Unelmien Talo&Koti

Tervetuloa Tanhuan tilalle! Riikka jatkaa vaarinsa rakentaman sukutilan tarinaa – talon ja pihapiirin ilme henkii edelleen isovanhempien aikaista tunnelmaa

Tervetuloa Tanhuan tilalle! Riikka jatkaa vaarinsa rakentaman sukutilan tarinaa – talon ja pihapiirin ilme henkii edelleen isovanhempien aikaista tunnelmaa
Riikka Felin perheineen asuu sukutilalla Myrskylässä. Talon hyvä henki syntyy vaarin rakentamista seinistä ja vanhoista esineistä. Remontti tehtiin talon historiaa kunnioittaen.
Julkaistu: 22.6.2022

Tanhuan tilan ruokailuhuoneessa tapaillaan pianoa aivan samalla tavalla kuin Riikka Felinin lapsuudessakin. Riikan veli Jarkko Felinkin istuu tottuneesti pianon eteen lapsuuden kodissaan vieraillessaan, sillä talo on ollut Felinin suvun omistuksessa aina. Viereinen Sopajärvi oli sisarusten mielestä paras paikka lapsuuden uintiretkille.

Felinien sukutila Myrskylässä on rakennettu vuonna 1957. Puutalossa on kuusi huonetta, keittiö ja saunatilat, noin 180 neliötä. Pihaa on kunnostettu uusilla kukkapenkeillä. Reunuskivinä on Riikan isän graniiteista hakkaamat kivet. Ne pelastettiin sammaloitumasta metsästä.

Riikan ja Jarkon vaari rakensi Myrskylässä sijaitsevan talon vuonna 1957. Ennen sen valmistumista isovanhemmat asuivat nykyisin juhlatilana toimivan navetan yläkerrassa. Alakerrassa oli lehmiä, sikoja, kanoja ja hevonen.

Vaikka Riikka ei ehtinyt tutustua vaariinsa, miehen rakentama hyvä henki on aistittavissa talossa, eikä Riikka halunnut luopua tilasta. Hän osti tilan puolisonsa Miko Laaksosen kanssa neljä vuotta sitten. Miko ja Riikka ovat alunperin lapsuudenkavereita, mutta tapasivat uudelleen aikuisiällä.

– Tänne palaaminen kahdenkymmenen vuoden jälkeen oli hienoa. Samaan tapaan Sopajärven linnutkin palaavat kotijärvelleen, Riikka kertoo.

Riikka Felinin lisäksi tanhuan tilalla asuu hänen puolisonsa Miko Laaksonen. Viikonloppuna kotona ovat myös Riikan lapset Elsa ja Max. Perheeseen kuuluvat koirat Armi ja Fredi sekä kissa Danny.
Ruokasalin paneelikatto on alkuperäinen. Tammipöydän ympärille mahtuu koko perhe. Se ostettiin Lahden Antiikki­tukusta.
Vaikka Riikka on uudistanut isovanhempien rakentamaa taloa uusilla sävyillä ja omannäköisillä valinnoilla, sisustuksessa tärkeää osaa näyttelevät vanhat esineet.
”Halusin talon ilmeen säilyvän vanhaa kunnioittavana, mutta maustoin sitä modernilla twistillä.”
Riikan äidin entinen makuuhuone muutettiin ruokailu-, piano- ja vierashuoneen yhdistelmäksi. Tapetti on Boråstapeterin Zarah.
Riikka on valinnut sisustukseen vihreää, sinistä ja vaaleita sävyjä. Punainen ei kodin väreihin kuulu.

Riikka ja Miko ovat remontoineet lähes koko talon. He ovat kunnioittaneet Riikan isovanhempien valintoja, mutta tuoneet taloon myös moderneja ratkaisuja. Lastulevyt poistettiin, ja muovimaton alta paljastui ehjä lautalattia. Se kaipasi vain hiontaa ja maalia. Yläkerran kaksi huonetta muokattiin kolmeksi. Se onnistui ottamalla ullakkokomeroiden tilat käyttöön.

– Halusin talon ilmeen säilyvän vanhaa kunnioittavana, mutta maustoin sitä modernilla twistillä. Talon ulkopinta maalattiin miltei samalla sävyllä kuin se oli vaarinkin aikaan, Riikka sanoo.

