Kolmevuotias Kerttu on tehnyt aamulla havainnon: ”Äiti, sä tuoksut vähän nuupahtaneelle”. Pari tuntia myöhemmin Pirjo Suhonen, 41, vaikuttaa kaikkea muuta kuin nuutuneelta. Hän hehkuu energiaa ja itsevarmuutta huolellisessa meikissä ja yli kymmenen sentin koroissa. Pirjo esittelee innostuneena Ivana Helsingin uutta Muumi-mallistoa, jossa satulaakson maailma kumpuilee pitsissä ja kimaltelee paljeteissa. Hän tietää, että japanilaiset tulevat villiintymään Muumien ja Ivana Helsingin yhdistelmästä.

Yrityksellä on menossa jo seitsemästoista vuosi. Pikkuhiljaa se on kivunnut muotimaailmassa paikoille, joille on hankala päästä mutta joilla on tärkeää näkyä: ensimmäisenä pohjoismaisena yrityksenä Pariisin muotiviikon päänäytöksiin ja New Yorkin muotiviikkojen näytöskalenteriin.

Taantumasta huolimatta yrityksellä menee hyvin. Ivana-vaatteita myydään parissakymmenessä maassa noin 60 liikkeessä ja yhä enemmän myös suurissa verkkokaupoissa. Kahden Ivana Helsingin taustalla pyörivän yrityksen liikevaihto oli viime vuonna puolitoista miljoonaa, kun se vuonna 2011 oli vielä miljoona euroa.

Yrityksen logossa lukee ensin Ivana Helsinki ja sen alla Paola Suhonen. Paola on brändin kasvot, ja suurelle yleisölle yritys on yhtä kuin suunnittelija Paola Suhonen. Niin on ollut alusta asti. Isosisko, tuottaja Pirjo ei kaipaa paikkaa parrasvaloissa.

– En ole ihminen, joka nauttisi siitä. Paolakaan ei ole, mutta hänelle se on työn kautta tullut rooli ja tehtävä. Hänen on pakko olla siellä, ja minä olen helpottunut siitä, että minun ei tarvitse.

Pirjo työskentelee taustalla: hankkii asiakkaita, neuvottelee kangastoimittajien kanssa, käy sähköpostivaihtoa ja puhuu puhelimessa.

– Tykkään myydä. Mä saan kiksini siitä, että jes, tämä kauppa tuli! Jes, asiakas saatiin! Esimerkiksi nyt on toteutumassa kauppa erään japanilaisen yhteistyökumppanin kanssa. Olemme olleet heidän kanssaan yhteydessä neljä vuotta. Siitä tulee onnistumisen tunne, että työllä on ollut merkitystä.

Vaikka Ivanalla menee vaatebisneksessä hyvin, siskokset ovat jo pidempään kuljettaneet yritystään uuteen suuntaan ja muokanneet siitä kokonaisvaltaisemman suunnittelutoimiston. Toimeksiantoja on saatu muun muassa Googlelta, Coca-Colalta ja Canonilta.

– Sen, mitä teemme, voisi kiteyttää sanaan tarinankerronta ja haluamme edelleen laajentaa sitä. Kirjoitamme Paolan kanssa parhaillaan

lastenkirjaa, ja Paolalla on ambitioita myös liikkuvan kuvan suhteen.

Monessa yrityksessä moinen rönsyily katkaistaisiin ja keskityttäisiin ydinalueeseen, siihen, missä on pärjätty ennenkin. Pirjo ajattelee toisin. Pitää uskaltaa tehdä muutoksia.

Kun Pirjo käy käy opettamassa Aalto-yliopistossa tai mentoroi start up -yrittäjiä, hän painottaa yhtä asiaa: tehkää, niin opitte.

– Suomi on luvattu komiteamietintöjen ja raporttien maa. Pitäisi päästä eroon siitä, että kaikki pitää tutkia, ennen kuin voidaan tehdä mitään. Ei tässä nopeasti muuttuvassa maailmassa voi enää jäädä varmistelemaan. Ei tule tilannetta, että lopputulos voidaan ennustaa.

Kymmenisen henkeä työllistävän perheyrityksen etu on aina ollut se, että voi ryhtyä nopeasti toimeen. On huomattu mahdollisuus, asetettu tavoite, tehty suunnitelma ja ruvettu hommiin. Sen jälkeen on tsekattu, oliko kyseessä hyvä juttu ja tavoitteet realistiset.

