Unelmien Talo&Koti

”Samalla kun suhteemme syveni, remonttivauhti kiihtyi” – Suvi ja Sebastian kunnostivat kodikseen suvun vanhan talon 1800-luvulta



”Samalla kun suhteemme syveni, remonttivauhti kiihtyi” – Suvi ja Sebastian kunnostivat kodikseen suvun vanhan talon 1800-luvulta

Suvi ja Sebastian ovat oppineet valtavasti vanhoista rakennuksista kunnostaessaan yli satavuotiasta kotiaan. Yksi oppi on ylitse muiden: hötkyilemällä ei tule hyvää.
Teksti Suvi Segercrantz
Kuvat Suvi Segercrantz

”Tuossa on Sebastianin hieno talo", ystävä naljaili Suville, kun hän kurvasi ensi kertaa tulevan kotinsa pihaan. Villiintyneen heinikon takana kyyhötti rakennus, jonka maali hilseili, ikkunat repsottivat ja laudoitus irvisteli.

Espoolaisen Villa Tallbon tarina alkaa 1800-luvun lopulta, jolloin se oli vain pikkuruinen torppa. Myöhemmin taloon rakennettiin länsipäädyn lasiveranta, keittiö ja huone yläkertaan. Nyt neliöitä on 135, ja ne jakautuvat viiden huoneen ja keittiön kesken.

Villa Tallbo oli pahasti ränsistynyt, kun Sebastian aloitti kunnostustyöt 2000-luvun alussa. Okran väri tulee perinteisestä keltamultamaalista. Talon keskellä sijaitsee halli, josta on kulku vielä keskeneräiseen yläkertaan. Tuoli ja öljylamppu ovat löytöjä Ruotsista. Seinällä on muistona pala vanhaa tapettia. 1800-luvun lopussa rakennetut olohuone ja makuuhuone ovat talon vanhimmat osat. Netistä ostetun marmoripöydän päällä valoa antaa Suvin isoäidille kuulunut kristallikruunu. Sebastian on innokas vanhojen talojen harrastaja ja haaveilee jo uudesta kunnostusprojektista. Kansallisromanttinen kaappi on edullinen löytö ruotsalaiselta kirpputorilta. Talon kaikki ovet ovat alkuperäiset. Niiden kunnostus oli kova urakka, sillä vanha maali piti poistaa raaputtamalla. Suvi nauttii eri sisustustyylien yhdistelystä ja sekoittelee mielellään uutta ja vanhaa. Instagramissa hänet tapaa nimellä @houseoffridays. Pariskunta on julkaissut yhdessä kirjan 8 x puutalo.

Suvi kertoo pariskunnan kodin tarinaa:

”Sebastianin isoisä muutti perheineen taloon 1940-luvulla. 1980-luvulle tultaessa huvila oli päässyt huonoon kuntoon, eikä siellä ollut edelleenkään mukavuuksia. Talo jäi tyhjilleen, kun Sebastianin täti muutti sieltä 1990-luvulla.

Sebastian varttui samalla tontilla sijainneessa tiilitalossa. Hän oli jo lapsena silmäillyt ihailevasti pihapiirin keltaista puutaloa.

Myöhemmin Sebastianista tuli insinööri, itseoppinut puuseppä ja innokas vanhan rakennusperinteen vaalija. 2000-luvun alussa hän päätti vihdoin aloittaa pihapiirin röttelön kunnostuksen. Isänsä avustamana hän uusi talon katon ja makuuhuoneen lattian.”