Keittiön kalusteet teki Ax Design -puusepänliike. Maalisävy on Tikkurilan Syvänne. ”Olen tyytyväinen kaapistojen vihreään sävyyn”, Riikka sanoo.
Vanhoja Riihimäen Lasin purkkeja käytetään kodissa maljakoina. Kukat ovat oman pihan perennapenkeistä.
Riikka laittoi Facebook-ryhmään kyselyn, löytyisikö keneltäkään vanhaa liettä myytäväksi. Lopulta se löytyi aivan naapurista. Riikka maalasi lieden mustaksi ja nyt se on kuin uusi. Leivinuunista purettiin pois vanhat pellit, mutta ajan kuluttamat tiilet jätettiin näkyville.
”Olen tyytyväinen keittiön kaapistojen vihreään sävyyn.”
Keittiön tapetiksi Riikka valitsi tapeterin Trellis Leavesin.
Ruokapöydän yläpuolella aikaa mittaa Riikan vaarin kello, joka on ollut talossa aina. Valkoinen saareke keventää keittiön ilmettä.

Riikka on ammatiltaan kampaaja ja maskeeraaja, ja työskenteli esimerkiksi veljensä Jarkon ohjaamassa Henkka ja Kivimutka -kirjasarjaan perustuvassa elokuvassa. Vastapainoksi työlleen Riikka maalaa tauluja. Hän inspiroituu luonnosta ja maalaismaisemista. Ehkä hän siksi valitsi Myrskyläänkin vihreää, tummansinistä ja raikkaan vaaleita sävyjä.

– Kodin sävyt ovat peräisin järvimaisemasta ja vihertävistä pelloista. Väriparit ja tasapaino ovat sisustuksemme lanka – joskaan ei punainen.

Talon yläkertaan remontoitiin kolme huonetta entisten kahden tilalle. Yläkerta kantaa suvun historiaa, sillä aikanaan siellä sijaitsi Riikan mummon asunto keittiöineen.
Maalausnurkka on makuuhuoneessa. Siitä avautuu näkymä suoraan pelloille ja aina järvelle saakka.
Kuisti on kalustettu talon alkuperäisillä kalusteilla. Valoisa huone houkuttelee kesäisin Riikan ja Mikon viihtymään päiväkahvilla hieman pidempään. Ikkunanäkymästä avautuu koko pihapiiri.
”Kodin sävyt ovat peräisin sinertävästä järvi­maisemasta ja vihertävistä pelloista.”
Talon päädyssä on iso terassi järvinäkymällä. Se rakennettiin talon luontevaksi jatkoksi. Miko viljelee talon ja rannan väliin jäävää viljapeltoa.
Pihalta voi poimia kukkia maljakoihin läpi kesän. Kasvatuslaatikoissa kasvaa syötäviä kukkia, joita Riikka käyttää kakunkoristeina. Seuraa Riikkaa somessa @tanhuantila ja @rfelin_art.
Vanhan pyörän kyydissä olevat kukat vaihtuvat vuodenaikojen mukaan. Tarakan pärekorin sisälle mahtuu lasipurkki, joka toimii maljakkona kesäkukille.
”Tänne palaaminen oli hienoa. Samaan tapaan Sopajärven linnutkin palaavat kotijärvelleen.”
Tilan ilme myötäilee aikaa, jolloin Riikan isovanhemmat asuivat siellä. He muuttivat Myrskylään siirtokarjalaisina. Navetan vintissa oli ennen kanala, mutta nyt se on puhdistettu juhlakäyttöön.
Rento oleskelupaikka syntyi vanhoista huonekaluista ja kaapelikelasta, joka sopii pöydäksi. Kesäiset päiväunet maistuvat hyttysverkon alla. Juhlista muistona on viirinauha, jonka liput on leikattu pitsikankaasta.
Navetan vintin kunnostus­urakassa purettiin pois suuret viljalaarit.
Vanha aitta on 1700-luvulta. Sen sisälle on kunnostettu kaksi kesähuonetta, joissa vieraat voivat nukkua.
Kommentoi »