Kotivinkki

Rautalankataiteen tekeminen auttoi Siniä löytämään oman elämänpolkunsa – ”En enää alistu muiden tahtoon”

Rautalankataiteen tekeminen auttoi Siniä löytämään oman elämänpolkunsa – ”En enää alistu muiden tahtoon”
Pätkätyövuosien jälkeen Sini Virkajärvi alkoi tehdä taidetta rautalangasta. Taiteen avulla hän on onnistunut käsittelemään tunteitaan ja määrittelemään omat rajansa. Teokset ovat auttaneet myös muita menetysten edessä.
Julkaistu: 22.1.2021
Pajua, paperia, naavaa. Mökin metsästä löytyneet materiaalit taipuivat pienen tytön käsissä olennoiksi, joita hän piilotti kannonkoloihin.
Sama mielikuvitusmaailma kannattelee Sini Virkajärveä edelleen. Nyt Sinin käsissä syntyy hahmoja rautalangasta. Hänen veistoksiaan kysytään gallerioihin, ja tilaustöiden jono on pitkä.
Useimmat rautalankaa käyttävät punovat sitä kuin koria, mutta Sini käyttää materiaalia kynän tavoin.
– Tuntuu niin kuin piirtäisin valonsäteillä, kun rautalanka oikein kiiltää.
Työ naisesta kotilo selässään syntyi väärinymmärryksen seurauksena, kun puoliso kuuli saunan lauteilla Sinin selittämän idean väärin.
Sini aloittaa hahmon usein varpaista, tuoreimmat työt suden tassuista ja muuttohaukan siivistä.
Hän tutkii tarkkaan ihmisen tai eläimen anatomiaa ja monista rautalankataiteilijoista poiketen haluaa tehdä töistään mahdollisimman realistisia.
Vaikka hahmojen tekemistä on pitänyt opetella, ne syntyvät pakottamatta. Sinin äiti sanoo, että tyttärellä on silmät sormissaan. Sini pystyykin taivuttamaan rautalankaa muotoonsa katsomatta – hän tuntee sormillaan, mihin suuntaan langan pitää kulkea. Käsityöihmisten tapaan Sini pystyy samalla katsomaan vaikka televisiota.
Vaikka tekeminen näyttää helpolta, Sini ei halua puhua sisäsyntyisestä lahjakkuudesta. Kaikkeen tarvitaan paljon harjoittelua. Hänestä kyse on vain siitä, mihin omaan mielenkiinnon kohteeseen päättää käyttää aikaansa. Silloin taidot vahvistuvat tehdessä.
– Pelkällä lahjakkuudella ei tee mitään, jos ei käytä siihen aikaansa.
Pääkallotyön nimi on Or forever hold your peace vihkikaavassa lausuttavan ”puhukoon nyt tai vaietkoon iäksi” -fraasin mukaan. Työ tarkoitti Sinille ajatusta, ettei toisten valintoja pidä arvostella. Taulun kuvan on ottanut Marko Marin.
Merenneitoteoksen nimi on The water is calling me home. Vesi kutsuu Siniä puoleensa ja hän pitää kovasti uimisesta.

