Rantakeidas kuivalla maalla! Johanna ja Sami loivat mökilleen Orimattilaan pienen palan Havaijia
Sisustus
Rantakeidas kuivalla maalla! Johanna ja Sami loivat mökilleen Orimattilaan pienen palan Havaijia
Kun mökkikuume iski mutta budjettiin ei mahtunut tonttia veden ääreltä, valokuvaajapari loi rantatunnelmaa kuivan maan mökilleen.
Julkaistu 24.10.2018
Meidän Mökki

Pieni vaalea mökki seisoo rinnetontin korkeimmalla kohdalla, ja ruskea labradorinnoutaja Jaffa lönkyttelee portille vastaan. Tonttia ympäröivät liljat, pionit ja omenapuut – ja lukuisat pötköttelypaikat, jotka takaavat Johanna Karttuselle ja Sami Tirkkoselle makoisat päiväunet.

Samin tavoittaa luultavimmin pihapaviljongin sohvalta, saunaa lämmittämästä tai nikkaroimasta paikkoja kuntoon. Muita hyviä vaihtoehtoja ovat riippumatto tai vintin valkoisen kesähuoneen sänky. Mökissä Samin suosikkipaikka on isännän tuoli keittiön alkovisyvennyksessä, jossa Sami soittaa kitaraa, lukee ja juo aamukahvinsa.

– Välillä voi vippastella, savolaissyntyinen Sami luonnehtii ahkerointiaan. Lempipuuhia ovat kuitenkin ”makoilu, chillailu ja paljuilu”.

Kun ilta-aurinko alkaa paistaa paviljonkiin, on aika asettua syömään.
Perheen lomamökki on lautavuorattu hirsirakennus, jonka alakerrassa noin 40 neliötä, ja lisäksi siinä on kylmää ullakkotilaa. Mökki sijaitsee Orimattilassa.

Johanna hoitaa puutarhaa tai samoilee mökin takana aukeavassa satumaisessa metsässä, mutta kyllä hänkin osaa nautiskella.

– Jos ei huilauspaikoista mikään houkuttele, maahan levitetään viltti ja loikoillaan siinä, Johanna sanoo naurahtaen.

Johannan lempipaikka on leikillisesti nimetty Ungalabungalowiksi. Johanna viehättyy minitaloista, joten pakettina ostettu pihavaja naamioitiin Johannan mielikuvituksella Kalifornian, Balin ja Havaijin rantahuviloista innoituksensa saaneeksi vierasmökiksi.

Rantatunnelmaa mökkiin tuovat turkoosi väri, merihenkiset esineet sekä oljesta ja puusta tehty seinäkoriste. Kun pariovet aukaisee, valkoiset verhot lepattavat tuulessa. Eteen aukeaa pelto, jossa vilja lainehtii kuin meri.

Vierasmaja on kuin merellinen rantahuvila.
Sami on koukussa vanhoihin kaappeihin. Vierasmajaan hän löysi intialaistyylisen.
Kirpputorilta ostetut patsaat tuovat uskottavuutta majan Ungalabungalow-nimelle.
Bungalowin sohva levitetään vieraille. Siinä viihtyy myös Jaffa-koira.
Maata mökkiin kuuluu tuhat neliötä.
Ensimmäisenä kesänä ostettu palju viilentää helteellä.

Johannalle ja Samille vesi ja ranta ovat olleet aina tärkeitä. Johanna nauttii uimisesta ja lämmöstä eikä ymmärrä, miten taas selviää hellekesän jälkeen kylmästä talvesta.

Veden läsnäoloa tuo mökille puilla lämmitettävä kuuden hengen palju. Se hankittiin mökille heti ensimmäisenä kesänä. Siihen haluttiin turkoosi sisäpinta, ja markkinoilta löytyi vain yksi sopiva vaihtoehto. Helteillä paljun vesi jätetään lämmittämättä ja sen annetaan viilentää. Pimeinä syysiltoina lämmin vesi höyryää ja lyhdyt sytytetään paljun yläpuolelle.

Vieraita on usein, ja heidän kanssaan pari rentoutuu, saunoo, lilluu paljussa ja syö hyvin. Johanna on kokeilunhaluinen kokkaaja ja testailee mielellään, mitkä ruoka-aineet sopivat parhaiten yhteen. Viime kesänä kokeilussa oli erityisesti raparperi.

Muovimatot ja levyt lähtivät remontissa. Entisaikaan paljaat hirsiseinät olivat rahvaanomaisuuden merkki.
Olohuoneen tauluryhmässä on esillä muun muassa kaverin grafiikkaa ja Johannan äidiltä saatu taulu.

Mökin tahdotaan olevan omannäköinen, joten ideat leimahtelevat, ja niitä toteutetaan vauhdikkaasti.

Neljässä vuodessa pari on tehnyt itse runsaasti pintaremonttia. Onneksi katto oli uusittu vähän aiemmin, kun he ostivat paikan vuonna 2014. Alakerran kaltevat lautalattiat oli koolattu suoriksi ja peitetty muovimatoilla. Ne otettiin ensi töiksi esiin ja maalattiin. Vinous tuo sopivasti peppipitkätossumaista tunnelmaa. Olohuoneen sininen värimaailma korvattiin paljaalla hirsiseinällä ja kolibriaiheisella tapetilla.

Keittiön 80-luvun kaapeista jätettiin alarungot paikoilleen ja ovien tilalle vaihdettiin pellavaverhot. Valkoinen yläkaappi löytyi nettikirpputorilta, hyllyiksi sopivat laudat mökin alta ja kannattimet niihin kirpputorilta, samoin retrojääkaappi.

Sisustus saa Johannan mielestä olla mökillä hupsumpi kuin kodissa. Tyyli on boheemi, vaikka tavaraa on melko vähän.

– Tavaroilla on mielestäni rytmi, ja järjestelenkin niitä paljon. Sisustuksessa näkyy myös Samin kaappifetissi, Johanna paljastaa.

Sami nimittäin rakastaa vanhoja kaappeja ja etsisi niitä joka seinälle, vaikka tarvetta ei olisikaan. Keittiössä ja vierasmajassa on hienot intialaiset kaapit, ja uusia löytöjä on luultavasti tulossa.

Ja mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, mökille on luvassa kaappien lisäksi uusia päiväunipaikkoja.

Keittiön 80-luvun kaapeista jätettiin alarungot paikoilleen ja ovien tilalle vaihdettiin pellavaverhot.
Keittiöön mahtuu ruokapöydän lisäksi lukunurkkaus pieneen alkovisyvennykseen.
Saunassa lauteet siirretään syrjään, kun kiukaaseen laitetaan puita.
Mökin takana oleva metsä on Johannalle, Samille ja Jaffalle tärkeä paikka.
1 kommentti