Peltojen keskellä, päijäthämäläisessä maalaismaisemassa seisoo keltainen, kaksikerroksinen puutalo. Kissa Leia kurkistelee pihalla uteliaana. Talon rakensi puuseppä Aalto perheelleen kodiksi melkein sata vuotta sitten. Nykyään täällä mökkeilee remonttikirjailija Jasmiini Lappalainen yhdessä lastensa Jaden,16, Lukan, 14, ja Leon, 10, kanssa. Hän kunnosti talon huvikumpumaiseksi huvilaksi. Rakas paikka on nyt saanut monta hellittelynimeä, sitä kutsutaan lempeästi nimillä mökki, möksä, kesäkoti tai lomakoti.

”Etsin pitkään iäkästä huvilaa, jossa on narisevat lattialaudat ja vanhat ikkunanpuitteet. Minua viehätti ajatus kerroksellisuudesta ja tarinoista, joita sen seinät ovat ajan saatossa kuulleet. Miten monessa mökkiehdokkaassa ennätinkään käydä toiveikkaana, mutta turhaan!

Kun tämä talo tuli myyntiin, olin jo seuraavana päivänä katsomassa sitä. Oli huhtikuu, pörriäiset lentelivät ja krookukset kukkivat. Näin heti talon nuutuneet ulkopinnat ja repsottavat nurkat. Maalipinnat olivat kuluneet, tapetit revenneet ja lattioilla oli muovimatot. Kaikki oli rempallaan mutta silti kohdallaan. Talo oli kuin tyhjä taulu, ja sen hyvä henki huokui joka puolella. Remontin tarve tarkoitti minulle mahdollisuutta päästä korjaamaan talo uuteen uskoon. Kun tarjoukseni hyväksyttiin, minut valtasi rauha: vihdoin olin löytänyt oikean mansikkapaikan ja etsiminen sai loppua.

Alkoi hurja remontti, jonka työlista oli pitkä. Sen lisäksi olimme Ella Kannisen kanssa saaneet juuri tehtyä ensimmäisen kirjamme ­Jokanaisen remonttikirjan, kun suoraan lennosta, yhtä aikaa oman mökkiremonttini kanssa, aloitimme kirjoittamaan Jokanaisen ­mökkiremonttia. Kirja on minulle eräänlainen ensimmäisen mökkikesän dokumentaatio.

Hikisin urakka remontissa oli talon ulkolaudoituksen maalaus. Ulkomaali repeili lupaavasti irti, joten ajattelin kaiken sujuvan nopeasti. ­Lopulta vanhan maalin pois kaapiminen oli remontin isoin työ. Sen jälkeen kaikki muu tuntui helpolta ja nopealta. Remontoimme ­kaikki talon pinnat. Kaikki seinät, nurkat ja katonrajat olivat ­vinoja, eikä mikään ole suorassa remontin jälkeenkään. Se on ­vapauttavaa! Talo ei tule koskaan valmiiksi, ja hyvä niin.

Tässä talossa ei ole mitään tylsää. Kunnostin talon meidän ­perheen näköiseksi. Halusin, että kaikille kolmelle lapselle löytyy talosta oma soppi. Jokaisessa huoneessa on oma tunnelmansa, ja huoneet ovat saaneet nimensä Pihlgren ja Ritolan tapettitehtaan tapeteista. Puhumme kotoisasti appelsiini-, ruusu- tai lintuhuoneista.

Ovemme ovat auki ystäville ja sukulaisille. Täydellinen päivä ­mökillä on tohinaa täynnä. Saatan olla menossa lämmittämään saunaa, mutta löydänkin itseni maalaamasta seinää. Niin ei ­koskaan tapahtuisi kaupunkikodissani. Täällä ei ole sääntöjä, tai jos on, ne on varmasti tehty rikottaviksi.”