Kati Haajanen on asunut yli kaksikymmentä vuotta samassa kerrostalossa Kuopiossa, vaikka asunto on vaihtunut välillä. Nyt kotina on yksiö, jonka hänen kanssaan jakavat puoliso Jouni Kuukka ja teini-ikäinen Elli-tytär.
Talo on rakennettu vuonna 1907. Se tunnetaan Mikontalona siellä joskus huseeranneen talonmiehen mukaan. Alun perin suurissa huoneistoissa asui VR:n liikenneosaston henkilöstöä. 90-luvun alussa asunnot lohkottiin pienemmiksi.
– Muutin taloon vuonna 1995, ja tämä on jo neljäs kotini samassa talossa. Toisin sanoen olen viihtynyt hyvin, Kati sanoo.
Asunnossa on 57 neliötä, mutta se vaikuttaa neliöitään suuremmalta. Kodissa on erilaisia tiloja ja olonurkkauksia, jotka ovat kuin pieniä, avoimia huoneita. Koska huonekorkeutta on tavallista enemmän, huoneistoon oli luontevaa rakentaa parvi. Se sisustettiin vanhempien makuuhuoneeksi.
– Parvi toi ihan uuden ulottuvuuden kotiimme. Mieskin on tyytyväinen, kun matkatöistä palatessa sänky löytyy aina samasta paikasta, Kati sanoo.
Asunnossa ei ollut remonttitarvetta, joten hän pääsi heti kiinni hauskimpaan hommaan eli tuunaamaan. Pääosin valkoiset pinnat, korkeat tilat ja vanhan, jykevän kivitalon puitteet olivat ihanteellinen pohja sisustukselliselle ilottelulle.
– Olen ammatiltani huonekaluverhoilija. Yrityksessäni teen tietysti verhoilutyöt asiakkaan toiveiden mukaan, oli sitten kyseessä sohva tai moottoripyörän istuin. Omien huonekalujeni kanssa kuitenkin irrottelen mielin määrin, käytän värejä ja yhdistelen materiaaleja. Mieli lepää, kun saan puuhata omiani, Kati kertoo.
Hän kieltää olevansa söpöstelijä, vaikka kodissa on myös pastellisävyjä. Rumia esineitä hän ei kuitenkaan suostu katselemaan kauan. Normitelevisiosta tuli paljon hauskempi, kun kokeilunhaluinen tuunaaja koristeli sen askartelupaperilla ja kankaasta leikatuilla ruusuilla.
– Minusta on hauskaa rikkoa sovinnaisuussääntöjä sisustuksessa. Tällaisen sopivan höpsähtäneen sisustuksen voi luoda parhaiten kirppislöydöillä, innokas kirpputoreilla kiertelijä arvelee.
Kati käyttää mieluiten kierrätysmateriaaleja ja -kankaita ommellessaan kotiinsa. Kirppiksillä hän kulkee avoimin silmin. Vanhan lastenmekon tai jo muodista menneen puseron kaunis kangas saattaa sopia vaikka lampunvarjostimeen tai koristetyynyyn.
Uusin ihastus on eläinkaupasta löytynyt täytetty papukaija. Se ei ollut myytävänä, mutta myyjä heltyi Katin innon nähdessään. Nyt papukaijan ympärillä on enemmänkin teemaan sopivia kuvia ja esineitä.
– Vaikka tavallaan kiinnynkin tavaroihin enkä mielellään luovu mistään, en silti lähtisi raahaamaan niitä tulipalossa ulos. Ehkä ottaisin mukaan äidiltä saadun, ikivanhan valokuvan kehyksineen, lähinnä tunnearvon takia. Kaikki tämä on kuitenkin vain maallista. Kirpputorilta voi etsiä uusia aarteita, Kati sanoo.
