
5. Hanna Sumarin kesäparatiisi Saarenmaalla
Räjähtäneestä ruokokattoisesta hirsitalosta kuoriutui massiivisessa remontissa Hanna Sumarin ja hänen perheensä kesäpaikka. Hannasta jo matkanteko Saarenmaalle rauhoittaa, ja stressi jää taakse. Eikä ihme, sillä tämä jos jokin on todellinen kesäparatiisi. Kurkista mökkiin ja ihastu!
4. Uutisankkurit Piia Pasanen ja Tomi Einonen rentoutuvat suvun mökillä Mannilassa – "Täällä eivät itikat inise!"
Ylen uutisankkurin tunnettu Piia Pasanen lomailee miehensä, MTV3:n uutisankkuri Tomi Einosen suvun mökillä. 80-luvulla rakennettu kesäpaikka on Tomin isän rakentama, ja tontilta löytyy päärakennuksen lisäksi aivan rantaviivan tuntumassa sijaitseva pieni saunamökki. Kysyimme Piialta, mitkä ovat yhteisen mökin 5 parasta asiaa. Kurkista sisään!
3. Punavuoresta mummonmökkiin! Punaisessa tuvassa asuu Janne ja seitsenvarpainen kissa
Kymmenen vuotta sitten Pohjanmaalta kotoisin oleva Janne asui pienessä kerrostalosunnossa Helsingin Punavuoressa. Asiat kuitenkin muuttuivat, kun vastaan tuli sympaattinen mummonmökki vain kivenheiton päässä entisestä kotikaupungista. Mökki ja suuri puutarha tammineen, omenapuineen ja karviaispensaineen hurmasivat Jannen välittömästi. Astu sisään!
2. Kerttu Niskanen ja Juho Mikkonen rakensivat saunamökin Vuokattiin – kurkista hiihtäjäparin taukotupaan
Hiihtäjät Kerttu Niskanen ja Juho Mikkonen rakensivat pienen saunamökin Vuokattiin. Mökillä huuhdellaan jatkuvan reissaamisen pölyt ja päästetään irti treenirutiineista: "Tuntuu mukavalta, kun täällä on aina jotain puuhasteltavaa. Meille tämä on rentoutumispaikka, täällä kiire ja stressi helpottavat", Kerttu kertoo. Kurkkaa, miltä minimökissä näyttää!
1. Työmaaparakista tuli 18 neliön tyylikäs mökki
Uskoisitko, että tämä ihanan viihtyisä mökki oli ennen rapistunut työmaaparakki? Ilmailuharrastaja Harri toteutti remontin sähkötöitä lukuunottamatta kokonaan itse, aina parakin ulkoverhoilusta saakka. Myös osa kalusteista on miehen käsialaa, ja loput ovat pääasiassa kodin ylijäämiä. Kurkista sisään!