesta vanhasta riihestä.

– Työväenyhdistyksen väellä oli vaikeuksia löytää kokoontumispaikkaa, Kirsi kertoo.

Elettiin kiihkeitä 1900-luvun ensi vuosikymmeniä, kun vasta itsenäistynyt Suomi haki vielä muotoaan. Salin katossa on yhä muistona luodinreikä sisällissodan aikaisesta kokouksesta.

– Työväenyhdistykseen kuuluneet punakaartilaiset lähtivät täältä kokouksen jälkeen marssimaan jään yli Tampereelle. Yhdistys oli kyllä muuten sopuisaa porukkaa, joka ajoi muun muassa tasa-arvoa ja edisti työväen oloja.

Kirsille ja Kallelle talon historia on tullut tutuksi työväenyhdistyksen historiikista, jossa on monta tuttua nimeä.

– Kallen isoisoisä oli aikoinaan perustamassa yhdistystä. Nykyisin yhdistykseen kuuluu enää neljä jäsentä, jotka kaikki ovat Kallen sukulaisia.

Kirsi seisoo salin keskellä ja katselee ympärilleen.

– Tämä 130-neliöinen sali aiheutti minulle sitä unettomuutta. Muistan, miltä täällä aluksi näytti. Sali oli tosi pimeä ja synkkä, vaikka ikkunoita on paljon. Näyttämön esirippu oli tummanpunaista samettia.

Salin seinien hirret olivat vuosikymmenten tummentamat. Myös viidessä metrissä huiteleva katto ja salin leveät lattialankut olivat puuta.

– Mietin, miten tästä saisi edes vähän valoisamman ja kodikkaamman.

Salin seinustoja alkujaan kiertäneet penkkirivit saivat pian lähteä.

– Annoimme suurimman osan penkeistä pois. Tuohon pöydän ympärille jätin muutaman penkinpätkän. Minulla oli alusta lähtien visio, että salin keskelle tulisi pitkä ruokapöytä, jonka ääreen voisimme kokoontua koko perheen kanssa juhlimaan joulua ja juhannusta.

Männinkäisen muuttaminen kakkoskodiksi on välillä raastanut Kirsin hermoja.

– Voi kun olisi ollut edes jotain vertaistukea! Olisi nähnyt edes jotain ideoita siitä, miten voisi hyödyntää vaikkapa näyttämöä.

Kirsin ja Kallen ratkaisu oli rakentaa näyttämölle kaksi makuuhuonetta.

– Täällä ei ollut salin lisäksi kuin muutama iso huone, joista toisesta tehtiin keittiö ja toisesta arkiolohuone. Lisäksi oli entinen pukuhuone, joka on nyt Kallen työhuoneena. Sen nurkkaan rakennettiin myös uusi sisävessa.

Ennen kuin näyttämön uudet väliseinät lyötiin pystyyn, piti ratkaista, mitä tehdä näyttämölle varastoiduille työväentalon lavasteille. Näyttämön perällä oli kolme metriä leveä kangasrulla, josta paljastui taustana ollut metsämaisema. Lisää irrallisia lavasteita löytyi näyttämön sivuilta.

– Lavasteet on maalannut Tampereen Työväen Teatterin lavastaja ja kuvataiteilija Jussi Kari. En tiedä, miten ne on saatu tänne sisälle, sillä ne eivät mahdu salin pariovesta, Kirsi kummastelee.

Osalle lavasteista hän keksi käyttöä salin sisustuksessa, mutta kaikelle vanhalle ei ollut enää tilaa. Ratkaisu löytyi kaupunkikodin naapurista.

– Soitin Tohloppiin TV2:lle ja sanoin, että täällä olisi tämmöisiä käsin maalattuja, vanhoja lavasteita, jotka saatte, jos tulette irrottamaan ja hakemaan ne.

Näyttämön takaseinää peittänyttä isoa lavasterullaa oli lopulta irrottamassa ja kantamassa neljä miestä.

Kirsi iloitsee siitä, että lavasteille löytyi uusi koti.

– Hyvä, että menivät vielä käyttöön. Jätin meille muistoksi kaupunkilaisnäkymää esittävät lavasteseinät.

Lisää näytelmäaiheista rekvisiittaa, kuten vanhoja näytelmävihkoja, löytyi talon vintiltä.

– Ullakolta löytyi myös 1930-luvun bakeliittinen levysoitin, jonka kunnostimme.

Kirsi ja Kalle ovat tehneet Männinkäisestä ympärivuotisen kakkosasunnon. Kirsistä on ollut hauskaa huomata, miten perheen kahden, jo lähes kolmikymppisen pojan suhde mökkeilyyn on muuttunut iän myötä.

– Tästä on tullut koko perheelle tärkeä paikka, jossa viihdytään yhdessä. Minusta oli kiva, kun toinen pojistamme sanoi viime kesänä, että hän voisi pitää täällä häät. Olen samaa mieltä. Kirkkokin olisi tuossa ihan naapurissa.