Ostitko huonekasvin kotiin puhdistamaan ilmaa? Uusi tutkimus kertoo: paljon hoettu väittämä onkin myytti


Moni ostaa viherkasveja paitsi silmäniloksi myös ajatellen, että kasvit puhdistavat kodin hengitysilmaa. Tuore tutkimus kuitenkin kertoo, ettei kasvien teho ilmanpuhdistajina riitä alkuunkaan.
Kuvat A-lehtien kuva-arkisto

Olet varmasti törmännyt väitteeseen siitä, että monet huonekasvit tekevät hyvää kodin hengitysilmalle? Ei ihme, sillä tätä ajatusta on toisteltu ahkerasti eri medioissa ja kasvimyyjien markkinoinnissa jo vuosikymmenten ajan.

Niin hurmaavia ja viehättäviä kuin viherkasvit ovatkin, niiden teho huoneilman epäpuhtauksien ja myrkkyjen poistajana ei riitä alkuunkaan. Näin kertoo yhdysvaltalaisen Drexelin yliopiston tuore tutkimus, josta kirjoittaa National Geographic -verkkojulkaisu. Itse tutkimus löytyy täältä.

Tutkimuksen mukaan ajatus kasvien hyödyistä huoneilmalle on perustunut pitkälti Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan tutkimukseen 30 vuoden takaa. Kyseinen tutkimus selvitti, että monilla huonekasveilla on kyky poistaa haitallisia haihtuvia orgaanisia yhdisteitä (VOC-yhdisteitä) ilmasta. Tutkimus on kuitenkin tehty laboratorio-oloissa – pienissä, alle metrin pituisissa ja levyisissä säiliöissä – eli oloissa, jotka eivät vastaa laisinkaan tavanomaista kotia, huomauttaa tutkija Michael Waring Drexelin yliopistosta National Geographicille. Siksi tutkimuksesta vedetty johtopäätös kasvien huoneilmaa puhdistavasta kyvystä on aivan liian optimistinen.

Kasvit kyllä puhdistavat ilmaa, se ei ole myytti. Pulma on siinä, että niiden puhdistava vaikutus on hyvin hidas – eli ilma vaihtuu kotona nopeammin kuin kasvit ehtivät sitä puhdistaa. Käytännössä: jotta kasveista olisi oikeaa hyötyä, kodin pitäisi olla varsinainen viidakko. Drexelin yliopiston tutkijoiden mukaan kasveja pitäisi olla 46 neliön pikkukodissa 5000 kappaletta.

Jos siis olet huolissasi kotisi huoneilman puhtaudesta, ei ehkä kannata etsiä ratkaisuja kukkakaupasta. Mutta ei kasvien ystävällä ole kuitenkaan mitään syytä lannistua! Onhan viherkasveista paljon muuta iloa ja hyötyä – National Geographic muistuttaa esimerkiksi siitä, että kasvit lievittävät tutkitusti stressiä. Ja ovathan viherkasvit yksinkertaisesti aivan ihania.

Julkaistu: 15.11.2019