Pariisin-kotini sijaitsee lähellä Luxembourgin puistoa. Vuosia sitten keksin viedä suomalaiset vieraani sinne piknikille, jotta välttyisin siivoamiselta. Siitä on tullut perinne, josta myös pariisilaiset ystäväni pitävät. Levitän kauniin pöytäliinan Edelfeltin maalauksessa näkyvälle paikalle. Eväänä on ranskalainen riisipohjainen pikniksalaatti, johon tulee tomaatti- ja kananmunalohkoja, silputtua sipulia, persiljaa, maissia ja ranskankermaan tehty kastike. Jälkiruoaksi tarjoilen sitruuna-marenkipiirakkaa. Kesäisin toteutan saman Töölön-kotini sisäpihan poppeleiden suojassa.

Keväisin ajamme ranskalaisten ystävieni kanssa taksilla Strasbourgista syömään Alsacen parsakyliin. Niissä pöytään tuodaan kannulliset vinegretti- ja hollandaisekastiketta ja sen jälkeen kilo höyryävää, suussasulavaa valkoista parsaa jokaista ruokailijaa kohden. Ja sen jälkeen vielä toinen kilo pääruoaksi. Kevyttä parsaa voi syödä isojakin määriä tulematta liian täyteen.

Ruoka on elämän tärkein nautinto – olen oppinut sen Ranskassa asuessani. Siellä sosiaalinen elämä pyörii ruoan ympärillä. Noudatan ranskalaisia ruoka-aikoja Suomessakin, enkä syö päivällistä ennen iltakahdeksaa. Kerran viikossa pyrin näkemään ystäviäni ruoan äärellä.

Luottovälineeni keittiössä on pieni silppuri, jolla hienonnan sipulit, yrtit ja pähkinät. Näppärä laite on ollut käytössäni päivittäin jo kymmenien vuosien ajan. Olen myös ostanut silppurin lahjaksi lähes kaikille lähisukulaisilleni.

Suomen maaseudulla suurin osa ravintoloista sijaitsee valitettavasti huoltoasemilla. Kaupungeista sentään löytyy muutakin. Tee- ja kahvihuone Helmi Porvoossa on nimensä mukaisesti oikea helmi. Kahvilassa on tarjolla joka päivä muun muassa itse tehtyjä runebergintorttuja. Helsingin Annankadun Demmers Teehaus on viehättävä teepuoti, jonne olen tehnyt neljä teesekoitusta. Ravintola Strindbergin köyhät ritarit vievät kielen mennessään.