Unelmien Talo&Koti

Ihana ruutulattia ja aivan liikaa sisustustyynyjä! Tiia toi tullessaan runsauden Villen taloon – ”Kodissamme epäjärjestys on sallittua”

Ihana ruutulattia ja aivan liikaa sisustustyynyjä! Tiia toi tullessaan runsauden Villen taloon – ”Kodissamme epäjärjestys on sallittua”
Ville oli juuri remontoinut lapsuudenkotinsa, kun hän tapasi Tiian. Kun Ville työskenteli pariskunnan yhteenmuuton jälkeen puoli vuotta ulkomailla, koti sai Tiian käsissä rohkeutta, värejä ja runsautta. Katso myös Tiian ohjeet, kuinka maalaat lautalattiaan ruutukuosin.
Julkaistu: 14.9.2022

Hiekkatietä reunustavan orapihlaja-aidan suojassa seisoo valkoinen, lähes satavuotias omakotitalo. Pihalla vastaan juoksee koiralauma. Talossa asuu itse oppinut taiteilija ja eläinfysioterapeutti Tiia Tiainen puolisonsa Ville Pekalan ja kolmen koiran kanssa.

”Villeltä kysyttäessä hän kertoisi minun vallanneen talon hänen poissa ollessaan. Saattaa siinä olla ripaus totuutta, mutta tein taloon muutoksia, jotta se tuntuisi kodilta myös minusta. Toisaalta epäilen, ettei Ville aina edes näe tekemiäni muutoksia: hän huomasi vasta useiden kuukausien jälkeen, että keittiön tapetissa on lintuja.

Kotimme on Villen lapsuuden koti. Hän oli ehtinyt remontoida sen juuri ennen kuin muutin tänne. Pinnat viimeisteltiin minun johdollani niin, että isäni listoitti ja minä maalasin. Keittiön ruutulattian maalasi Villen sisko, joka on restauroija-maalari. Tahtoisin tehdä itse enemmän, mutta vielä työnjako menee niin, että minä ideoin ja työllistän sitten tehokkaasti lähipiiriäni.

Olen taiteilija ja värit ovat minulle tärkeitä. Se ei tarkoita, että käyttäisin värejä seesteisesti. Sehän olisi tylsää! Villen tänne valitsemat sävyt ovat turvallisia. Luulen, että olisimme valineet toisin, jos olisin ollut jo silloin talossa tauhkaamassa. Tauhkaus on Villen käyttämä murresana, jolla tarkoitetaan tavaran keräämistä.

Keittiö on Villen valitsema. Jos Tiia olisi päässyt vaikuttamaan valintaan, ilme olisi modernimpi. Pariskunta on suunnitellut kaapistojen ilmeen uudistamista vaihdettavien vetimien avulla. Täyspuisen tason tilalle he haaveilevat valitsevansa tulevaisuudessa jotain helppohoitoisempaa materiaalia.
Keittiön sisustuksen tärkeä osa ovat lukuisat purkit. Niissä säilytetään kuivia elintarvikkeita. Vanha kappa säilöö salaatit. Tiia sai sen lapsuudensa kesäpaikan naapureilta, ja rakas esine on kulkenut mukana muutoissa. Villen sisko maalasi keittiön lattiaan hauskat ruudut. Maalausprojektin jälkeen Tiia huomasi epäkohdan: koirakodin lattiaan ei kannattaisi valita valkoista.
”Villeltä kysyttäessä hän kertoisi minun vallanneen talon hänen poissa ollessaan. Saattaa siinä olla ripaus totuutta, mutta tein taloon muutoksia, jotta se tuntuisi kodilta myös minusta.”
Alli-koira on jo 12 vuotta.
Keittiö on Villen valitsema. Jos Tiia olisi päässyt vaikuttamaan valintaan, ilme olisi modernimpi.

Sisustustyylini on runsas ja rohkea. Särmä syntyy siitä, että yllätän itsenikin. En ennen ymmärtänyt kirpparikulttuuria, koska ajattelin Stockmannin olevan huomattavasti helpompi ratkaisu: miksi ostaa käytettynä, jos voi hankkia uuden? Sitten tulin järkiini. Nykyään villiinnyn kirpputoreilla, eikä minua saa enää pysymään sieltä poissa. Meillä ei ole kalliita design-esineitä, koska ne voivat hajota koirien takia.

Kodissamme epäjärjestys on sallittua. Yritän etsiä sotkuun ratkaisua, mutta esimerkiksi pahvinkeräys räjähtää usein käsiin. Kuratassutkin ovat arkea, ja koirat pitävät huolen siitä, etteivät sisustustyynyt ole koskaan karvattomia tai kauniisti paikoillaan.

”Tahtoisin tehdä itse enemmän, mutta nyt työnjako menee niin, että minä ideoin ja työllistän sitten tehokkaasti lähipiiriäni.”

