Meidän Talo

Kaksi massiivista puunrunkoa ja valtava tulisija! Sannan ja Elliksen persoonallisessa kodissa luonto tulee sisään – ”Talon viimeistely yksityiskohtia myöten vei 12 vuotta”

Kaksi massiivista puunrunkoa ja valtava tulisija! Sannan ja Elliksen persoonallisessa kodissa luonto tulee sisään – ”Talon viimeistely yksityiskohtia myöten vei 12 vuotta”
Sanna ja Ellis Emmettin koti inspiroi Uuden-Seelannin maisemissa. Luontoa rakastava pariskunta rakensi vuosien ajan omannäköistään taloa itseään, puuta ja kiveä säästämättä.
Julkaistu: 25.10.2021
Koti komeilee pienellä kukkulalla Uuden-­Seelannin Eteläsaaren itäosassa Pohjois-­Canterburyssa, Cheviotin kaupungin lähellä pienessä kylässä.

Sanna ja Ellis Emmett kutsuvat taloaan leikkisästi puumajaksi, The Tree House. Onhan olohuoneessa kaksi massiivista yli 130-vuotiasta eukalyptuksen runkoa, jotka tukevat yläpohjaa ulottumalla aina huimaan yhdeksän metrin korkeuteen. Niitä siirreltiin ja nostettiin paikoilleen 15-tonnisella kaivin­koneella, mikä oli kiinnostava näky myös naapureille.

Kun suomalaissyntyinen Sanna astui lähes parikymmentä vuotta sitten reppureissullaan Chilessä rahtilaivaan, hän ei osannut kuvitellakaan tapaavansa aluksella tulevan aviomiehensä. Saati aavistaa sitä, että asuisi lähitulevaisuudessa Uuden-Seelannin Eteläsaaren itärannikolla omin käsin rakennetussa talossa, jota hämmästellään niin lähellä kuin kaukana.

Sanna Emmett on asunut Uudessa-Seelannissa jo kohta parikymmentä vuotta. Niistä kaksitoista vuotta on kulunut talon viimeistelyyn nykyiseen kuntoon.

Nykyään osa kotia on myös avoinna vieraille, sillä personal trainerin työt jätettyään Sanna tarjoaa kodissaan bed & breakfast -majoitusta. Se sopii kansainväliselle ja sosiaaliselle uusiseelantilaistuneelle suomalaiselle, sillä koskaan ei tiedä etukäteen, millaisia vieraita astuu ovesta. Suomalaisia turisteja on yöpynyt kymmenkunta. Tunnetuin heistä on Sannan mukaan yksi Popedan jäsenistä.

– Itse on jo niin tottunut taloon, että se tuntuu vaan kodille, mutta vieraiden ensireaktioita on kiva seurata. Joskus joku on todennut, että asumme linnassa. Monet aasialaiset ovat ihmetelleet, ovatko puupinnat ja kivet aitoja, Sanna Emmett kertoo.

Moni vieras jää ihailemaan ensin talon ulkoasua ja istuvuutta idylliseen maisemaan. Talo on pienen kukkulan päällä, ja kauempana panoraamassa näkyy Kaikou­ran vuoristoa.

Sisälle astuttuaan jotkut ovat silmäilleet jopa hetken suu auki ympärilleen. Eri tavoin käsin työstettyä puuta, kiveä ja yksityiskohtia riittää minne tahansa katse kääntyy. Eikä ihme, määrällisesti taloon on käytetty yli 60 kuutiometriä puuta ja noin 40 tonnia kiveä.

Olohuoneen jylhä tulisija on Sannan lempipaikkoja kodissa ja muistuttaa häntä Suomesta. Takan liuskekivet painavat noin tonnin. Sanna epäilee, että todennäköisesti kyseessä on Uuden-Seelannin suurin luonnonkivinen takka.
Kaksi vanhaa eukalyptuksen runkoa kohottavat huonekorkeuden yhdeksään metriin. Kirjaimellisesti ikivanha ankkurikettinki ilmeisesti vuonna 1884 haaksirikkoutuneesta aluksesta tukee parvea ylhäältä.

Tunneside taloon on erittäin vahva. Talosta oli puhuttu jo pariskunnan ensimmäisissä keskusteluissa rahtilaivalla ystävänpäivän alla vuonna 2002. Tuolloin uusiseelantilaisella tv-juontajalla ja seikkailuhenkisellä valokuvaajalla Ellis Emmettillä oli talosuunnitelmat jo vauhdissa. Vielä tuolloin pari ei tosin osannut aavistaa, että he päätyisivät rakentamaan lähes neljäsataaneliöisen talon pääosin kahdestaan.

Ellis kertoo olleensa aina luonnon luoman taiteen ystävä. Talon rakentaminen, jossa voisi toteuttaa monia omia ideoita ja hyödyntää mahdollisimman paljon luonnonmateriaaleja oli hänen pitkäaikainen haaveensa. Tärkeää oli, että koti peilaisi omaa elämää.

