Oletko aloittelija tomaattien kasvatuksessa? Assi onnistui puuhassa ensi yrittämällä ja jakaa nyt vinkkinsä! ”Olin aina kuvitellut sen olevan jotakin salatiedettä”
Piha ja puutarha
Oletko aloittelija tomaattien kasvatuksessa? Assi onnistui puuhassa ensi yrittämällä ja jakaa nyt vinkkinsä! ”Olin aina kuvitellut sen olevan jotakin salatiedettä”
Salamarakkaus tomaatteihin! Assi Arnimaa-Leinonen aloitti tomaattiharrastuksen vasta hiljattain, mutta heti täysillä. Kasvihuone on nykyään hänen lempipaikkansa. Joitakin vuosia sitten oma tomaattisato olisi tuntunut Assista täysin uskomattomalta, sillä hän ei meinannut pärjätä viherkasvienkaan kanssa.
Julkaistu 23.3.2023
Viherpiha

Juttu on julkaistu Viherpihassa 02/2022.

Aikoja sitten lahonneesta pihasaunasta oli jäljellä enää perustukset, kun Assi Arnimaa-Leinonen muutti perheensä kanssa kymmenisen vuotta sitten vanhaan hirsitaloon Hattulaan. Talon remontointi vei vuosia ja voimia, ja perustukset saivat seistä paikoillaan, vaikka ne häiritsivätkin Assin silmiä. Hän työskentelee Kultakeskuksessa korujen pääsuunnittelijana, ja kaikenlainen kauneus ja visuaalisuus ovat hänelle tärkeitä.

– Harmittelin usein mielessäni, että pihasaunan jäänteet olivat kuin ruma syylä meidän pihassamme. Kunnes kaksi vuotta sitten mietimme mieheni kanssa kasvihuoneelle sopivaa paikkaa ja tajusimme, että meillähän on tässä sitä varten valmiit perustukset.

Julianan Premium-malliston 10,9-neliöinen kasvihuone istuu pihasaunan paikalle täydellisesti. Elokuun puolivälissä se on täynnä kypsyviä tomaatteja. Pystyyn tuetut kasvustot ovat keltaisten, vihreiden, oranssien ja punaisten hedelmien painosta notkollaan. Kasvihuoneen ulkoseinustalla erikokoisissa ruukuissa ja laareissa kasvaa lisää tomaatteja sekä avomaankurkkuja, chilejä, ananaskirsikoita ja köynnöspapuja. Assi napsii kasvihuoneessa vihreitä ja solakoita ’Green Envy’ -miniluumutomaatteja suuhunsa.

Assin kasvihuoneen edustalla kasvaa isossa laatikossa salkopapuja. Seinustalla on tilaa ’Sibirjak’-avomaan­tomaatille ja ananaskirsikoille.
Assi kerää satoa. Tämän jutun lopusta löydät Assin vinkit tomaatin kasvatukseen ja hänen suosikkilajikkeensa. Voit seurata Assia Insta­gramissa: @green.dreams.are.made.of.this.
Kasvihuoneen kivijalan vieressä on suojainen kasvupaikka ’Aji Cristal’- ja ’Barak’ -chileille. Laastipaljussa on Assin bokashi-multatehdas. Hän kasvattaa sen pinnalla retiisejä.

– Makeita kuin karkki! Tämä on lempilajikkeeni, vaikka alkuun olikin hankala tietää, milloin se on kypsä. Nyt olen oppinut, että valmiin hedelmän kuori muuttuu läpikuultavaksi ja se tuntuu käteen hieman pehmeältä. En raaski käyttää näitä ruoanlaittoon, vaan syömme ne sellaisinaan, usein suoraan kasvihuoneessa.

”Olin kuvitellut tomaattien kasvatuksen olevan salatiedettä.”

Monet muutkin tomaatit ovat Assin mielestä parhaimmillaan auringon lämmittäminä ja tuoreina. Ensimmäiset hän herkutteli jo ennen juhannusta, kun ’Sungold’-lajikkeen makeat oranssit hedelmät kypsyivät. Talveksi Assi säilöö tomaatteja kuivaamalla ne rapeiksi tomaattisipseiksi.

– Aloitin tomaattien kasvatuksen maaliskuun alussa. Tietysti tuntuu hienolta saada satoa, mutta onhan tämä koko kasvatusprosessi aivan ihana. Tulen usein illalla viimeiseksi ihastelemaan ja hypistelemään tomaattejani. Niissä on niin hurmaava tuoksukin!

Amppeliin istutetusta ’Romello’-lajikkeesta kasvaa kesän aikana näyttävä kasvihuoneen katseenvangitsija.
Tomaattiharrastuksessa pääsee helposti alkuun, kun käyttää ostotaimia, kasvusäkkejä ja tippu­kastelujärjestelmää.
Kiinteärakenteinen ja aromikas ’San Marzano’ on klassinen italialaislajike, joka sopi etenkin tomaattikastikkeiden ainekseksi.
Kirsikkatomaatti ’Barry’s Crazy Cherry’ tekee valtavan kokoisia terttuja pienehköjä vaaleankeltaisia hedelmiä.

Vielä muutama vuosi sitten tämä kaikki olisi tuntunut Assista täysin uskomattomalta. Hän aloitti tomaattien kasvatuksen vasta kolmisen vuotta sitten, kun talon uusi terassi valmistui. Assi oli hakemassa sinne kesäkukkia, mutta sai päähänpiston ostaa pelargonien lisäksi myös pari tomaatin taimea.

