Tee pieniä pipoja pääsiäiskoristeiksi
Tee itse
Tee pieniä pipoja pääsiäiskoristeiksi
Sulostuta pääsiäisaamujen kattauksia hempeillä minimyssyillä. Helposti valmistuvat pipot sopivat myös kyläänviemisiksi, varsinkin jos puet ne suklaamunille.

Tarvikkeet:
- ohutta neulelankaa
- sukkapuikot ja virkkuukoukku langan paksuuden mukaan
- parsinneula
- haarukka tupsun tekoon.
Neulottu pipo
1. Luo langalla kananmunan ympäryksen verran silmukoita (mallityössä on 40).
2. Jaa silmukat kolmelle puikolle ja neulo (2 o, 2 n tai 1 o, 1 n) putkea.
3. Kun pipo on riittävän pitkä (mallityössä 20 kerrosta), kuljeta lanka kaikkien silmukoiden läpi.
4. Kiristä pipo suppuun ja päättele langat.
Virkattu pipo
1. Virkkaa langalla (mallityössä Novitan Säde-paljettilanka) kananmunan ympäryksen verran ketjusilmukoita (mallityössä 30).
2. Sulje silmukat renkaaksi ja virkkaa putkea, kunnes myssy on tarpeeksi korkea (mallityössä 15 kerrosta).
3. Katkaise lanka mutta jätä siihen ylimääräistä, jotta voit pujotella virkkuukoukulla langan viimeisen kerroksen silmukoiden läpi.
4. Kiristä langalla pipo suppuun ja päättele langat.
Tupsu on helppo tehdä ison haarukan avulla. Kieputa lankaa piikkien ympärille. Katkaise lanka ja pujota se keskeltä läpi. Pyöritä muutama kerta ympäri ja solmi napakasti kiinni. Ota vyyhti varovasti haarukasta ja leikkaa vyyhdin päät auki. Tasoita langanpäitä jos tarpeen.