
Kesäpaikka meren ympäröimällä saarella mutta silti järven rannalla. Jutta Karihtala ja hänen miehensä Pekka haaveilivat mökistä veden äärellä ja toden totta sellaisen he löysivät Turun Kakskerrasta. Vuoden etsinnän jälkeen asuntoportaalin vahtiviesti ilmoitti kolmen sukupolven ajan samalla perheellä olleesta mökistä. Se tapahtui vuonna 2016.
Jutta, mikä sai teidät ostamaan paikan?
Sijainti on aivan mahtava: ajamme tänne kotoa Littoisista vain parikymmentä minuuttia. Talossa on sähköt ja pihassa kaivo, joten juoksevan vedenkin saaminen sisälle on jossain vaiheessa mahdollista. Näimme, että hyvällä suunnittelulla ja kekseliäillä ideoilla mökki saisi ajan kanssa uuden elämän kohtuullisen vaivattomasti.
Millaisia muutoksia teitte?
Oivalsin heti pohjaratkaisun mahdollisuudet ja pienet muutokset, joilla saamme talosta haaveidemme kakkoskodin. Makuuhuoneemme tuli keittiön paikalle ja keittiökomeron tilalle vaatehuone vanhassa osassa. Sijoitimme uuden keittiön laajennusosaan, suuren tuvan kulmaan, josta on näkymät suoraan rantaan. Samaan tilaan mahtuu tilava ruokailuryhmä ja olohuone. Meistä on tärkeää, että oleskelulle ja kokkailulle on varattu yksi, yhteinen tila.
Mitä tavoitteita teillä oli remontissa?
Halusimme paikasta meidän näköisemme kohtuuvaivalla. Perusasioiden, sijainnin ja rakenteiden piti olla kunnossa, mutta muuten olimme valmiita tekemään muutos- ja kunnostustöitä omin käsin. Ensimmäiset kesät toki menivät maalatessa ja remontoidessa, mutta nyt osaamme jo nauttiakin olostamme. Ensin halusimme maalata talon mustaksi: se muutti ilmettä radikaalisti. Halusimme myös säästää puunsävyistä pintaa, mutta kellastuneen vanhan puolen raikastaminen maalaamalla sisältä valkoiseksi oli toinen selkeimmistä visioistamme.
Vinkki sisustajalle
Haluatko raikastaa mökin mutta säilyttää lämmön? Yhdistä puunsävyisiin seiniin valkeita ja mustia kalusteita sekä parita valkeat pinnat ja tekstiilit puunsävyisten esineiden kanssa.
Millaista tunnelmaa tavoittelitte?
Ajatuksena oli luoda rento mutta moderniin kakkoskotoiluun sopiva tunnelma. Skandinaavinen tyyli tuntuu omalta, ja kierrätetyt kalusteet ovat tyylini kivijalka niin kotona kuin täällä mökillä.
Kerro kivasta keittiöstänne.
Halusin näyttävän ja selkeän mutta ajattoman keittiön. Pyörittelin päässäni ideaa kokonaan vanerisesta keittiöstä. Muotoilijaksi kanssani opiskellut Tero Lähteenmäki teki meille sellaisen ja käsitteli sen mustaksi. Otimme suunnittelussa huomioon myös tulevaisuuden toiveet. Altaalle, hanalle ja kaasuliedelle on jo varattu paikat, vaikkei vettä toistaiseksi ole vedetty sisälle. Ruinasin isältäni vanhan String-hyllyn keittiön avohyllyksi. Halusimme säilyttää laajennusosan suuren huoneen puupaneelit luonnollisen sävyisinä. Musta keittiö toimii hyvin tätä taustaa vasten. Myös valkoiset ja mustat kalusteet lisäävät raikkautta. Uudella puolella myös lattia oli niin hyvässä kunnossa, että se sai jäädä puunsävyiseksi.
Tekstiililaatta yllättää mökillä. Miksi valitsit sen?
Vanhan puolen lattiat olivat niin auringon polttamat ja vetoisat, että ne piti uusia. Halusin kontrastia valkoisille seinille. Lopulta valitsin pehmoisista paloista koottavan tekstiililaattalattian hiekansävyisenä. On ihanaa, kun sängystä noustessa varpaat osuvat ensimmäisenä pehmoiselle pinnalle. Tekstiilimatto on helppohoitoinen, sillä vaurioituneen palan voi tarpeen mukaan irrottaa pesuun tai uusia.
Mikä on lempipaikkasi kesäkodissasi?
Laajensimme pienen terassimme lähes 70 neliön kokoiseksi. Sen toiseen päähän teimme katoksen kesäkeittiölle. Terassille mahtuu niin suuri ruokapöytä, oleskeluryhmä kuin roikkuva rottinkituoli. Teimme terassin pitkästä tavarasta itse ja käsittelimme sen harmaannuttavalla rautasulfaatilla. Ensin ajattelimme, että ison terassin paikka olisi alhaalla järvenrannassa. Käytännön syistä päädyimme laajentamaan olemassa olevaa, ja uskon, että ratkaisu oli mitä parhain. Tuskin olisin aina jaksanut kantaa tavaroita ylös ja alas mäkeä. Nyt terassista on tullut meille kuin toinen olohuone. Siellä olemme eniten: valmistamme lähes kaikki ruuat, ruokailemme ja hoidamme tiskit.
Kuvaile hetki, jolloin olet mökillä onnellisimmillasi?
Kun kiire jää kaupunkiin ja tilalle astuu verkkaisuus. Pekka ehkä grillailee tai piipahtaa kalaan, Daniel virittelee tulia saunaan, ja minä saatan istahtaa terassille riipputuoliin kirjan ja viinilasin kanssa. Tuuli heiluttaa puita ja koirat loikoilevat jaloissani.
Asutte lähellä kaupungissa. Mikä merkitys mökillä teille on?
Voimme vaivatta käydä täältä töissä tai ajaa tänne illaksi saunaan ja uimaan. Teini-ikäiselle lyhyt etäisyys mahdollistaa sen, että bussilla voi piipahtaa illalla kavereiden luona ja palata yöksi mökille. Asuimme ennen omakotitalossa ja kaipasin kesämökkiä, jossa kaikki olisi arkea rauhallisempaa. Muutimme kerrostaloon ja hankimme kesämökin. Palaset loksahtivat hienosti kohdalleen.