Talo Vanhan Rauman ytimessä
Sisustus
Talo Vanhan Rauman ytimessä
Pariskunta hankki Raumalta kokonaisen korttelin kodikseen. 1800-luvun talo sai uuden elämän.
Julkaistu 20.2.2014
Kotivinkki

Vanhan talon mittakaavaan sopiva suuri keittiö on kokonaan siirrettävä. 

Vanhalle Raumalle kulkijoilta on aikanaan peritty tullimaksu – ja juuri tässä talossa sijaitsi tulli. Sittemmin talossa on toiminut muun muassa Rauman merikoulu, Rauman purjehdusseuran herrainklubi, rautatieasemaa rakennettaessa sen toimisto ja onpa tämä  koti toiminut käräjäoikeuden salinakin.

Pariskunta osti Tullin korttelin neljä vuotta sitten. Vuonna 1862 rakennetut talot olivat päässet huonoon kuntoon, joten remontti oli melkoinen urakka.

Ensin remontoitiin tullina toiminut talo ja sitten korttelin muut talot yksi kerrallaan. Muut talot on laitettu vuokralle sitä mukaan, kun remontti on saatu valmiiksi. Nyt koko korttelin remontti on loppusuoralla.

– Kotimme remontti kesti kokonaisen vuoden, ja sen aikana tehtiin vaikka mitä: hirsirunkoa paikattiin, lattioita tuettiin, putket uusittiin ja kaikki pinnat remontoitiin. Välillä meillä ei ollut edes ulkoseinää kadun puolelle, vaan pressut seinän suojana, emäntä kertoo.

Keittiön kaapit ovat emännän suunnittelemia. Puuseppä-veli toteutti ne piirustusten mukaan.

Keittiön saarekemainen pöytä on emännän isoisän valmistama. 

Vierashuoneessa on käytetty petroolin sävyjä.

Eteisen mustavalkoinen lattia sopii talon henkeen.

Antiikkikalusteiden tummat puuosat on maalattu valkoisiksi.

Pariskunta hankki taloon vanhoja, upeita kakluuneja, koska alkuperäiset oli poistettu.

Vaalea kylpyhuone on kuin pieni kylpylä. Peilit avartavat tilaa.

Vuonna 1862 rakennetussa talossa Vanhan Rauman ytimessä on 6 h ja keittiö, yhteensä 220 m². 

Katso talon emännän nettikauppa

Teksti: Jonna Kivilahti

Kuvat: Krista Keltanen

Kotivinkki 2/2013

Tutustu myös näihin:

Kommentoi »