Merien ympäröimä Tanska on aina saanut nauttia runsaista veden antimista. Meille tuttujen sillien ja silakoiden lisäksi paikalliset herkuttelevat simpukoilla, erilaisilla ravuilla, meritaimenella, turskalla ja kampelalla.
Nykyään maa on kunnostautunut erityisesti porsaanlihan vienti- ja syöntimaana. Pekonit tirisevät pannulla ja uunissa hautuvat monenlaiset porsasherkut. Niiden kanssa tarjotaan keitettyjä perunoita, kastiketta, haudutettua punakaalia ja herneitä. Tyypillinen perinnejälkiruoka on pappilan hätävaramainen Aeblekaege, eli omenasosetta, keksimurua ja kermavaahtoa kerroksittain. Kahvinautinnon kruunaa valtava valikoima lehteviä viinereitä.
Smørrebrød, maailmankuulut tanskalaiset tuhdit voileivät maistuvat niin lounaaksi kuin hiukopalaksi.
Tanska on myös maitomaa. Miedon ja tutun Blå Castellon lisäksi kannattaa maistella voimakkaampaa Danablu-sinihomejuustoa, Gamle Olea, Svarta Saraa ja tilsit-tyyppistä havartia.
Kööpenhaminan ravintolakulttuuri on rikas ja monipuolinen. Raikkaat uudet ruokaideat ovat herättäneet kulinaristien huomion. Moni jonottaakin illallispöytää maailman parhaaksi ravintolaksi valitusta NOMAsta, jota luotsaa huippukokki Claus Meyer. Luomutuotteet ovat kovassa nosteessa Tanskassakin, ja niin kysyntä kuin tarjontakin on ripeässä kasvussa.
Panimoteollisuus tuottaa oluenystäville kevyitä lagereita, joista Carlsbergin ja Tuborgin etiketit ovat tuttu näky ympäri maailman. Lukuisat pientuottajat tarjoavat myös kokeilemisen arvoisia persoonallisia erikoisoluita.
Väkevistä juomista tunnetuimmat ovat 1960-luvulla syntynyt jokapaikan yrttikatkero Gammel Dansk ja snapsina maistuva maustettu perunaviina, akvaviitti.