Meidän Talo

Hanna Partanen luuli tietävänsä, mitä on stressi, mutta sitten hän alkoi rakentaa taloa – ”Rakentaessa tietää vasta lopuksi, onko kodissa hyvä fiilis vai ei”

Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen suunnitteli perheelleen kodin, joka ylläpitää vireystilaa ja vähentää stressiä. Rakennusvaiheessa Hanna kulki mittanauha käsilaukussaan ja mittaili sopivan tuntuisia tiloja. Se kannatti, sillä omassa kodissa on nyt mittasuhteet kunnossa.
Kuvat Hannes Paananen

Ei koskaan, ajattelivat ravitsemusterapeutti Hanna Partanen ja hänen puolisonsa Tuomo Kokkarinen talon rakentamisesta vielä kolmisen vuotta sitten. He olivat remontoineet monta edellistä asuntoaan, ja se riitti.

Koiria lenkittäessään he olivat kuitenkin huomanneet, että Sipoossa oli myynnissä ihania tontteja kivenheiton päässä pienestä järvestä.

Pitäisikö sittenkin? He pohtivat. Aiemmat kodit ympäri Uuttamaata olivat olleet kivoja, mutta niistä oli aina puuttunut kuopiolaislähtöiselle pariskunnalle tärkeä asia: veden läheisyys. Tässä se nyt olisi tarjolla.

Kun Hanna ryhtyi tiedustelemaan tontteja, viimeinen oli juuri varattu. Hänelle kerrottiin, että mikäli sitä ei lunastettaisi puolen vuoden sisällä, he saisivat sen.

Alkoi kuuden kuukauden odottelu – turhaan. Tontti meni muille.

– Se otti ihan hirveästi päähän. Puolen vuoden aikana ehti syttyä rakentamiskipinä, ja olin jo alkanut ideoida, minkälaisen talon haluaisin, Hanna sanoo.

Hanna on ollut tyytyväinen liukuovilla varustettuihin kaappeihin, jolssa astiat jäävät aina osittain näkyville.
Pariskunta halusi kotiinsa korotetun sisäkaton. Seiniin Hanna valitsi tutun ja turvallisen harmaan sävyn, joka hänellä on ollut edellisissäkin kodeissa jo noin kymmenen vuoden ajan.
Hanna Partanen on todella tyytyväinen uuden kotinsa mittasuhteisiin. "En oikein tiedä, miksi oikeat mittasuhteet ovat minulle niin tärkeitä. Haluan, että on kotoisaa, mutta ei hallimaista."

Olohuoneen suurista, lattiaan asti ulottuvista ikkunoista aukeaa näkymä metsikköön. Järveä ei ihan lähellä ole, mutta muuten Hanna on tyytyväinen uuden kotinsa sijaintiin päättyvän kujan päässä Järvenpään Saunaniityssä. Tontti rajoittuu kahdelta sivulta metsään.

Kun Sipoon tontit menivät sivu suun, Hanna ja Tuomo alkoivat katsella sopivaa paikkaa talolle pendelöintimatkan päässä Helsingistä. Tuttu talomyyjä oli saanut heidät uskomaan, ettei rakentaminen niin vaikeaa ole. Ei ainakaan, jos valitsee muuttovalmiin kodin. Sellainen ei kuitenkaan tullut kyseeseen.

Hanna halusi suunnitella kotinsa itse ja valita sinne perusvalikoimasta poikkeavia pintamateriaaleja. Lattiassa risteilee vaalea kalanruotoparketti, ja korotetussa sisäkatossa on rimalaudoitus. Led-valonauha piirtää suoria viivoja kattoon.

Kaavamääräysten vuoksi pihanpuoleista seinää jouduttiin ottamaan seitsemän senttiä sisäänpäin. Se näkyy oikeastaan vain makuuhuoneessa: sängyn päätyyn ei mahdu Hannan alun perin suunnittelemaa penkkiä. Ystävän ottamasta valokuvasta teetetty taulu sopii täydellisesti seinän väriin.
Takka asennettiin paikoilleen nopeasti, sillä se tuotiin sisään valmiina pakettina. Aluksi Hanna epäröi kirjavasävyisen parketin valintaa, mutta se on osoittautunut armolliseksi: kolhut ja koirankarvat eivät näy niin helposti.