– Monissa yrityksissä on nyt se tilanne, että mitään ei uskalleta tehdä, kun pelätään huonoa jälkeä tai tulosta. Kun ei tehdä mitään, ei tapahdukaan mitään.

Pirjo kiittelee Paolaa Ivana Helsingin kokeilunhaluisesta ilmapiiristä.

–Hän on luonteeltaan hirveän aktiivinen ja toiminnanhaluinen. Minä olen rauhallisempi. Paola on positiivisella tavalla potkinut minuakin eteenpäin. Olemme yhdessä uskaltaneet lähteä kokeilemaan uusia juttuja.

Siskokset täydentävät toisiaan. Monesti Pirjon rauhallisuus tulee tarpeeseen.

– Minä olen paljon parempi ihmisten kanssa. Paola on hyvin äkkipikainen ja suorasukainen. Minulla on paljon pitempi pinna.

Bisneksen pyörittäminen siskon kanssa sujuu Pirjon mukaan hyvin, kun on yhteinen arvopohja, näkemys siitä, mitä ollaan tekemässä,

ja luja luottamus.

– Kumpikaan ei edes ehdota sellaista, mistä toiselle tulisi olo, että äh, en halua olla tuossa mukana. Voisin hyvin sanoa hänelle, että tee

sinä kaikki päätökset kuukauden tai kahden ajan. Tietäisin, että hän tekee ne oikein.

Yrittäjyys tarkoittaa paitsi suurta määrää töitä, myös mahdollisuutta järjestellä ne miten haluaa. Pirjo tekee nelipäiväistä työviikkoa, mutta jatkaa usein hommia iltaisin.

– Uusi työpäivä tai työyö alkaa, kun tyttäreni Kerttu on mennyt kahdeksan aikaan nukkumaan. Mutta se on ok. Näen sen valintana. Haluan viettää aikaa Kertun kanssa, kun hän on hereillä.

Myös Pirjon mies on yrittäjä, ja välillä aikataulujen sovittaminen vaatii taiteilua.

– On niitä tilanteita, joissa toinen seisoo jo takki päällä eteisessä odottamassa, että toinen tulee kotiin.

Eläkkeellä olevat isovanhemmat, kaikki neljä, ovat valtava apu.

– Kahden yrittäjän epäsäännöllisten työaikojen ja -matkojen yhdistäminen lastenhoitoon ei toimisi mitenkään ilman heidän apuaan ja läsnäoloaan.

Isovanhemmuuden ydin on kuitenkin jossain muualla kuin hoitoavussa.

– On ihanaa nähdä, miten heillä on ihan omat juttunsa.

Kerttu tekee isovanhempiensa kanssa sellaisia asioita, mitä perhe ei välttämättä tee keskenään. Ja vastaavasti Pirjoa ilahduttaa, miten paljon Kerttu tuo isovanhempiin virtaa.

Pirjo asuu itä-Helsingissä lähellä vanhempiaan ja vanhaa lapsuudenkotiaan. Nyt apu kulkee Pirjon perheen suuntaan, mutta jossain vaiheessa vanhemmat saattavat itse tarvita arjessa tukea.

Pirjon toive tulevaisuudelta on samankaltainen kuin monella muulla ruuhkavuosia elävällä.

– Haaveenani on harmonisen elämäntilanteen löytäminen. Kaiken turhan karsiminen niiden asioiden ympäriltä, mihin oikeasti haluan käyttää aikani.

Äidiksi tuleminen on ollut Pirjon elämän suurin muutos.

– Sen ymmärtäminen, että on vastuussa toisen hengissä pysymisestä ja onnellisuudesta.

Elämästä on tullut monimutkaisempaa mutta samalla hyvin yksinkertaista.

– Jokainen päätös siivilöityy sen kautta, että miten tämä vaikuttaa Kerttuun.

Hoitovastuu on perheessä jaettu alusta asti tasapuolisesti. Erillisiä isän tai äidin hommia ei ole.

– Tuntuu kummalliselta, kun jotkut sanovat, että lapsi ei esimerkiksi suostu siihen, että isä laittaa nukkumaan.

Kun Pirjo kuvailee Kerttua, häntä hymyilyttää väkisinkin.