Pätkätyöstä toiseen

Koko Sinin lapsuudenperhe oli innostunut taiteesta. He kävivät yhdessä keramiikkakursseilla, ja aina joku sukulaisista teki käsitöitä. Kotiin tuli Tieteen Kuvalehti, ja siinä nuorta Siniä kiehtoivat erityisesti faaraoiden Egyptistä kertoneet jutut.
Taide tai tiede häipyivät elämässä taka-alalle, kun Sini sai parikymppisenä lapsensa. Hän opiskeli datanomiksi, mutta ei oikein edes tiennyt, mitä sellaisena voisi työelämässä tehdä. Sen sijaan hän seikkaili erilaisissa määräaikaistöissä kirjansitomosta kirjakauppaan, henkilökohtaisesta avustajasta museoon ja kahvilaan.
– Tein mitä vain minulta pyydettiin, kuten verhoilin vanhan amerikanraudan ilman aiempaa kokemusta, Sini kertoo.
Sini on tehnyt monta työtä lohduksi keskenmenon kokeneille. ”Tuntuu hienolta, että minut pyydetään avuksi menetyksen käsittelyyn.”
Vaikka kukin työ tuntui mielekkäältä sen aikaa kuin sitä kesti, Sini ehdollistui työn väliaikaisuuteen. Hän alkoi ahdistua, jos ei tiennyt, milloin pesti loppuu. Hetken pohdittuaan hän päätti alkaa kangaskauppayrittäjäksi kotikaupunkiinsa Mänttä-Vilppulaan.
Myynti ei kuitenkaan vetänyt toivotulla tavalla. Lisäksi Sinin vuosia oireettomana ollut astma alkoi oireilla kankaiden pölystä.
Oma intohimo alkoi muotoutua muualla. Tyttärensä kasvaessa Sini oli alkanut opettaa tälle piirtämistä. Tytär tanssi myös balettia, ja Sini alkoi ommella hänelle esiintymisasuja. Hän puvusti esimerkiksi keijun ja eläimet Pessin ja Illusian tarinaan. Burleskitanssijoille hän valmisti siipiä, joiden sisälle tuli rautalankaa, ja teki teatteriin eläinnaamioita.
– Niitä oli kiehtovaa tehdä. Näyttelijän kasvojen pitää näkyä, mutta naamion kanssa tämän pitää näyttää ihan joltain muulta. Minusta oli ihanaa muovailla aihio ja lisätä siihen eläimen piirteitä.
Taidoistaan huolimatta Sini ei vielä osannut unelmoida täyspäiväisestä taiteilijuudesta.
Taiteilijan työssä on saanut opetella myös tuotekuvausta, jota varten Sini osti kuvausteltan. Muuttohaukka on lähdössä tilaajalleen Englantiin. Lintuja rakastava ostaja halusi Sinin muovaavan suosikkilintunsa muuttohaukan.
Kaikki Sinin työt ovat syntyneet samoilla kärkipihdeillä. ”Tämä ei ole välineurheilua.” Lautasen pohjalla on magneetti, jonka ansiosta pienetkin rautalangan pätkät pysyvät paikallaan.

