Kotivinkki

Taina rakastaa leipää eikä siksi osta sitä kaupasta – ”Rauhoitun, kun laitan essun päälle ja sytytän kynttilän”


Hervantalaisen keittiön kuningas on hapanjuuri nimeltä Risto Raski. Muuta ihmeellistä hyvään leipään ei tarvitakaan, kertoo juurileivontaan hurahtanut Taina Tuomisto, 40.
Kuvat Riina Peuhu

Ensimmäisissä minusta otetuissa kuvissa työnnän rusinoita pulliin. Olen saparopäinen tatti äitini ja isoäitini vieressä kuvassa, jossa koko sukupolvien ketju leipoo. Vanhemmillani oli oma leipomo, ja olen aina ollut hillitön foodie. Tulen onnelliseksi, kun teen ruokaa toisille. Se on rakkaudenosoitus. Läheisteni reaktioista näen, olenko onnistunut. Kun silmät pyörähtävät päässä nautinnosta, tiedän, ettei mitään tarvitse muuttaa.

Viime kesänä aloin todella huolestua maapallon tilasta. Olin alkanut suosia lähi- ja hävikkiruokaa, ja oli luonnollista alkaa leipoa itse juurileipää. Leipä ei homehdu, vaan sitä syödään, kunnes se loppuu. Tämä on minun aktivismiani ja tapa ottaa ruokataloutta omiin käsiini.

”Unelmoin siitä, että palaisin maalle, eläisin omavaraisesti ja pyörittäisin autotallissa pientä leipomoa. Leipoisin lähialueen ihmisille sen verran, mihin omat resurssini riittäisivät”, Taina Tuomisto kertoo.

Ensimmäinen leipäni oli niin hyvää, että en ole ostanut enää leipää kaupasta lainkaan. Pian juurellani oli nimi, Risto Raski. Raahasin leipää koko kesän piknikeille ja puistokonsertteihin, ja kaikki pitivät siitä.

Nyt opiskelen leipurikondiittoriksi. Haaveilen oman leipomon perustamisesta. Haluaisin maaseudulle, mutta realistisempaa olisi perustaa leipomo kasvukeskukseen. En tiedä, toteutuuko haave, mutta siihen pyrin.

Hyvään leipään ei tarvita ihmeellisiä asioita. ”Leivon hervantalaisen kerrostaloasunnon keittiössä ihan tavallisilla tarvikkeilla.” Kohotuspussiksi käy muovipussi.
Taina kaataa Risto Raski ­-nimistä taikinajuurtaan lasipurkista kulhoon. Jos haluat kokeilla oman hapanjuuren tekemistä, löydät ohjeen täältä.

Keittiöni on minulle pakopaikka. Rauhoitun, kun laitan essun päälle ja sytytän kynttilän. Juureen leipominen myös tekee ihmisen nöyräksi. Leipoessa pitää olla kaikilla aisteilla läsnä. Juuri reagoi ilmankosteuteen, lämpötilaan ja jauholaatuun, eikä leipää voi leipoa ennen kuin juuri on valmis.

Leivon juurella leivän lisäksi myös pikkupullat, croissantit, donitsit ja piirakat. Hiivaa käytän vain silloin, kun en ehdi odotella taikinan kohoamista.

”Mikään ei ole halvempaa kuin vehnäjauhot ja vesi. Aluksi leivoin erikoisjauhoilla, mutta nykyään marketissa myytävät Liperin myllyn jauhot ovat minulle se juttu.”
Taikinan tarttumattomuuden salaisuus on riisijauho.

Olen aina ihaillut leipurin käsiä. Leipuri tuntee kaulimen läpi, paljonko painoa taikina voi ottaa vastaan. Olen katsonut, kun isäni muotoili leipätaikinaa käsillään ja tunsi, onko se uunivalmis vai ei.

Syksyllä lupasin viedä isälleni parasta leipää, mitä hän on syönyt. Juuri silloin leivästä tuli lättänä ufo. Isä kehui leipää, mutta tiesin, että pystyn parempaan. Seuraavalla kerralla tein sirkkaleivän. Siitä tuli yksi parhaista. Isäkin innostui, ja olemme sen jälkeen tehneet hapanjuurileipää vanhempieni leivinuunissa.

Taina tuoksuttelee, maistelee ja kopauttaa leipää tarkistaakseen sen kypsyyden.

Julkaistu: 9.9.2019