Työ opetti sisustussuunnittelija Kaisa Blomstedtille luopumista: "Mikään tässä maailmassa ei ole tarkoitettu pysyväksi"

Tervetuloa Kaisa Blomstedtin sisustuskouluun? Ei sentään. Vaikka Suomen eräänlainen valtakunnansisustaja luennoi ja kouluttaakin alalle tulevia suunnittelijoita, yksioikoisia sisustusvinkkejä häneltä on turha kinuta.

– En ole mikään Inno-ohjelma. Jokainen asiakas ja työ on oma tapauksensa, Blomstedt napauttaa.

Tämä on ehtaa Kaisaa. Artekin toimitusjohtaja ja Blomstedtin työystävä Mirkku Kullberg on kuvannut häntä poikkeukselliseksi ihmiseksi, joka on ”upea yhdistelmä boheemiutta, elämän älykkyyttä ja ammatillista osaamista”.

Kenties hänen pitkän uransa salaisuus on, että hän sisustaa niin kuin elää – ja toisinpäin?

Kaisan silmät aukesivat, kun hän kymmenvuotiaana muutti Helsingin Kruununhaasta vastavalmistuneeseen Tapiolaan.

– Kuuluisassa puutarhakaupunginosassa kaikki talot olivat jonkun suunnittelemia ja joka paikassa oli modernin arkkitehtuurin ja sisustamisen leima, hän muistelee.

Oli Erviä, Revelliä, Sireniä – ja Aulis Blomstedtin suunnittelemat, kanakopeiksi kutsutut rivitalot.

– Enpä silloin tiennyt, että joskus kutsun häntä appiukoksi, Blomstedt sanoo ja nauraa. Hän oli myöhemmin naimisissa elokuvaohjaaja Anssi Blomstedtin kanssa.

Kaisan ompelijana työskennellyt äiti ei tuonut moderniin kerrostaloasuntoon mitään edellisestä kodista. Sen sijaan hän osti Nupposen laverit ja kirjahyllyt, Artekin nojatuolit, Kaj Franckin Kilta-astioita ja Maija Isolan Marimekolle suunnittelemat verhot. Kaisalla oli siskonsa kanssa yhteinen huone, jossa hän siirteli sänkyjä ja sisusti.

– Ja kaverienkin huoneita vähän.

Parikymppisenä Kaisalla kävi kohtalokas onni. Hän pääsi myyjäksi Skannoon.

– Se oli Suomen johtava, arvostetuin ja hienoin huonekaluliike, jolla oli omaa suunnittelua ja tuotantoa.

Nuori nainen sai ankaran designkoulutuksen johtaja Susanne Wahlbergilta ja suunnittelija Totti Laaksolta. Hän seurasi alan lehtiä Avotakkaa ja Makasiinia, piirsi pohjapiirustuksia ja sisusti ”minkä ihmiset intoani kestivät”.

– Skanno oli parempi korkeakoulu kuin mikään, mitä olen sen jälkeen yrittänyt. Oppi tuli suoraan kuluttajilta, siitä mitä he halusivat ja tarvitsivat.

Kaisa siirrettiin Viiskulmaan avattuun uuteen Talli-Skannoon, jonka idea oli tarjota nuorille mahdollisuus sisustaa 60-luvun hengessä kevyemmin, railakkaammin ja nuorekkaammin.

– Se oli Suomen ensimmäinen ”Ikea”. Siellä oli Lundian hyllyjä ja Marimekon tekstiilejä. Oli intianpuuvillaa, chenilleä ja muita ihania uusia ja edullisia huonekalukankaita.

Kaikki perustui vaihdettaviin irtopäällisiin, jotta lapsiperheiden ei tarvinnut pelätä tahroja. Blomstedt on allerginen huonekaluille, joita ei uskalleta käyttää, jotta niihin ei tule tahroja. Tai että hienot sohvat peitetään rumiin irtohuppuihin ja paljastetaan vain, kun kotona on vieraita.

– Huonekalut on tehty siksi, että niissä voi rönöttää. Jos sohvaan kaatuu viini tai puuro, niin so what, sitten se täytyy vain yrittää pestä tai laittaa toinen päällinen.