Loppu toisten miellyttämiselle

Neljä naisveistosta betonista. Ne Sini veisti kotonaan, kun kangaskaupalla meni huonosti. Yksi melkein aidon kokoinen veistos nukkuu nyt Sinin omakotitalon pihamaalla laakealla kivellä ja on alkanut kerätä sammalta ylleen.
Betonin työstäminen oli palkitsevaa mutta hidasta. Syksyllä 2018 Sini alkoi pyöritellä käsissään rautalankaa. Siitä muotoutui pieni tyttö, joka pitelee kädestä suurta hämähäkkiä. Teos sai nimen Kamala rakkaus.
– Työ kuvasti monelta kantilta, miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Hämähäkki oli tytölle iso ja pelottava, mutta sillä on heikot rimpulajalat, ja tyttö pystyisi halutessaan repimään sen kappaleiksi. Silti tyttö pitää hämähäkkiä vain kädestä.
Aluksi töiden aiheet olivat synkkiä. Sitä mukaa kun rautalangasta kietoutui uusia teoksia, alkoi ”huonosti pakattu piikkilanka”, kuten Sini kuvailee, purkautua pään sisältä. Sini alkoi tehdä selväksi omat rajansa.
– Aloin puhua avoimemmin toiveistani ja tarpeistani. En enää alistunut muiden tahtoon ja antanut puuttua elämääni, Sini sanoo.
– Joku kuvaili, että olen kasvattanut munat.
Eräässä työssä nainen muovaa käsin pieniä hahmoja. Omakuvan nimeksi tuli Making friends. Se kertoo siitä, kuinka vaikeaa ystäviä on saada aikuisiällä, jos on omaan maailmaansa uppoutuva introvertti, ja lapsuudenystävät ovat lähteneet maailman tuuliin.
Työt paitsi helpottivat Sinin raskasta oloa, myös lohduttivat monia niihin ihastuneita. Positiivinen kehä oli valmis: samoja kamppailuja käyneet ihmiset osasivat sanoittaa tunteitaan veistoksia nähdessään, mikä taas nosti Sinin itsetuntoa.
Teos naisesta, jolla on vatsassaan vauva, on tehty lohduttamaan keskenmenon kokeneita.
Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta innoituksensa saanut teos Ad Astra on ainoa, joka on syntynyt mallista.
Teoksissa ihmisiä kiehtoo karun materiaalin ja hahmojen herkkyyden välinen kontrasti. Teräs on alun perin kovaa, mutta rautalankana se taipuu juuri niin kuin Sini haluaa.
– Tuntuu, että se on hallinnassani, siitä tulee mitä haluan siitä tulevan.
Omaleimainen tyyli alkoi muovautua erään tärkeän työn avulla. Siinä naisen vatsassa on vauva. Sini halusi vauvan näkyvän naisen sisältä, joten oli kehitettävä läpinäkyvä tekniikka. Useimmat muut rautalankataiteilijat punovat langan niin tiheään, ettei teosten sisälle näe.
Nyt Sini on tehnyt useamman työn lohduttamaan keskenmenon kokeneita. Vanhemmat haluavat kauniin muiston menetetystä lapsesta.
– Tuntuu hienolta, että minut pyydetään avuksi menetyksen käsittelyyn.
Uusien teosten myötä aloin puhua toiveistani ja tarpeistani. En enää antanut muiden puuttua elämääni.
Sini Virkajärvi löysi oman juttunsa rautalankateoksista, joista on hyvää vauhtia tulossa hänen päätyönsä.

Oma voima löytyy

Kangaskaupan näyteikkunoihin on ripustettu loppuunmyynnistä kertovat kyltit.
– Ei kauppa vielä konkurssissa ole, mutta en aio odottaa siihen asti. Pidän loppuunmyyntiä korkeintaan vuoden loppuun, sitten rupean täyspäiväiseksi taiteilijaksi, Sini kertoo.
Tilaustöitä odottaa jonossa, ja se tuntuu Sinistä mahtavalta. Teoksiin pulpahtelee jatkuvasti uusia ideoita.
Joskus aiheet syntyvät sattumuksista. Kerran Sini istui puolisonsa kanssa saunan lauteilla. Puoliso kuuli Sinin selittämän idean väärin ja luuli tämän puhuvan naisesta, jolla on kotilo selässään. Siitä kehkeytyi Sinin päässä tarina. Valmiissa teoksessa nainen kantaa selässään kotiloa, josta hän on juuri tullut ulos. Nainen katselee maailmaa pää pystyssä ja tuntosarvet ylhäällä.
Teos voisi kuvastaa Sinin elämää, mutta voimaantumisen tunteeseen moni voi samastua. Töistä on tullut paljon palautetta. Töitä on kiitelty esimerkiksi elämänmakuisista ja naisellisista naishahmoista. Monet ovat kertoneet liikuttuneensa teoksista. Teoksissa on parantavaa hiljaisuutta.
– Jotkut tekevät vain pöytälaatikkoon, mutta minä en ole sellainen. On tärkeää tuottaa iloa muille.
Myös oma perhe rohkaisee. Teini-ikäisille lapsille on normaalia, että äiti aina näprää kotona jotain. Oma äiti on Sinin suurin fani.
Erään ihmisen lausahdus jäi erityisesti mieleen.
– Kyllähän joku muu voi olla kangaskauppias, mutta sinun täytyy olla se, joka tekee näitä teoksia, hän sanoi Sinille.
– Olen oppinut luottamaan omaan polkuuni.
Kommentoi »