Olkohuoneen nurkassa komeilee alkuperäinen kaakeliuuni, jonka Sebastian muurasi uudelleen. Klassinen lumikenkätuoli sopii minne vain. Sebastian muurasi keittiön nurkkaan puulieden, jollainen oli talossa jo aiemmin. Muutama vaihtolaatta piti hakea Rakennusapteekin varastosta. Keittiön ruokapöytä vaihdettiin pitkän harkinnan jälkeen saarekkeeksi. Niin saatiin lisää kaivattua säilytys- ja työskentelytilaa. Famegin baarituolien väri valittiin toistamaan mustan työtason sävyä. Keittiön ikkunasta näkyy takapihan rauhoittava metsikkö. Karhu-purkki on Sebastianin suvun vanha. Keittiön yksinkertaiset ja ajattomat kaapit ovat Kvikin mallistosta. Välitilan lasin alle sujautettiin keittiön muiden seinien tapettia. Entinen lasiveranta oli muutettu huoneeksi jo 1940-luvulla. Nyt tila on valoisa ruokailu- ja kahvittelupaikka. Kauan etsitty pinnasohva löytyi lopulta Ruotsista. Suvi on dreijannut pienet kulhot, joilla on monenlaista käyttöä sekä kattauksessa että kokatessa.

”Kun tapasimme vuonna 2006, Sebastian ei ensin meinannut päästää minua sisälle, jotta en olisi pelästynyt. Onneksi minäkin olin lapsesta asti haaveillut vanhasta talosta, joten innostuin nopeasti.

Samalla kun suhteemme syveni, remonttivauhti kiihtyi. Kaikista huoneista vaihdettiin lattiat ja uusittiin eristeet. Ikkunat ja ovet kunnostettiin, lahovauriot korjattiin, verhoilua paikattiin, kaksi uunia muurattiin uudelleen ja seinät pinkopahvitettiin ja tapetoitiin. Taloon asennettiin uudet sähköt ja vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä.

Oli juhlallista ja jännittävää, kun pääsimme muuttamaan loppukesästä 2011.”

Makuuhuoneessa on Sebastianin tekemä kuusilautalattia, joka tuntuu ihanalta jalan alla. Harmaan kontrastiksi yhdelle seinälle tuli Ken on kiuruista kaunein -tapetti. Yki Nummen Modern Art -valaisin sopii eri-ikäisten tavaroiden seuraksi. Thelma nukkuu vielä vanhempien huoneessa. Suvi ompeli odotusaikana sängyn päälle vanulla täytetyn mobilen. Suvi maalasi Jyskistä ostetut kuusikulmaiset laatikot ulkosivuiltaan vaaleanpunaisiksi tuomaan Thelman huoneeseen lisää hempeyttä. Koivukaappi on tuotu henkilöauton katolla Ruotsista. Oyoy:n herttainen mobile on Suvin ensimmäinen odotusajan hankinta. Jo vuosia sitten asennettu Boråstapeterin kukkakuosi ihastuttaa perhettä edelleen. Talon pienin kamari oli 1940-luvulla vielä ulkoveranta. Nykyisin vihreäsävyinen huone on kaksivuotiaan Thelman oma pesä ja leikkipaikka. Alkusyksyllä terassilla on mukava istua iltaa ja ihailla kukkivia syysleimuja. Vanha kansituoli piristyi uudella kankaalla. Talon eteen rakennettiin reilun kokoinen terassi. Katos on Ikeasta ja metallituoli Fasaani-Antkista.

Suvin sisustusvinkit

Virkistä vastakohdilla. Ne ovat tyylimme perusta ja tekevät sisustuksesta kiinnostavan. Yhdistelen uutta ja vanhaa, modernia ja klassista, tummaa ja vaaleaa, värikästä ja hillittyä.

Heitä hyvästit verhoille! Pienet huoneet näyttävät avarilta ja moderneilta ilman verhoja. Meillä on verhot vain makuuhuoneessa kesäisin.

Luo uusia yhdistelmiä. Piristän kotia siirtelemällä huonekaluja, tavaroita ja tekstiilejä huoneesta toiseen. Uusina kokoonpanoina samat kalusteet näyttävät taas raikkailta.

Päätä perusväri. Valitse yksi rauhallinen väri, joka toistuu läpi kodin. Meillä on joka huoneessa vanhaan taloon sopivaa harmaata. Siihen on helppo yhdistää muita värejä.

Julkaistu: 14.11.2018