– Kerttu on tosi hyvä tyyppi, joka puhuu paljon. Hän on vahvatahtoinen ja temperamentikas mutta samalla hyvin herkkä ja myötätuntoinen.

Pirjo on ylpeä siitä, että Kerttu ottaa muut niin hyvin huomioon. Lastenohjelmissakaan kukaan ei Kertun mielestä saisi jäädä yksin.

– Muiden huomioiminen on yksi asia, mitä korostamme kotona. Kerttu on ainoa lapsi ja lapsenlapsi. Haluan välillä myös välttää sitä, että kaikki huomio olisi hänessä, koska maailma ei ole sellainen.

Toisaalta lapsella ei ole kiire oppia elämän varjopuolia. Niihin ehtii kyllä törmätä.

– Pienen lapsen maailmassa pitää olla tosi paljon kaunista ja hyvää.

Pirjo pitää kasvatuksessa tärkeänä johdonmukaisuutta ja selkeitä sääntöjä mutta toisaalta myös tiettyä joustoa, vanhemman kykyä katsoa tarvittaessa asioita uudesta näkökulmasta.

– Pitää kunnioittaa ja kuunnella lasta. Se ei tarkoita, että lapsi määräisi. Rajat on oltava, sillä pieni tarvitsee niiden luoman turvan. 3,5-vuotias kokeilee parhaimmillaan rajojaan noin kerran minuutissa.

Pirjosta parhaita hetkiä ovat ”pöhelöinnit” Kertun kanssa. Nytkin he ovat aloittaneet aamun Robin-discolla (Kerttu on fani).

– Mistä tulee hyvälle tuulelle, jos ei siitä?

Äidin lisäksi yksi Kertun parhaista pöhelöintikavereista on Paola. Tädin luona yökylässä tehdään kaikkea, mikä kotona ei käy laatuun, esimerkiksi juodaan pelkästään kaakaota ja tehdään kitaralla ja kanteleella biisejä, joissa on kyseenalaiset sanat. Viimeksi syntyi klassikko Riehu-paviaani pissaa.

– Kertusta ja Paolasta näkee, että he ovat ihan yhtä fiiliksissä yllyttäneet toinen toistaan, Pirjo nauraa.

Lapsiperheissä käydään kiinnostavia neuvotteluja vaatekaapilla. Niin myös vaatealan yrittäjän kotona.

– Kertulla on jo vahvoja näkemyksiä, mitä hän haluaa pukea. Esimerkiksi viime viikolla kaiken piti olla pinkkiä.

Viimeisin vaatekriisi syntyi, kun Pirjo oli pannut pesuun Kertun paidan, jossa on hihansuissa nappeja.

–Keskustelun jälkeen ymmärsin, että ne napit ovat hänen kellojaan. Ilman paitaa hän ei voi seurata, mitä kello on.

Pirjosta on tärkeää, että lapset saavat olla lastenvaatteissa lapsia, eivät ”aikuisia tai pikku-Lolitoja”. Suomalaisten funktionaalista pukeutumista parjataan hänen mukaansa usein aivan turhaan. Voimme ihailla ranskalaislasten kauniita villakangastakkeja, mutta mitä niissä voi tehdä.

– Meillä on vaatteita, joissa voi toimia ja rymytä, ja se ei riipu säästä, voiko mennä ulos leikkimään.

Pirjo arvostaa myös tasa-arvoa vaatteissa. Vaatteilla ei saa määritellä, mitä niiden kantajan kuuluu tehdä.

– Sekä tytöille että pojille pitää olla vaatteita, joissa voi rymytä. Maailmalla näkee sitä, että pojille on myynnissä ulkoilutakki ja tytöille prinsessatakki.

Pirjo Suhonen

• Syntynyt vuonna 1973 Helsingissä.

• Valmistui kauppatieteiden maisteriksi vuonna 1998.

• Omistaa isänsä ja siskonsa kanssa vuonna 1998 perustetun Ivana Helsingin.

• Asuu Helsingin Jollaksessa. Perheeseen kuuluu mies ja tytär.

Huippuhetkiä

• Mieheni tapaaminen – elämäni rakkauden ja sielunkumppanin löytyminen.

• Äidiksi tuleminen.

• Paolan syntymä, eli se, että minulla on sisko. Se on ihmissuhde, jossa voi tuulettaa ja olla erittäin rehellinen, ja se ihminen ei koskaan lähde siitä rinnalta. Puolin ja toisin.