Meidän Mökki

Tunnetko tuohen historian? Tuohi taipuu mateliaalina moneksi ja sen vaatimaton kauneus ihastuttaa vuodesta toiseen

Tunnetko tuohen historian? Tuohi taipuu mateliaalina moneksi ja sen vaatimaton kauneus ihastuttaa vuodesta toiseen
Tuohi on taipunut ja taipuu edelleen monenlaisiin käyttötarkoituksiin, niin kestäviksi käyttöesineiksi kuin omaperäisten taideteosten materiaaliksi.
Julkaistu: 3.6.2021
Meidän kesämökin ovensuussa roikkuu puolimetrinen tuohitorvi. Soitin on Pohjois-Karjalasta, ja tarina kertoo, että se ei ole ollut alun perin koriste, vaan sitä on käytetty paimenessa karjan kutsumiseen ja petojen pelotteluun.
Tuohikulttuuria pitkään tutkinut ja siitä teoksen Ylimuistoinen tuohi laatinut kansatieteilijä Sirkka-Liisa Ranta kirjoittaa, että tuohesta on tehty sekä meillä että monissa muissa kulttuureissa vaikka minkälaisia käyttöesineitä: virsuja, kontteja ja roveita eli tuokkosia, maito- ja piimäpurkkeja ja purnukoita, kehloja ja nassakoita. Erityisen komeilta näyttävät yhä paloviinaa sisältäneet lasiset mahapullot, jotka on suojattu kaulaan asti tuohipunoksella.
Paloviinapulloja eli niin sanottuja mahapulloja oli tapana suojata tuohesta punotulla suojuksella. Ainoastaan kaula jätettiin paljaaksi.
Tuohi on soveltunut ja soveltuu edelleen jopa hedelmäpuiden talvisuojaukseen, ja kalamiehet ovat tuhansia vuosia tunteneet tuohen hyödyt verkkojen painokivien osana ja kohoina. Erityisen tärkeässä osassa tuohi on ollut kirjoitus- ja piirustusalustana, ja arkeologien ja muiden tutkijoiden ansiosta tiedetään sekin, että vainajia on ollut tapana kääriä tuoheen. Oma lukunsa ovat sota-ajan tuohesta väkerretyt puhdetyöt. Sanonta ”tupen rapinat” tulee siitä, että tuohituppi rapisi, kun puukkoa vedettiin ulos.
Tuohen kiskonta ei kuulu eikä kuulunut jokamiehenoikeuksiin.
Mutta mitä tuohi on? Kansanrunous tietää kertoa, miten tuohi on syntynyt: ”Neitsyt Maaria emonen, / oli tietä kävelevi, / matkaansa mittelevi. / Löysi puun alastoman, / siihen kaari liinasensa, / silkkinauhansa sivalsi / kovan koivun ympärille: / Tuosta tuli tuohen synty, / tuohelle silia silpa, / Neitsyt Maaria hiestä.
Todellisuudessa koivua suojaava kuori muodostuu ulkokuoresta eli tuohesta, sisäkuoresta eli nilasta ja välissä olevista jälsikerroksista. Tuohella on paljon hyviä ominaisuuksia: se eristää kuumaa ja kylmää, se on sitkeää, vesitiivistä ja taipuisaa, hajutonta ja mautonta.
Mistä sitten on peräisin tuohen liittäminen rahaan – mahtaako kaverilla olla tuohta? Sirkka-Liisa Rannan mukaan tuohen vertautuminen rahaan johtunee ajasta, jolloin tuohta tarvittiin valtavat määrät kateaineeksi ja se oli rahanarvoista tavaraa. 1500-luvulta lähtien tuohi olikin yksi veronkantovälineistä ja säilytti asemansa rakentamisessa pitkälle 1800-luvulle.
Kun kuulee puhuttavan malkakatosta, tarkoitetaan kattoa, jossa katemateriaalina on tuohta, joka on peitetty maloilla eli painopuilla. Tuohta on suosittu myös eristeenä, koska se on suojannut seiniä homeelta, lahoamiselta ja tuulelta.
Tuohen kiskonta ei kuulunut eikä kuulu jokamiehenoikeuksiin. Aluksi tuohta irrotettiin kasvavista puista, mutta myöhemmin kaadetuista tai kaadettavista puista, koska tuohenotto vahingoittaa helposti puuta ja vaatii siksi suurta taitoa. Kaarnaisesta puusta tuohta ei mielellään kiskottu, sen sijaan parhaana pidettiin tuohta, jota saatiin kosteassa paikassa sekametsässä kasvaneesta terveestä 20–40 vuotta vanhasta puusta. Tuohimetsälle lähdettiin kevätkesällä tai syksyllä. Keväällä saatiin vaaleaa ja joustavaa, hyvin irtoavaa, ohutta ja haurasta tuohta. Syksyllä sitkeää, kovettunutta ja tummaa. Kiskonnan apuna käytettiin puukkoa ja nyljintä sekä kantohihnaa. Varsinaiset tuohityöt tehtiin muiden puhdetöiden lomassa.
Aikoinaan puhuttiin väheksyen tuohikulttuurista, mutta on korkea aika antaa tuohelle arvo, joka sille kuuluu, ja nähdä tuohitöiden ikiaikainen, vaatimaton kauneus.
Kommentoi »