Porkkalanniemessä, mäen päällä, levittäytyy Inger ja Bo-Erik Kullbergin uskomattoman upea ruusupuutarha. Järeät männyt ympäröivät vaaleaa taloa, ja betonilaatoin päällystetty polku johtaa autopaikalta puutarhaan. Punakukkainen kurtturuusulajike ’Pierrette Pavement’ ja juhannusruusu kukkivat kilvan polun molemmin puolin.

Juhannusruusu kasvoi pihassa jo 43 vuotta sitten, kun Kullbergit ostivat paikan. Myös neuvoksenruusu (R. x spaethiana) on säilynyt noilta ajoilta.

Inger Kullberg innostui ruusuista luettuaan Ulla Beyronin kirjan Rosor från mormors tid (Ruusuja isoäidin ajalta).

– Tuli tunne, että minun on saatava kaikki nämä ihanat ruusut, Inger hymyilee.

Näin amatöörin näkökulmasta melkein kaikki hän on saanutkin. Puutarhassa kasvaa yli 300 ruusupensasta.

Suomen Ruususeuraan pariskunta liittyi pari vuotta sen jälkeen, kun se perustettiin 1989. He ovat olleet seurassa aktiivisia ja osallistuneet niin yhteisille retkille kuin seuran Ruusunlehti-jäsenlehden tekemiseenkin.

Tavaksi on tullut myös osallistua joka toinen vuosi Pohjoismaisen ruusuyhdistyksen järjestämään ruusuviikonloppuun. Vuonna 2012 matka suuntautui Islantiin. Pohjoismaisia vieraita on käynyt vastavuoroisesti myös Suomessa.

– Joskus mietin, mitä annettavaa meillä on pohjoismaisille naapureillemme, kun heillä menestyvät niin monet ruusut. Mutta kun he vierailevat täällä, he ihastelevat suomalaisia ruusuja ja etenkin löytöruusuja, Inger kertoo.

Kullbergien puutarha jakautuu kahteen osaan. Yläpiha on kallion päällä ja talon ympärillä olevaa vanhaa puutarhaa, jossa maaperä on hiekkaista ja osin kivistäkin. 15 vuotta sitten Kullbergit laajensivat puutarhaa ostamalla lisämaata niin, että puutarhan koko on nyt 1,3 hehtaaria. Alapiha on savimaata, mutta siellä on aurinkoisempaa. Korkeuseroa puutarhan osien välillä on peräti 12 metriä.

Inger ei ole huomannut eroa ruusupensaiden menestymisessä, vaikka erot maaperän ja valoisuudenkin osalta ovat suuret. Ruusut kasvavat molemmissa paikoissa hyvin.

Alapihalla pensaat on istutettu neljään valtavaan sikermään. Tarhapimpinellaruusut, -kurtturuusut, kanadalaiset pensasruusut ja ranskanruusut kasvavat omina joukkioinaan. Jälkimmäisten kanssa on yhdistetty vielä kartanoruusut. Suurimmat pensaat ovat liki kaksimetrisiä ja matalimmat alle metrin korkuisia. Valikoimaa siis riittää niin tilavalle kuin pienemmällekin pihalle.

– Ranskanruusut sopivat pieneenkin tilaan, sillä ne jäävät mataliksi, Inger sanoo.

– Ja tietysti leikkaamallakin voi ruusupensaan pitää pienikokoisena.

Ingerin ja Bo-Erikin puutarhassa ruusut kuitenkin saavat kasvaa omaan luonnolliseen muotoonsa, sillä tilaa riittää.

Kirvat tunnetusti rakastavat ruusuja. Inger ei halua käyttää niiden torjumiseen kemiallisia aineita, vaan yrittää ensin nitistää ne puristelemalla ja ravistelemalla. Jos se ei riitä, kirvat saavat niskaansa kylmän vesisuihkun. Pihapiirissä viihtyvä runsas linnusto auttaa kirvajahdissa.

Alkuvuosina Kullbergien ruusuissa ilmeni mustalaikkutautia tai jotakin samantyyppistä sienitautia, jonka syyksi Inger arvelee liiallista lannoitusta. Sittemmin tilanne on parantunut. Ruusunruostetta esiintyy jonkin verran, eikä sille oikein voi mitään. Lumipeite suojaa matalia pensaita, mutta runsaslumiset talvet katkovat korkeimmista pensaista oksia.

Kaikissa ruusuoppaissa mainitaan, että ruusut tarvitsevat vuosittain lannoitetta kukkiakseen ja kasvaakseen kunnolla. Siinä on kuitenkin tasapainoiltava.