Kaisa Blomstedtille sisustussuunnittelu lähtee perusasioista: asiakkaasta, jolle työtä tehdään.

– Ihmisiä ei saa manipuloida suuntaan, joka ei ole heidän, mutta ei myöskään antaa tehdä asioita, jotka myöhemmin osoittautuvat virheiksi.

Blomstedt kokee olevansa eräänlainen lautturi, joka auttaa asiakkaat karikkoisen joen yli, minkä jälkeen he voivat jatkaa omin avuin.

– Ihmiset pelkäävät helposti ja toistavat vanhaa tuttua. On ihanaa viedä heitä eteenpäin. Sitä minä rakastan tässä duunissa, että uskallan houkutella ihmisiä olemaan rohkeita omassa maailmassaan.

Valtaosa Blomstedtin asiakkaista on saman ikäisiä kuin hän. Näin on aina ollut.

– Se on hyvä, koska olen samassa elämäntilanteessa ja minulla on samat kokemukset kuin heillä. Silloin on helpompi kohdata, kuin jos suunnittelijana on joku, joka ei ole kokenut vielä mitään.

Tämä on tärkeää, sillä kotien suunnitteleminen on luottamusammatti. Monet asiakkaat kertovat Blomstedtille asioita, joita he eivät kerro sukulaisilleen.

Nuoret asiakkaat tietävät tarkkaan, mitä haluavat, mutta pelkäävät kaatavansa vääriä seiniä tai tekevänsä hulluja juttuja. Siksi ammattilaisen apu on tarpeen.

– Minähän rakastan hulluja ideoita, mutta nekin voi valjastaa olemaan oikeita.

Kun tehdään julkisia tiloja, vastassa on toinen Kaisa. Budjetti ja aikataulut ovat äärimmäisen tiukat, ja suunnittelijan on pystyttävä toteuttamaan annetuissa puitteissa tismalleen tilaajan brändin mukaisia asioita.

– Tämä on ihan klisee, mutta jos unohdetaan suunnittelun näkyvin osa, värit ja detaljit, tämän ammatin jos jonkun oppii vain tekemällä.

Blomstedt plärää sisustuksistaan koottua kirjaa ja pysähtyy vuonna 1980 suunniteltuun kotiin.

– Voisin tehdä saman nyt. Tämähän on kuin tätä päivää: Kukkapuron Karuselli-tuolit, Skannon Pesämunat ja nämä värit!

Hän uskoo, että osasyy hänen pitkään sisustajanuraansa on, että hän ei ole mennyt trendien mukana.

– Olen vähän ylpeäkin siitä, että olen jättänyt jälkeeni sisustuksia, jotka ovat kestäneet aikaa. Ihana merkki tästä ovat vanhat asiakkaat, jotka soittavat, että hei, meillä on yhä nämä samat huonekalut, mutta tuletko katsomaan niitä uudessa kodissa.

Mutta on myös kehitys, jota Blomstedt seuraa herkeämättä: elintapojen muutos.

Tapiolassa oli aikoinaan uuden uutta huonepohja, jossa oli pieni keittiö, komerot makuuhuoneessa, kylpyhuone pesukoneineen sekä eteinen siivouskomeroineen. Näiden tilalle ovat nyt tulleet avoimet keittiö- ja oleskelutilat, kodinhoitohuoneet ja vaatehuoneet. Onneksi, sanoo Blomstedt.

– Tällä hetkellä pidän kotipuolella eniten pohjapiirustusten suunnittelemisesta. On kauhean jännittävää, miten vanhasta epäkäytännöllisestä asunnosta saa toimivan ilman, että tuhoaa talon fiilistä.

Sohvakalustot alkavat olla historiaa, samoin erilliset kotitoimistot.

– Ja kirjahylly! Voi luoja, kun ikävää, mutta niitä ei kohta tarvita, kun kaikki menee sähköiseksi.

Langattomat järjestelmät ja muu teknologinen kehitys vaikuttavat paljon sisustukseen aina sähköjen vetämisestä lähtien.