Sannakaan ei hätkähtänyt kuullessaan, että talon sisälle tulisi kaksi suurta puuta. Tosin pelkän ensi­kuvailun perusteella oli vaikeaa edes kunnolla kuvitella, miltä lopputulos näyttäisi.

”Itse on jo niin tottunut taloon, että se tuntuu vaan kodille, mutta vieraiden ensireaktioita on kiva seurata.”

Yhteisen Etelä-Amerikan reissun päätyttyä Sanna matkusti kolmen kuukauden päästä vierailulle Elliksen luokse. Tuossa vaiheessa talon pohjatyöt ja perustukset oli jo tehty ja eukalyptuksen rungot siirretty paikoilleen. Yllättäen he päätyivät viettämään puolentoista kuukauden aikana paljon aikaa talon rakennustyömaalla, joka osoittautui hyväksi treffipaikaksi. Vaikka he kuinka yrittivät ottaa irtiottoja projektista, päiväreissut päättyivät aina kummasti jossain vaiheessa paikkaan, joka kiinnittyi jollain tavalla talon rakentamiseen.

Yksi romanttisista muistoista liittyy Sannan alussa pitämiin rakennekynsiin. Ne kärsivät työnteosta, mikä oli Elliksen mielestä aito rakkaudenosoitus.

Kahden vierailun jälkeen Sanna muutti lopulta Uuteen-Seelantiin Michelle-tyttärensä kanssa reilun vuoden päästä ensitapaamisesta.

Heidän asettuessaan taloksi kodissa ei ollut kuin ulkoseinät, ikkunat, ulko-ovet ja lattiat. Sisäseinät ja -ovet sekä ulko-ovet puuttuivat vielä. Käytössä oli ulkovessa ja keittiössä kokkailuun pieni retkikeitin. Yläkertaan kivuttiin yli puoli vuotta tikapuita pitkin, minkä taktiikan myös perheen kissa oppi.

Olohuone parvellaan on rustiikkisen kodin ehkä näyttävin tila, joka on täynnä tarkempaa tarkastelua vaativia yksityiskohtia. Koti peilaa parin elämää ja tuo luonnon luomaa taidetta sisälle.
Keittiön ja olohuoneen välisellä seinällä on 550 litran akvaario, joka valaisee myös keittiötä. Akvaario muistuttaa lisäksi Elliksen sukellusreissuista.

Talounelmasta tuli totta, mutta se on vaatinut uskomattoman määrän työtä. Pari eteni päämäärätietoisesti askel askeleelta, vaikka välillä oli otettava pari askelta taaksekin päästäkseen eteenpäin. Rakennustyöntekijä loukkasi itsensä alkumetreillä, eikä noin kuudensadan asukkaan kylään saanut nopeasti toista tilalle, joten Sanna ja Ellis päättivät jatkaa talon rakentamista itse.

Ellis oli kunnostanut aiemmin pari taloa. Sanna puolestaan oli rakentanut edesmenneen isänsä kanssa linnunpönttöjä, mikä oli suurin piirtein hänen ainoa kokemuksensa rakentamisesta.

Tilannekomiikkaa riitti, kun Sanna tiesi aluksi työvälineet ainoastaan suomeksi. Onneksi keinot on monet, kun tahtoa riitti. Tarvittaessa Sanna pyysi Ellistä kuvailemaan, miltä työkalu näyttää tai kuulostaa.

– Alkuvaiheessa toin useita vääriä työkaluja, mutta meillä oli hauskaa työmaalla. Nauroimme paljon väärinkäsityksille, Sanna muistelee.

Kodin kivitöissä auttoivat ammattilaiset. Kivi­seinältä paikan saaneet hirven lapiosarvet on ostettu matkamuistona Suomesta.
Vierastalon suihku- ja vessatilan kivet on kerätty paikalliselta rannalta.

Kaikkiaan talon rakentaminen asumiskuntoon vei noin viisi vuotta. Talon kehikko oli pystyssä vuodessa. Läntisestä julkisivusta tuli niin massiivinen, että se tarvitsi tuekseen vielä teräsrungon.

Puu- ja kivityöt kestivät kumpikin reilun vuoden. Kodissa on käytetty muun muassa hiekkakiveä ja liuskekiviä. Puu on pääosin eukalyptusta ja mäntyä. Emmettit ovat työstäneet omin käsin kaikki kodin yli 150 puupalkkia. Se oli taloudellisesti järkevämpi ratkaisu. Itse tekemällä paitsi säästi sai myös jotain uniikkia.

Aina tilaisuuden tullen sukulaiset ja ystävät valjastettiin apuvoimiksi. Kivitöissä auttoivat myös ammattilaiset.

– Olemme viimeistelleet talon tähän kuntoon yksityiskohtia myöten kaikkiaan kaksitoista vuotta, joten olen tavattoman ylpeä tästä aikaansaannoksestamme, Sanna sanoo.

Talon puu- ja kivityöt kestivät kumpikin reilun vuoden.
Erillisessä vierastalossa on romanttinen parvisänky.

