
Mari ja Ville Mansikkamäki ostivat Laukaasta 1 600 neliön suuruisen tontin ja remonttia vaatineen mökin kolme vuotta sitten. Ostopäätökseen vaikutti ratkaisevasti paikan sijainti vain kymmenen kilometrin päässä perheen kodista.
Remontissa maalattiin kaikki 60-luvulla rakennetun mökin sisäseinät ja -katot, lattioista revittiin pois kilokaupalla vanhoja muovimattoja ja lattiat vahattiin. Lapset olivat vielä pieniä, ja se teki remontoinnista haasteellista. Kun äiti ja isä kiikkuivat katonrajassa maalaamassa, touhusi 2-vuotias Alisa oman pensselin kanssa alhaalla ja viiden kuukauden ikäinen Anton ihmetteli touhua viltiltään. Isosisko Siiri hääri kaikessa mukana ja auttoi missä vain pystyi.
– Maalausurakat ajoittuivat useimmiten töiden jälkeen iltaisin tehtäviksi. Talven pimeinä iltoina Marin ja lasten kanssa maalatessa piti oikein keskittää mielikuvitus valmiiseen mökkiin ja kesään, Ville kuvailee.
Kesäaamujen parhaat hetket
Mökin remontoitu ja Marin suunnittelema keittiö on valoisa ja avaran oloinen. Siellä paistetaan aamiaissämpylät, jotka nostetaan kauniina aamuina terassikattaukseen. Terassille pääsee suoraan tuvasta, jonka järven puoleiselle seinälle asennettiin lasiaukollinen ovi.
– Paras keksintö oli avata keittiöstä ovi terassille, sillä sieltä on kiistattomasti mökin paras näköala. Kahvi ja tuoreet sämpylät on kiva nauttia terassilla, se on kesäaamuissa parasta, Ville vakuuttaa.
Makuuhuoneita mökissä on neljä ja jokaisella niistä on oma nimi. Kiurussa nukkuvat ”linnunpoikaset” Alisa ja Anton. Äidin ja isän makuusoppi on verhojen takana. Mummuille sisustettu huone on nimetty Kuukkeliksi, ja Siirin oma pesä löytyy Kuikka-oven takaa.
– Meidän makuusopesta on helppo sujahtaa ulos katselemaan aamu-usvan pakoa Ilveslahden pohjukasta. Kaunein aika järvellä on juuri aikaisin aamulla, tai kun ilta-aurinko lipuu taivaanrantaan, Mari vakuuttaa.
Savikentästä unelmien nurmipihaksi
Kaikki ei kuitenkaan sujunut niin kuin mökinostajan käsikirjassa kerrotaan. Alun perin Mari oli vakuuttanut Villen siitä, että piha saataisiin uuteen kukoistukseen pienellä raivauksella ja viikatteen heilutuksella. Villiintynyt piha jouduttiin kuitenkin mylläämään kauttaaltaan koneilla, ja suurin osa lahovaurioisista puista piti kaataa pois. Ensimmäisenä kesänä unelmien kaunis nurmipiha olikin kovin murheellinen savikenttä.
– Päätimme tehdä ulkoalueet kerralla kunnolla. Kahden pienen lapsen kesäelämän kruunu on kunnon nurmialue, Mari perustelee.
– Saattaa olla, että en ollut mökin ostoaikeista aluksi Marin kanssa aivan samaa mieltä. En olisi arvannut, että rämeen keskelle syntyy vielä avara, vihreä nurmipiha. Nyt se on meidän perheelle ihan täydellinen, Ville paljastaa.
Alisa juoksee nurmikolla hiukset hulmuten pikkuveli aivan kintereillään. Mökkipuuhat ovat lapsilla pahasti kesken: pitää tehdä ainakin yksi kuravelli tai ruohosalaatti. Kesän ajaksi koko perhe muuttaa Puropirtille asumaan, ja kaupunkikodissa käydään vain pesemässä pyykit. Miltei kaikki talviset viikonloputkin on varattu mökkeilylle.
– Mieli vetää tänne rauhoittumaan, ja meillä molemmilla on täältä hyvä matka ajaa töihin, Ville sanoo.
Saunamökki lähellä rantaa
Jo mökin ostohetkellä oli selvää, että tontille rakennetaan myös erillinen saunarakennus. Poikkeusluvan saaminen 25 neliön kokoiselle rakennukselle lähelle rantaa oli saunamiehelle kuin lottovoitto. Saunamökissä on suihku, vessa ja vierastupa.
Jokaisena kesäiltana piipusta nousee kutsuva savu. Lapset kirmailevat rantaan ja taas takaisin lauteille lämmittelemään.
– Ranta on suunniteltu sopivan matalaksi, jotta lapset voivat lotrata siellä turvallisesti, Ville kertoo.
Kun aurinko laskee, painuu Puropirtin ulko-ovi kiinni. Koko perhe kääriytyy isoon oleskelutilaan. Iltapalaksi paistetaan lettuja, pannaria tai makkaraa takassa. Kun lapset viimein väsähtävät, he kiipeävät kerrossänkyynsä nukkumaan.
– Yksi unelmistani on aina ollut tanskalaistyyppinen, tumma mökki valkoisilla ikkunanpuitteilla. Tässä se nyt on. Paikka, joka on tehty meidän perheen hyggeilyyn ja hyvää oloa varten, Mari huokaa.