Monet kodin ratkaisuista on tehty terveyttä silmällä pitäen. Sopivan vireystilan ylläpitämiseksi kaikki valot vastaavat päivänvaloa, eli ovat värilämpötilaltaan 5500 Kelviniä. Niiden kirkkaus on säädettävissä himmentimellä.

Makuuhuoneessa on unen laadun parantamiseksi pimennysverhot. Hanna kaavaili sinne ensin moottoroituja verhoja, jotka olisi voinut säätää ajastimella aukeamaan tiettyyn aikaan, mutta suunnitelma kaatui verhokiskojen tuhansien eurojen hintaan.

– Olisi ollut ihana herätä luonnonvaloon. Ehkä hankin sellaiset vielä joskus, jos hinnat tulevat alas.

Puupintaa on kodissa paljon, koska se pienentää tutkitusti stressiä, Hanna sanoo. Katon puurimat parantavat myös akustiikkaa.

– Vaikka täällä on paljon väkeä ja hälinää, ei metelistä tule painostavaa, Hanna pohtii.

Hanna halusi itselleen huolettoman kodin, jossa on riittävästi säilytystilaa. Vaatehuone on kodinhoitohuoneen jatkeena, jotta pyykkien viikkaaminen paikoilleen olisi mahdollisimman vaivatonta.
Eräällä työreissulla löytyi täydellisen kokoinen vessa. Hanna kaivoi mittanauhan esiin ja kirjasi koon sentilleen ylös.

Vessan seinä 180 senttiä. Eteisen seinä 330 senttiä. Siivouskaapin leveys 110 senttiä, Hanna luettelee ulkomuistista uuden kotinsa mittoja.

Tilojen mittasuhteet ovat Hannalle yksi tärkeimmistä asioista kodissa.

– Haluan, että kaikkialla on riittävästi tilaa, muttei hallimaista. Ärsyttää, jos kolhin itseäni liian ahtaisiin paikkoihin, hän sanoo.

Hanna kulki kotia suunnitellessaan monta kuukautta mittanauha käsilaukussa, jotta pystyi mittaamaan sopivalta tuntuvia tiloja. Eräällä työreissulla löytyi täydellisen kokoinen vessa. Hanna kaivoi mittanauhan esiin ja kirjasi koon sentilleen ylös.

Asunnossa, jossa hän oli asunut kahdeksan vuotta sitten, oli ollut aivan ihana makuuhuone.

– Soitin nykyisille asukkaille ja pyysin mittaamaan huoneen, Hanna kertoo.

Keittiön, ruokailutilan ja olohuoneen mitat hän oli ottanut ylös vuosia sitten asuntomessuilla.

Näistä kaikista Hanna kokosi uuden talonsa pohjapiirustuksen, joka viimeisteltiin talotehtaan edustajan kanssa.

Edustaja olisi halunnut kaventaa eteistä, jotta seinän toiselle puolelle työhuoneeseen olisi jäänyt enemmän tilaa. Hanna ei antanut periksi.

– Ei tässä ole yhtään liikaa tilaa, kun kaksi ihmistä kykkii laittamassa koirille hihnoja, hän sanoo nyt. Koko rakennusajan Hanna jännitti, miltä koti lopulta tuntuu valmiina.

– Kun menee asuntonäyttöön, voi jo melkein eteisessä sanoa, onko kodin fiilis hyvä vai ei. Rakentaessa sen tietää vasta lopuksi. Se oli vähän pelottavaa.

Ensimmäisenä aamuna uudessa kodissa Hanna käveli makuuhuoneesta keittiöön ja huokaisi. Fiilis oli juuri sellainen kuin pitikin.