Sanna ja Ellis halusivat ulkoelämän tunnelmaa sisälle, sillä kumpikin viihtyy luonnossa. Olohuone on ehkä kodin erikoisin tila. Sitä hallitsee suuri takka, jonka Sanna kuvailee olevan mitä luultavammin maan suurin luonnonkivinen tulisija. Sen muoto­kieli muistuttaa Suomesta. Noin tonnin paina­vien liuske­kiven ääressä on ihana lämmitellä. Takka simu­loikin nuotion ympärille kerääntymisen erätunnelmaa. Kivityöt puolestaan muistuttavat National Geographicil­lekin työskentelevälle Ellikselle maailman vuorilla vietetyistä rupeamista.

Varsinainen ikivanha ja kirjaimellisesti syvyyksistä sukellettu erikoinen yksityiskohta löytyy olohuoneen päällä olevalta parvelta. Ankkurikettinki tukee parvea ylhäältä käsin ja muistuttaa symbolisesti samalla Elliksen sukellusreissuista ympäri maailmaa, usein myös hylyille. Elliksen saama kettinki on selvitysten perusteella todennäköisesti peräisin vuonna 1884 Cookinsalmella haaksirikkoutuneen Lastinghamin hylystä. Se sai uuden elämän vasaran hiilitaltan avulla sekä spraymaalauksella.

Kodissa on olohuoneen ja keittiön lisäksi neljä makuuhuonetta sekä autotalli. Jos haluaa muistella omia häitä Lyford-vuorella, paikka siintää keittiön ikkunasta.

– Ei, en voisi varmaan asua kovin kauaa tavallisemmassa kodissa, Ellis naurahtaa.

Tila on kokonaisuudessaan noin kahdeksan hehtaaria, joten Sannalla riittää myös kaikenlaisia piha- ja puu­tarhatöitä.
Sannan ja Elliksen lisäksi kotona asustaa Sasha-koira.

Ehdottomasti pelottavin kokemus kotona on ollut vuonna 2016, kun 7,8 magnitudin maanjäristyksen keskus oli vain 20 kilometrin päässä. Sanna oli tuolloin yksin kotona koiran kanssa, sillä Ellis oli puolen vuoden kuvausmatkalla. Toisesta kerroksesta terassille juostessa ja tavaroiden lentäessä ympäriinsä tuntui siltä, kuin koko koti sortuisi päälle.

– Koko talossa oli kunnon sekamelska. Jokaisessa huoneessa oli tavaroita lentänyt ympäri ja rikkoutunut. Onneksi järistyksen vahingot olivat vain esteettisiä ja korjattavissa, ja talo oli vielä asuttavassa kunnossa.

Jälkijäristysten vuoksi Sanna kertoo nukkuneensa kuuden viikon ajan auton takakontissa patjalla koiran kanssa, ja uskaltautui nukkumaan sisälle vasta, kun Ellis pääsi kotiin.

Tyynenmeren tulirenkaan alueella on totuttu rakentamaan järeästi, mutta Ellis kertoo, että vuosien 2010 ja 2011 Christchurchin ja vuoden 2016 Kaikouran maanjäristykset tiukensivat entisestään rakennusmääräyksiä. Rakennusprosessista on tullut monimutkaisempi ja kalliimpi. Nykyään kodeissa täytyy esimerkiksi olla tuplaikkunat.

Nykyiset rakennusmääräykset ja koko rakennusprosessi ovat tulleet tutuksi, sillä pariskunta rakentaa jälleen. Tällä kertaa viidenkymmenen metrin päähän talostaan uutta parinsadan neliön taloa luksusmajoitusta varten.

Sanna ja Ellis ovat rakentaneet kotinsa pääosin kahdestaan. Talon kehikko oli pystyssä vuodessa. Läntisestä julkisivusta tuli niin massiivinen, että se tarvitsi tuekseen vielä teräsrungon.

Emmettit haluavat jakaa talollaan ja tarinallaan inspiraatiota. Paitsi, että Sanna vuokraa majoitusta, he ovat avanneet ovet taloonsa monena keväänä paikallisten Cheviot Spring Festivalin kävijöille. Muutaman kerran vuodessa myös ryhmä senioreita kokoontuu lähikaupungista heille eräänlaiselle talovierailulle.

Pariskunta toimii myös yhtenä isäntäperheistä nuorille, jotka saapuvat reppureissulle Uuteen-­Seelantiin. Heillä on tontillaan vierasmökkejä, joissa matkailijat voivat majoittua esimerkiksi puutarhatöitä vastaan.

– Vieraiden avulla näkee oman kodin toisin silmin, se on win-win-tilanne, Sanna sanoo.

Hän on kotiutunut niin erinomaisesti Uuteen-­Seelantiin, että kohta parikymmentä vuotta maassa on kulunut nopeasti. Myös tytär näyttäisi kotiutuneen jälleen Uuteen-Seelantiin, asuttuaan välillä kolme vuotta Suomessa. Entisessä kotimaassaan Sanna käy tavallisesti kerran vuodessa kesämökkeilemässä.

Kommentoi »