Kotivinkki

”Pieruille kannattaa nauraa” – Sanna Stellan oivalsi, mitkä asiat lastenkasvatuksessa ovat tärkeitä

”Pieruille kannattaa nauraa” – Sanna Stellan oivalsi, mitkä asiat lastenkasvatuksessa ovat tärkeitä
Suurperheen elämä vaatii joustamista ja omista tarpeista luopumista. Se tekee meille kaikille hyvää, kahdeksan lapsen uusperheessä elävä Kotivinkin kolumnisti Sanna Stellan kirjoittaa.
Julkaistu: 8.6.2022

Koska uusperheeseemme kuuluu kahdeksan lasta, joista viisi on meillä puolet ajasta, minulta kysytään usein kasvattamisesta.

Kaksi hyvää neuvoa olen saanut ystäviltäni. Toinen on se, että kun lapsi kaatuu, siitä ei kannata tehdä numeroa vaan sanoa, että pystyyn vain ja jatketaan. Mukana on elämänkatsomuksellinen oppi: vanhoja ei pidä jäädä märehtimään.

Toinen neuvo on se, että lapset on viisasta opettaa tekemään kotitöitä pienestä pitäen. Ystävä oli passannut kaksospoikiaan 19 vuotta, ja kun he muuttivat opiskelemaan toiselle paikkakunnalle, karu totuus paljastui. Lapset eivät osanneet mitään kotitöitä. Ystävä vannotti minua toimimaan toisin. Siispä pakotan lapset osallistumaan, vaikka hyvin usein olisi helpompi tehdä itse.

”Ein sanominen on huomattavasti helpompaa nykyään, kun sitä on harjoitellut vuosia.”

On mahdotonta pumpuloida viiden lapsen elämää niin, että he eivät kokisi pettymyksiä. Päiväni koostuvat sen sietämisestä, että elämä ei mene jonkun pillin mukaan. Suurperheen elämä vaatii joustamista ja omista tarpeista luopumista. Se tekee meille kaikille hyvää.

Ein sanominen on huomattavasti helpompaa nykyään, kun sitä on harjoitellut vuosia. Ei tulee ihan sujuvasti vielä yhdelle jaksolle Oktonautteja tai pelille Fifaa, ja jopa hevoselle, vaikka ”kaikilla” muilla onkin hevonen. Se tulee sujuvasti yökyläilyille, huoneen maalaamiselle, ikävän opettajan vaihtamispyynnöille. Näistä seuraa aina huutoa, itkua ja pettymystä, mutta kestän sen kaiken kuin sissi.

Pitää muistaa sanoa myös kyllä – sellaisillekin asioille, joista ei itse nauti. Ja tähän mielikuva minusta kylpylässä nojaamassa altaan reunaan suu tiukkana viivana, ettei ällöä orvaskesivettä vain mene suuhun. Lapset olivat onneksi niin riemastuneita, etteivät huomanneet jäykkyyttäni jättikylpy­ammeessa puolialastomien ihmisten keskellä. No, se on nyt suoritettu, ei tarvitse ainakaan pariin vuoteen vetää uikkaria päälle.

”Lapset ovat kuin poliitikon irvikuva: ajavat omaa etuaan ja liittoutuvat keskenään erilaisiin koalitioihin.”

Lapset ovat kuin poliitikon irvikuva: ajavat omaa etuaan, valehtelevat saadakseen tahtonsa läpi ja liittoutuvat keskenään erilaisiin koalitioihin. Vanhemmuus on tämän poliitikkovaihteen kytkemistä pois päältä ja muiden, ihmisyyden kauniiden puolien, kuten yhdessä tekemisen ja toisista huolehtimisen vahvistamista. Tässä prosessissa vanhemmilla palaa hermot, ja se on ok. Lapset oppivat siinä tunteista, niiden säätelystä ja siitä, miten heidän käytöksensä vaikuttaa muihin ihmisiin.

Kun yritän olla rauhallisella äänellä rakentavasti keskusteleva ihanneäiti, eräs lapsistani sanoo, että olen tekorauhallinen eikä hän pidä siitä. Kunnon karjaisu silloin tällöin pitää lapset ruodussa ja luo turvallisuudentunnetta.

Onnistumisen riemu vanhempana tulee harvoin suunniteltujen yhteisten hetkien kautta. Insta­gram-kelpoinen retki kesäiseen saareen ei välttämättä ole kenestäkään kivaa. Onnistumisen riemu tulee siitä, kun lapsi on käyttäytynyt kunnioittavasti kanssa­ihmistä kohtaan omassa elämässään ilman, että olen ollut vieressä vaatimassa sitä.

”Pieruvitsit auttavat lasta ajattelemaan, että hänen kehonsa on ilon aihe.”

Yhdessä syöminen on parasta. Sitä on syytä tehdä joka ikinen päivä. Syömisen ohessa kannattaa puhua, sekin kannattaa aina.

Pieruille kannattaa nauraa. Näin kerran perheen, jossa ei naurettu. Surin, miten paljosta lapsi jää paitsi. Eritteiden kirjo on voimallisesti läsnä koko lapsuuden, joten hulluksihan sitä tulee, jos niistä ei vitsaile. Samalla lapsi oppii ajattelemaan, että hänen kehonsa on ilon aihe.

Myöhemmin voi sitten opetella käytöstavat. Itselle nauramisen taito on yksi tärkeimmistä.

Sanna Stellan on aloitteleva suurperheen äiti, joka lannoittaa lapsiaan pieruvitseillä.

Kommentoi »