– Tämä on se, missä minä olen haukkana – ei se, mikä nyt on trendiväri.

Blomstedt muistuttaa kouluttamiaan nuoria suunnittelijoita, että sisustussuunnittelu on käyttötaidetta ja varsinkin julkisella puolella kaupallisen toiminnan jatke. Mikäli tilojen käyttötarkoitus muuttuu, myös sisustukset vanhenevat.

Ehkä kovin paikka Blomstedtille oli, kun hänen funkistiloihin luomansa Bulevardia-ravintola Helsingin keskustassa vaihtui Lappi-teemaiseen ravintolaan poroineen kaikkineen.

– Mutta tämä jos mikä opettaa luopumista. Sillä mikään tässä maailmassa ei ole tarkoitettu pysyväksi: ei kauneutesi, nuoruutesi, terveytesi tai edes perheesi, sisustukset varsinkaan, Blomstedt sanoo.

Hänen mukaansa on aivan luonnollista, että pikku hiljaa myös hänen ikäluokkansa suunnittelijat jäävät sivuun.

– Siksi valmennan nuoria, ettei heidän tarvitsisi tehdä samoja virheitä ja lyödä päätään seinään, kun on olemassa reittikin.

Kaisa Blomstedtin kotona ei ole sohvaa, mutta sen sijaan muutama mukava nojatuoli ja suuri divaani, jolla ystävät voivat yöpyä.

– Olen muuttanut monta kertaa, ja minulle on jäänyt vain ne huonekalut, joista oikeasti tykkään ja joita tarvitsen.

Kodin sydän on keittiö, jossa Kaisa laittaa ruokaa ystäviensä kanssa.

– Minulta puuttuu jokin stressiruuvi. Osaan panna tiedostot kiinni ja sitten olen siinä missä olen, ihanien ystävieni kanssa. En ota puhelinta mukaan, kun lähden sienimetsään.

Tärkeä, kenties äidiltä periytynyt oppi on, että tekee asian kerrallaan eikä jätä niitä kesken.

– Sama asiakkaiden kanssa: haluan pitää toimiston pienenä. Rakastan sitä, että olemme tällainen boutique. Meitä on neljä, ja teemme juuri sen verran kuin pystymme ja tiedämme, että osaamme.

Koska aikataulu on hallittavissa, Blomstedt voi varata kalenteriin aikaa esimerkiksi matkusteluun. Habitaren työlään Aikamatka-näyttelyn jälkeen hän sulkee tietokoneensa ja lähtee viideksi päiväksi ystäviensä kanssa ”maailman laidalle humputtelemaan”.

Olemme päässee Blomstedtin lempiaiheeseen. Hänellä on ollut Italiassa 25 vuotta toinen koti, mutta kuluneet kymmenen vuotta hän on käynyt tiuhaan Israelissa. Siellä hän luennoi ja tutoroi arkkitehtiopiskelijoita.

– Minulle on muodostunut Tel Aviviin ihan toinen elämä ja ystävät. Siellä on ihanaa olla, se on niin moderni, kansainvälinen, aktivoiva, energinen ja fantastisen haastava paikka! Ainoa kurja puoli on Israelin politiikka.

Blomstedtin isä oli juutalainen, ja sitä kautta hänellä oli kiinnostusta Israeliin aiemminkin.

– Kun olin Tel Avivissa ensimmäisen kerran, tunsin olevani omieni joukossa. Kun olen tällainen puhelias ja spontaani tyyppi ja kaikkea lentää, olen ehkä välillä vähän liikaa hiljaisille ja kunnollisille suomalaisille. Siellä ei kuule kukaan hätkähtänyt, Blomstedt sanoo ja nauraa.

Ei hän aio Italiaa kokonaan hylätä, mutta aikansa kutakin.

– Minä menen juuri sinne, minne elämä vie. Eläkkeellä olen tasan silloin, kun puhelin ei enää soi ja kukaan ei halua teettää minulla duunia.

Juttu on julkaistu Avotakassa vuonna 2012. Kaisa Blomstedt menehtyi heinäkuussa 2017.