Näistä ei voi erehtyä. Näyttää siltä, kuin puun juurelle olisi kumottu tanakka annos curryriisiä. Sitä se kuitenkaan ole, vaan liito-oravien jätöksiä. 

Mikkelin asuntomessujen projektipäällikkö Heikki Manninen tiesi suurin piirtein mistä hakea, joten miehen tarvitsi räpistellä risukkoisessa maastossa vain hetki. Mikkelin kaupungin puutarhuri Marko Vuorinen käy tutkimassa papanoita. Oikeita ovat.

Asuntomessujen alkuun on aikaa parisen kuukautta. Olemme messualuetta pohjoisessa rajaavassa Nordenstrengin puistossa, mistä alamme patikoida kohti etelää ja Antellin puistoa pääosin liito-oravien reittejä pitkin.

Messualueen kartassa puistoja ja metsää esittävää vihreää väriä on enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin. Puistoja on viisi, ja ainakin osa niistä olisi jäänyt perustamatta ilman liito-oravia. Omarantaisia tonttejakin on niukasti, mikä puolestaan on viitasammakoiden ansiota.

Manninen arvelee, että ilman oravien suojelua alueella olisi 20 asuintonttia nykyistä enemmän. Ilman vääntöä ja kompromisseja ei kaava syntynyt, sillä tontit tuovat kaupungin kirstuun euroja.

Oravat voivat kiittää pesäpuidensa säästämisestä lakia. Messualueen kaavoitus vaati luontoselvitystä. Siitä kävi ilmi, että messuille varattu alue sopi sekä liito-oravien levähdys- ja lisääntymisalueeksi että viitasammakoiden elinalueeksi. Tarkempi selvitys vahvisti, että alueella oli 7–8 liito-oravan pesäpuuta sekä viitasammakoiden elinalue. Yleis- ja asemakaavaa ryhdyttiin rukkaamaan sen pohjalta, että suojeltavat eläimet voisivat jatkaa eloa myös messujen jälkeen.

Suositusten mukaan oravien pesäpuiden ympärille tulisi jättää vähintään 10 metriä hakkaamatonta sekametsää – haapoja, koivuja ja mäntyjä sekä ylipäätään riittävän korkeaa puustoa ja laajaa, yhtenäistä elintilaa. Naaraat vaativat liikkumatilaa noin 15 hehtaaria – siis messualueen koon verran. 

– Urokset ovat liikkuvaa sorttia myös oravamaailmassa ja liikkuvat jopa 60 hehtaarin säteellä, Manninen kertoo.

Siksi messualueelle oli jätettävä hakkaamattomasta puustosta muodostuvia oravareittejä. Alueen laidoilla olevia Antellin ja Nordenstrengin puistoja yhdistää kaksi eri viherväylää: toinen rannan ja toinen kallioiden kautta. Näiden kahden puiston kautta oravat voivat halutessaan siirtyä harvemmin asutetuille metsäalueille.  

Moni miettii, miksi oravat sukkuloisivat messualueen ja metsän väliä. Onhan korvessa rennompaa ja turvallisempaa. Oravat eivät kuitenkaan voi paeta syville saloille ja asumattomiin korpiin kuin Jukolan veljekset, sillä korpia ei juuri enää ole tai niitä on vain vähän. Tehometsätalous tuhoaa liito-oravien pesä- ja ruokailupuut. Siksi oravien on tultava asutusten lähelle, missä metsäkoneet eivät myllerrä. Liito-oravien ja ihmisten yhteentörmäys on siis väistämätöntä mutta yhteiselokin mahdollista.

Patikoimme Nordenstrengin puistosta Huldanrannan nuotiopaikalle, jonka naapurissa rannan tuntumassa on kohde 5, Honkatalojen Wave. Oravareitti jatkuu seuraavaan puistoon rantakohteiden puuston kautta, joten joudumme siirtymään Heinzen puistoon tien kautta. Pieni viheralue keskellä messukylää on urbaani itsessäänkin. 

– Tänne ei saa rakentaa kerrostaloa, mutta yksi täällä silti on, toteaa Manninen ja osoittaa korkeaa haapaa.

– Rungossa on useita koloja päällekkäin. Niissä on tai ainakin on ollut useita liito-oravan pesiä. Kukaties siellä on nytkin niitä päiväunilla. Valitettavasti suojaetäisyyksiä ei tähän voitu jättää, vaan tie on tehty melkein pesäpuiden viereen.

Jatkamme matkaa polkumaista rantareittiä pitkin ja ohitamme viitasammakoiden elinalueet. Heikki ja Marko piipahtavat kaislikossa, mutta palaavat pian. Päivä on lämmin, mutta kevät kylmä, joten sammakot lienevät yhä horroksessa vesistön pohjassa.

Polun yläpuolelle on jätetty oravien rantareitti. Asukkaat ovat osallistuneet talkoisiin säästämällä puita myös vapaaehtoisesti. Osallistuminen luontotalkoisiin osoittautui kallisarvoiseksi, sillä ylempänä kallion päällä kulkevalle oravatielle kävi köpelösti. Rauli-myrsky kaatoi elokuussa 40 puuta, ja käytännössä liito katkeaa puiden välillä. 

– Puusto ei ehtinyt näin nopeassa ajassa tottua harvennukseen kallion päällä, missä juurilla on vähemmän tarttumapintaa, harmittelee Vuorinen.

Heikki Manninen ei pidä mahdottomana, että liito-oravat liikkuisivat jonkin matkaa hätätilassa myös maata pitkin.

– Ja onneksi on rantareitti, hän lisää.