Tomaattien kasvatus onnistui yli odotusten, ja seuraavan talven Assi imi itseensä kaiken mahdollisen tomaattitiedon. Samaan hengenvetoon hän tilasi kiinnostavien tomaattilajikkeiden siemeniä suomalaisista ja ulkomaisista verkkokaupoista.

– En oikein tiedä, mikä tomaatissa niin kovasti kolahti. Ehkä syynä oli se, että olin aina kuvitellut niiden kasvattamisen olevan jotakin salatiedettä, ja sitten onnistuin heti ensimmäisellä yrittämällä. Siis minä, joka en meinaa pärjätä viherkasvienkaan kanssa.

Toinen innostava oivallus oli se, ettei viljelyä varten tarvitse perustaa kasvimaata, vaan melkein kaikkea voi kasvattaa myös astioissa. Assin mielestä perinteinen hyötytarha ei sopisi pihan paraatipaikalle yhtä hyvin kuin komea kasvihuone.

Salamarakkaus tomaatteihin vain syveni, kun Assi perusti harrastustaan varten Instagram-tilin. Hän on tutustunut sitä kautta kansainväliseen tomaatti-ihmisten yhteisöön, jonka kesken vaihdella kuulumisia ja siemeniäkin.

– Se on avuksi myös siinä, etten kuormita miestäni ja teinipoikaamme liikaa tällä tomaattihörhöilylläni, hän nauraa.

’Aztek’ on niin sanottu minitomaatti, joka tekee paljon pieniä ja mehukkaita hedelmiä. Sen takana näkyy koristeellinen ja mieto ’Biquinho’-­chili.
Viime kesän äärioloissa iso­hedelmäiset lajikkeet kärsivät latvamädästä, vaikka Assilla on kasvihuoneessaan tippukastelu.
Assi puhdistaa keräämänsä siemenet fermentoimalla. Hän jättää ne muovilla peitettyyn astiaan, kunnes siemenet ovat vajonneet pohjalle. Sitten ne kuivataan.

Assin tomaattivinkit

1. Aloita helposti

Valmiiksi lannoitetut kasvusäkit ja ostotaimet ovat pehmeä lasku tomaattiharrastukseen. Säkeissä on tomaateille sopivat lannoitteet koko kasvukaudeksi. Valitse kirsikkatomaatteja, ne tekevät nopeimmin satoa.

2. Tue tarpeen mukaan

Runkotomaattien korkeaan kasvustoon tulee kesän edetessä yllättävän paljon painoa sadon valmistuessa. Kestävien ja hyvin kiinnitettyjen tukilankojen avulla taimet pysyvät pystyssä ja niiden satoa on helppo poimia. Amppelitomaatit eivät tarvitse tukemista, ja pensastomaateille riittää tukikeppi.

3. Satsaa kasvihuoneeseen

Hanki kerralla kunnon kokoinen kasvihuone, sillä tilaa ei koskaan voi olla liikaa. Isohkossa huoneessa olosuhteita on myös helpompi hallita kuin pienessä, jossa kuumuus ja kosteus kohoavat usein korkeiksi altistaen kasvit tuholaisille ja taudeille. Ota myös selvää, mitä lisävarusteita kasvihuoneeseesi on saatavissa. Kahteen osaan avautuva ovi helpottaa tuuletusta ja syöksytorvet sadeveden talteenottoa.

4. Blokkaa paahde

Liika paahde on tomaateillekin myrkkyä. Varsinkin helteisinä kesinä kattoon ja seinille viritetyt ohuet ja vaaleat verhot estävät suoran auringonpaisteen, mutta päästävät riittävästi valoa läpi tomaattien kasvua varten.

Assin tomaattilajikkeet

Assin tomaattilajikkeiden nimet ja kuvaukset kuvan alla.

1. ’Blush’

Runkotomaatin hedelmät ovat tavallista kirsikkatomaattia hieman kookkaammat. Ne ovat kauniin väriset ja hurmaavat myös makealla ja hedelmäisellä maullaan.

2. ’Sibirjak’

Nopeakasvuinen ja kestävä pensas- tomaattilajike sopii ulkokasvatukseen, kuten moni muukin venäläistomaatti, jonka nimi viittaa Siperiaan. Hedelmät ovat kohtalaisen kookkaat.

3. ’Adora’ f1

Marmande-tyyppinen tomaatti eli keskikokoinen lihaisa ja vähäsiemeninen pihvitomaatti, jonka litteänpyöreät hedelmät muistuttavat kurpitsaa. Maku on tasapainoinen sekoitus happoisuutta ja makeutta.

4. ’Romello’ F1

Satoisa ja maukas miniluumutomaatti- lajike sopii erinomaisesti ruoanlaittoon ja kuivattavaksi. Se kasvaa kauniisti myös amppelissa.

5. ’Green Envy’ F1

Herkullisen makea ja aromikas vihreä miniluumutomaattilajike on Assin lisäksi monen muunkin tomaattiharrastajan suosikki.

6. ’Apelsin’

Runkotomaattilajike, jonka suuret hedelmät ovat lihaisat ja maultaan miedon makeat ja vähähappoiset.

7. ’Black Cherry’

Kirsikkatomaattilajike on satoisa ja monen mielestä yksi parhaimman makuisista tummapintaisista tomaateista. Sen hedelmät ovat aromikkaat ja mehukkaat.

3 kommenttia