
1. Kuuntele itseäsi
Suunnitelmallinen excelöi seuraavan kuukauden ruokalistan ja tilaa kahden viikon raaka-aineet marketista kerralla. Spontaani innostuu resepteistä somessa ja tallentaa niitä puhelimeen seuraavaa kauppapyrähdystä varten. Tähtää itsellesi sujuvimpaan ja intuitiivisimpaan tyyliin.
2. Ota lapset mukaan
Osallista lapset suunnitteluun. Esimerkiksi kerran viikossa voi olla lasten päättämä päivällinen. Kokkailuharrastuksen voi aloittaa helpoista aputehtävistä. Lasten makuaisti tottuu uusiin raaka-aineisiin helpommin, kun niitä voi maistella jo ruoan valmistusvaiheessa.
3. Kokkaa tuplat
Jos ruoanlaitolle ei löydy aikaa tai intoa joka päivä, tuplaa reseptit niin, että ruoasta riittää ainakin kahdelle aterialle. Myös puolivalmisteet nousevat kiireessä arvoonsa. Skippaa valkosipulien kanssa nyhertäminen valmiilla valkosipulimurskalla, se toimii yhtä lailla.
4. Upota jämät ja improvisoi
Hyödynnä kattilanpohjalle jääneet jämät jalostamalla niistä uusia lajeja. Upota tähteet munakkaisiin, wokkeihin, salaatteihin ja sämpylöihin. Ota uusien annosten kehittely luovan huvin kannalta ja kokeile niissä rohkeasti itsellesi uusia makuyhdistelmiä.
5. Kokoa luottopatteri
Kerää ulkomuistilista helpoista ja maukkaista luottoresepteistäsi, joiden ainesosaluettelon muistat unissasikin. Vilkaise listaa kun päässä lyö tyhjää. Pidä yllä myös kotivaraa eniten käyttämistäsi luottotuotteista, kuten tomaattimurskasta ja pastasta.
6. Hyödynnä teknologia
Lapsille suunnatut kokkausvideot eivät edellytä lukutaitoa. Outi on mukana kehittämässä maksullista Carrot Kitchen -sovellusta, joka sisältää helppoja mutta maistuvia ruokaohjeita taidoiltaan eritasoisille kotikokeille. Kokkailu lisää lasten itseluottamusta ja intoa ruokaa kohtaan.