Leveässä eteisessä on juuri sopivasti tilaa.
Valaistus on pääosin epäsuoraa ja toteutettu led-valonauhoilla ja -paneeleilla. Kodissa on vain neljä perinteistä kattovalaisinta.
Hanna ja Tuomo eivät ole vielä osanneet päättää, minkälaisen pihalaatoituksen he haluavat. Siksi etupihalle tuotiin ensi hätään tummaa kivituhkaa. Näin pariskunta pääsee makustelemaan, sopisiko laatoitukseen tumma sävy.

Hanna ja Tuomo ovat aina tehneet paljon töitä ja luulivat tietävänsä, mitä stressi on. Rakentaminen pääsi kuitenkin yllättämään.

– Omalla alalla stressi johtuu usein siitä, että töitä on yksinkertaisesti liikaa. Rakentamisessa kuormittavinta oli epävarmuus: kun ei ihan tarkasti tiennyt, mitä on tekemässä tai kun keskellä yötä mietti, mistä löydän huomiseksi nostoauton, jotta rakennusmiehet pääsevät hommiin, Hanna kuvailee.

Hän on pitänyt rakennusprojektistaan Hannan huoleton huusholli -blogia. Siellä hän kirjoittaa raadollisen rehellisesti rakentamisen eri vaiheista, mokistakin.

– Halusin kertoa virheistä, jotta joku toinen rakentaja voisi ottaa opiksi.

Niinpä hän paljasti muun muassa sen, kuinka hän ja talkooväki kaatoivat vahingossa tuhansien eurojen arvoisen maalämpökoneen, kun he yrittävät siirtää sitä liinojen avulla.

– Koneen painopiste oli ylhäällä ja sehän kellahti nurin heti, kun se nousi vähän maasta. Onneksi vakuutus maksoi uuden koneen.

Hanna aloitti talon suunnittelun loka–marraskuussa 2017. Uuteen kotiin muutetiin reilun vuoden kuluttua.
Kotia suunnitellessaan Hanna seurasi tarkasti blogeja ja Pinterestiä. Olohuoneen kattoriman materiaali, väri ja koko löytyivät suoraan erään blogin kuvasta.
Hanna ja Tuomo huolehtivat itse muun muassa maalaustöistä ja kalusteiden kasaamisesta. Hanna harjoitteli myös laatoittamista tutun remonttimiehen kanssa.
Olohuoneen ikkunat ulottuvat lattiasta lähes kattoon asti. Painavat ikkunat piti nostaa itse ulkoa sisälle asennusmiesten ulottuville.

Toinen rakennusajan isompi vastoinkäyminen liittyi eteisen seinään, josta tuli epähuomiossa 27 senttiä liian pitkä.

Hanna ei ollut halunnut eteiseen mittatilaustyönä tehtäviä kaappeja, vaan oli jo ennen rakentamisen alkua valinnut Ikean kaapistot. Siksi seinä piti mitoittaa tarkkaan kaappien kokoiseksi, 303-senttiseksi.

Jossain kohdin suunnittelutyötä numerot olivat kuitenkin seonneet, ja lopullisissa piirustuksissa mitta olikin 330. Kun virhe huomattiin, seinä oli jo rakennettu.

– Se tuntui aluksi suurelle elämänkriisille, mutta ylimääräisetä lipareesta tulikin lopulta vain pieni arkkitehtoninen yksityiskohta. Tuleville rakentajille vinkiksi: tarkistakaa kaikki lopullisten piirustusten mitat.

Vastoinkäymisten kohdalla Hanna yritti muistaa ennen projektin alkua saamansa neuvon: se, että kaikki menisi rakentamisessa putkeen, ei ole mahdollista.

– Sen hyväksyminen auttaa pitkälle. Ja lopputuloksesta tuli silti niin hyvä, että tästä en halua muuttaa pois ainakaan kymmeneen vuoteen. Paitsi ehkä, jos löydän järvenrantatontin, Hanna sanoo.

Hanna Partanen pitää blogia Meillä kotona -sivustolla. Löydät Hannan huoleton huusholli -blogin täältä.

Julkaistu: 19.3.2020
1 kommentti