Sisustustyynyistä puheen ollen, meillä on niitä Villen mielestä aivan liikaa. Se on totta. Kirpparilta hankittua tyynyvuorta tasapainottaakseni kerään myös mattoja. Olen tyhjentänyt Tori.fin matoista. Perustelen hankintojani sillä, että koirien takia mattoja pitää olla myös varalla. Eikä kahta ilman kolmatta: keräilen myös viherkasveja. Ennen sijoittelin ne sisustukseen sopiville paikoille, mutta huonolla menestyksellä. Nyt ne saavat nauttia valosta ikkunalla.

Olen alunperin kaupunkilainen, mutta maalaistunut näinä vuosina täällä. Inspiroidun metsässä, ja koirien lenkkimaastot ovat täällä loputtomia. Kaipaan kaupungin valoja ja irtokarkkihyllyjä enää vain toisinaan."

Sohva on koirien, Tiian ja Villen lempipaikka. Tyynyt vaihtuvat tiuhaan, kun Tiia ostaa uusia kirpputorilta. Hän tykkää Marimekon ajattomista kuoseista. Itse tehdyn lepakko­valaisimen Ville on saanut siskoltaan lahjaksi.
”Nykyään villiinnyn kirpputoreilla, eikä minua saa enää pysymään sieltä poissa.”
Yläkerran aulan rytmikäs paneeli on vaaleanharmaan sävyinen. Nojatuolissa on Tiian mielestä paras paikka nauttia ikkunoista kajastavasta valosta. Kelim-matto on saatu Tiian siskolta. Hän löysi sen oman talokauppansa yhteydessä. Tuoli ostettiin Tori.fistä.
Talossa on kaksi työhuonetta, ja täällä Tiia piirtää. Seinä on maalattu Tikkurilan Nefriitti-sävyllä. Suuri työpöytä on peräisin vanhasta koulusta. Sitä käytettiin koulussa ruokapöytänä.
Taiteilijan työhuoneesta löytyy 350 kynää. Mallina teoksissaan Tiia käyttää joskus muovisia leikkieläimiä. Kun Tiia maalaa sekatekniikalla ja käyttää spray-­maaleja, teos viimeistellään ulkona.
”Olen taiteilija, ja minulle värit ovat tärkeitä. Sisustustyylini on runsas ja rohkea.”
Inspiraation iskiessä Tiia nostaa taulun telineelle. Yläkerran ikkunoista tulviva valo on paras työvalo. Juuri tällä hetkellä syntyy vihreänsävyisiä teoksia. Makuuhuoneen seinän rohkea sininen on Tikkurilan Denim.
Tiia ei ole piilottanut kauniita kenkiä kaappiin. Ne tuovat makuuhuoneeseen hitusen glamouria keikistelemällä hyllyn päällä. Valmiit ja puolivalmiit maalaukset lepäävät seinää vasten.
”Jos se ei ole kestävä ja vesipestävä, ei sillä ole koirakotiin asiaa”, Tiia sanoo. Yläkerran oleskelutilan sohvassa on helposti pestävät irtopäälliset. Keltainen ovi siivilöi ikkunasta tulevaa valoa. Ovi on Tiian lapsuudenkodin naapurista.
Koirat saavat ulkoilla oleskelu­pihalla vapaasti. Alli on aina ensimmäisenä ulkona. Kuistin pieleen on kerätty vanhoja esineitä, jotka ovat kantautuneet kotiin vuosien varrella. Niiden ilmettä pehmentävät auringonkukat, jotka Tiia käy syksyllä poimimassa kouvolalaiselta pellolta, josta kaupunkilaiset saavat hakea niitä vapaasti. Rautakalusteet hankittiin Tori.fistä. Onneksi Ville sisko asuu naapurissa, sillä hän on luvannut kunnostaa kalusteiden puuosat.
Talo on rakennettu vuonna 1930. Se sijaitsee Kouvolassa ja siinä on viisi huonetta ja keittiö, yhteensä 175 neliötä. Kodin julkisivuun on suunnitteilla remontti, mutta talon väri jää remontin jälkeen samaksi. Väriä vaaleaan taloon Tiia tuo kukilla ja kalusteilla. Tiiaa voi seurata Instagramissa @tiiatiart

Näin maalaat ruudut lautalattiaan:

  1. Maalaa lautalattia Betolux Akva -maalilla valkoiseksi. Kolme maalikertaa tekee pinnan kestäväksi. Anna lattian kuivua maalaus­kertojen välissä.
  2. Piirrä ruudut maalattuun lattiaan. Teippaa ruudukosta maalarinteipillä sapluuna.
  3. Maalaa ruudut Betolux Akva -maalilla. Tiian ja Villen keittiössä käytettiin harmaan sävyä 2110. Kaksi maalauskertaa riittää.
Kommentoi »