– Lannoitetta ei saa antaa liikaa etenkään aroille lajeille ja lajikkeille. Ravinteet innostavat pensasta kasvamaan liikaa, ja se voi huonontaa talvenkestoa, Inger kertoo.

Kullbergit lannoittavat pensaitaan kanankakalla ja, jos ehtivät, syyslannoitteella. Kalkitus on ruusuille myös tärkeää.

Karjalanruusu kukkii joka vuosi ensimmäisenä kesäkuussa. Sitä seuraa ruotsalainen ’Nils’, joka kukkii runsaasti valkoisin, tuoksuvin kukin. Inger on pitänyt kirjaa puutarhansa ruusujen elosta jo parikymmentä vuotta. Sieltä löytyy kunkin ruusun istutus- ja kukinta-aika.

Ingerin havainto on, että pensaiden kukinta-aika on vuosittain miltei sama. Heittoa on maksimissaan kaksi viikkoa. Lämmin alkukesä saa kukat aukeamaan tavallista nopeammin, ja viileä sää viivästyttää kukinnan alkamista.

Yhtä suosikkiruusua on liki mahdoton nimetä.

– Kaikki ruusut ovat kukkiessaan kauniita, mutta aikaisin kukkivat jäävät parhaiten mieleen. Keskikesällä kukkivat niin monet pensaat yhtä aikaa.

Ruusuja täytyy katsoa läheltä, jotta niiden yksityiskohtien kauneus paljastuu. ’Glory of Edzell’ on harvinainen tarhapimpinellaruusu, jonka viehättävän yksinkertaiset kukat ovat keskeltä vaaleita.

’Fazers Röda’, ”Fazerin Punainen”, on ruusu, joka on löydetty Fazerin suvun entiseltä kesäpaikalta, vain muutaman kilometrin päästä Kullbergien puutarhasta.

– Monilla ruusuilla terälehtien reunat ovat tummat ja keskusta vaalea, mutta tällä ruusulla värit ovat toisinpäin, Inger kertoo.

Pensas kasvaa ja kukkii yllättävän hyvin jopa puiden varjossa.

Ingerin mukaan hienoja löytöruusuja, kuten häikäisevän valkokukkainen ’Pappilan Neito’ ja ruusunpunainen ’Sofia’, on löytynyt erityisen paljon Oulun ja Raahen seudulta.

Tarhakurtturuusulajike ’Henry Hudson’ yllättää. Nuput ovat punaiset, mutta avautuvat kukat puolestaan puhtaan valkoisia. Tarhapimpinellaruusun ’Single Cherry’ -lajikkeella taas terälehdet ovat muuten punaiset, mutta takaosat ovat hopeanhohtoisen vaaleat.

Kullbergien puutarhassa kasvaa paljon myös Peter Joyn jalostustyön tuloksena syntyneitä lajikkeita, joita ei vielä ole millään taimitarhalla lisäyksessä. Eräs erikoisimmista on lajike ’Mayra’, joka on saanut nimensä Kullbergien perulaisen miniän mukaan. Sen nuput ovat pionimaisen palleroisia ja kukat runsaasti kerrannaisia.

Kullbergien ruusuharrastus jatkuu väkevänä. Joka vuosi tulee istutettua muutama uusi pensas lisää. Tuoksun lisäksi myös kukkien muodot ja värit kiehtovat Ingeriä. Monille harrastusta aloittaville kukkien mahdollisimman runsas kerrannaisuus on tärkeää, mutta pitkään ruusujen kanssa elänyt alkaa nähdä kauneutta muissakin.

– Myös yksinkertaisissa kukissa on oma viehätyksensä.

Inger suosii omajuurisia pensaita ja suosittelee niitä muillekin. Syykin on selvä: Jos ruusupensas kokee kovia, sillä on kuitenkin mahdollisuus vielä nousta maasta oman juuristonsa voimin.

Hän haluaisi myös nähdä puutarhoissa nykyistä enemmän tarhakurtturuusun lajikkeita. Ne leviävät hyvin hillitysti. Vain itse kurtturuusulaji leviää aggressiivisesti, ja sitä on syytä välttää.

Inger suosittelee ruusupensaita jokaiseen pihaan. Omaan pihaan ja makuun sopivimmat voi löytää esimerkiksi osallistumalla puutarhakierroksille.

– Oikea ruusu oikeaan paikkaan istutettuna tuo iloa vuodesta toiseen.