Turkoosi sisustus raikastaa kodin – 12 ideaa
Sisustus
Turkoosi sisustus raikastaa kodin – 12 ideaa
Turkoosi on suosittu väri kylppärissä, mutta yhtä nätisti se raikastaa myös kodin muita tiloja. Luo makuuhuoneeseen levollinen unimaailma tai keittiöön kutsuva keidas.
2.2.2017
 |
Meillä kotona
Lapsiperheen koti sijaitsee entisessä rekitehtaassa, joten sisustuksessa on tarkoituksella vaalittu tehdastunnelmaa. Näyttävä punatiiliseinä ja säväkän turkoosit, kustavilaisvaikutteiset tuolit ovat tehokas väripari keittiössä. Pöytä on valkovahattua saarnea. Perheen puuseppä-isä on tehnyt sekä tuolit että pöydän.
Parisataavuotias maalaistalo sai omistajan vaihduttua uuden iloisen ilmeen. Inspiraation lähteenä on ollut ajaton ja kodikas englantilaistyyli. Suurin urakka oli keittiön remontissa. Turkoosiksi sävytettyyn kaapistoon löytyi suunnittelu- ja nikkarointiapua omalta kylältä. Välitilan laatoituksen värit on poimittu perinnetapetista.
Avaran puutalokodin sisustuksessa on kiinnitetty huomiota värien harmoniaan. Olohuoneesta avautuu näkymä eteiseen, jonka Côte d'Azur -tyyliin maalattu seinä näyttää tulevan osaksi oleskelutiloja. Tismalleen sama turkoosin sävy toistuu sohvatyynyssä, ja sisustukseen on ripoteltu myös vastaväriä korallia.
Entisessä työläistentalossa asuu värejä rakastava lapsiperhe. Tummat puukalusteet ja syvänturkoosi seinä luovat kylpyhuoneeseen mystisen tunnelman. Omistajapariskunta arvostaa uniikkeja tavaroita. Kuningasta esittävä seinäkaappi on Ritva Korhosen käsialaa.
1900-luvun alun kerrostaloasunnossa tehtiin perusteellinen remontti, jonka yhteydessä myös kylpyhuone uusittiin. Lisätilaa napattiin viereisestä pikkuvessasta ja kaapista. Ammeen taakse tehosteseinään tuli vedenvihreä lasimosaiikki. Kaikki laatat ovat Mrs Livingstonen valikoimista.
Lapsiperheen kerrostalokeittiö on sisustettu viihtyisäksi oleskelutilaksi. Ruokapöydän äärellä istutaan vehreässä viidakkotunnelmassa, tapetti on Cole & Sonin mallistosta. Tuolit on ostettu vintageliikkeestä, ja Iskun vanha sohva on saatu sukulaiselta.
Keittiön välitilan turkoosina hehkuva lasimosaiikki on ostettu Ranskasta. Perheen taiteilijavaimo on liimannut palaset yksitellen paikoilleen. Hän näki vastaavan mosaiikkiseinän 80-luvulla vieraillessaan opiskelijana pariisilaisessa taiteilijaresidenssissä ja päätti toteuttaa sen joskus omassa kodissaan.
1900-luvun alussa rakennettu saaristotorppa on sisustettu rakennusaikansa tyylin mukaisesti. Eteisen kaunis katseenvangitsija on turkoosi antiikkisohva. Sen sävy sopii täydellisesti jakkaraan, joka on osa talon alkuperäistä kalustusta.
Sulavalinjaisen sohvan upea verhoilukangas on Kenzon mallistosta. Kuisti on juuri maalattu turkoosiin vivahtavaksi siniharmaaksi – täydellinen tausta ihanalle sohvalle. Samoja sävyjä on myös muhevissa ryijytyynyissä ja pöytäliinaksi levitetyssä japanilaisessa puuvillakankaassa.
Lastenhuoneen pyöreä, syvänturkoosi matto on lempeä leikkialusta. Mielikuvituksessa sen päällä voi seilata vaikka valtamerellä tai uiskennella aalloilla. Samoja sävyjä on myös veikeässä autotapetissa.
Lapsiperheen omakotitalo on sisustettu herkin pastellisävyin. Keittiön tehostevärinä on murrettu turkoosi. Tuolit on kerätty sieltä täältä, ja useimmat niistä ovat alkuperäisessä maalissaan. Pöytäliina kokoaa värit yhteen.
Siirtolapuutarhan parvella on tunnelma kuin itämaisessa buduaarissa. Valkoisen taitekaton alla on ihana viettää sadepäivää. Muhkea patja täyttää koko tilan laidasta laitaan, ja lisäpehmeyttä tulee tyynyistä. Päiväpeitto on tuliainen Istanbulista.

Lue lisää:

Kommentoi »