Tulppaaniharrastaja kertoo, miten tulppaanit saa kukitettua uudestaan – "Puolet lajikkeista ilahduttaa useana keväänä"
Piha ja puutarha
Tulppaaniharrastaja kertoo, miten tulppaanit saa kukitettua uudestaan – "Puolet lajikkeista ilahduttaa useana keväänä"
Minna-Maria Aaltonen kukittaa puutarhassaan samoja tulppaaneja useita vuosia. Mintun mukaan noin puolet lajikkeista saa melko helposti kukkimaan uudelleen ainakin pari kolme kautta, kun sipuleita jaksaa hyysätä.
10.4.2018
 |
Viherpiha

Joitakin vuosia sitten Minna-Maria Aaltosella eli Mintulla oli kaksi ongelmaa. Tulppaanien kukinta taantui, jos sipulit jätti kesäksi maahan. Toisaalta syvään istutettujen sipulien kaiveleminen perennojen lomasta oli vaikeaa.

– Ja jos onnistuin nostamaan tulppaanien sipulit, niiden eri lajikkeet menivät sekaisin, piikkiöläinen harrastaja kertoo.

Molemmat ongelmat ratkesivat kertaheitolla, kun Minttu alkoi istuttaa sipulit muovikoreihin, jotka on tarkoitettu sipulien suojaamiseen vesimyyriltä. Halkaisijaltaan 25-senttiseen koriin mahtuu viisi sipulia. Kuhunkin koriin tulee vain yhtä sorttia, jotta lajikkeet pysyvät tiedossa.

– Nyt tulppaanit ovat paremmin hallittavissa. Olen kaivellut koreja perennojen lomaan sinne tänne, ja kesällä niitä on lähes mahdoton löytää ilman muistiinpanoja tai koreista sojottavia puutikkuja.

Suurikukkainen ’Golden Parade’ on vanha ja kestävä darwinhybriditulppaani.
’Banja Luka’ -darwinhybriditulppaanin isot kukat hehkuvat kevätauringossa.

Kun kukinnasta on kulunut joitakin viikkoja, Minttu nostaa korit talon seinustalle sateensuojaan odottamaan syksyn istutusta.

– Loppukesästä kaadan korien sisällön lajike kerrallaan kottikärryyn ja erottelen isot sipulit pienistä sivusipuleista.

Isoimmat sipulit pääsevät lokakuussa etupihan penkkeihin, pienet taas vahvistumaan kasvimaan laitaan. Toisinaan pienetkin sipulit innostuvat kasvattamaan suloisia minikukkia.

– Aika kauan tulppaanit rehottavat koreissa, ennen kuin niiden lehdet kuihtuvat.

Korien ansiosta tulppaanit sopivat kaikkialle perennaryhmiin, myös penkkien etureunaan. Kun Minttu nostaa korin maasta, penkkiin jää valmis potero kesäkukalle.

Kerrannaiset kukat kestävät pitkään. ’Blue Diamond’ kuuluu myöhäisiin lajikkeisiin.
'Blushing Apeldoorn' -darwinhybridi hehkuu kuin maanpäällinen pikkuaurinko.

Minttu kammoaa tulppaanien sipulien kertakäyttöisyyttä. Tulppaani kasvattaa emosipulin viereen sivusipuleita, joiden pitää kerätä riittävästi voimaa jaksaakseen kukkia. Lajikkeilla on suuria eroja. Siksi Minttu valitsee puutarhaansa värikkäitä lajikkeita, jotka saa kukitettua uudelleen.

– En ole kokeilija, vaan ostan hyviä lajikkeita lisää. ’Apeldoorn’-darwintulppaanit nousevat maasta aina vaan, vaikka niistä yrittäisi päästä eroon. Liiloista ’Negrita’ on paras. Tosin sen kukat jäävät ensimmäistä vuotta pienemmiksi.

Mintun kokemuksen mukaan noin puolet lajikkeista saa melko helposti kukkimaan uudelleen ainakin pari kolme kautta, kun sipuleita jaksaa hyysätä. Siihen kuuluu riittävä lannoitus ja kastelu sekä sipulien istuttaminen syvälle kohopenkin uumeniin. Myös sipulien nostaminen maasta on suotavaa.

'Negrita'-darwintulppaani on Mintun suosikkeja.
'Negrita'.

Keväinen väriloisto on luokanopettajana työskentelevälle Mintulle palkinto syksyn ja talven aherruksesta. Alkuvuosina hän haaveili sävy sävyyn sommitelluista tulppaani-istutuksista ja katseli eurooppalaisia malli-istutuksia, joissa oranssit, liilat ja keltaiset tulppaanit hehkuivat vastaväreissä.

Minttu on kuitenkin joutunut antamaan ryhmien sommittelussa periksi.

– Sopusuhtaisen sekaistutuksen tekeminen on vaikeaa, sillä lajikkeet ovat erikorkuisia ja kukkivat eri aikaan. Pitää ottaa todella monta asiaa huomioon.

Vaikka istutus onnistuisi ensimmäisenä vuonna, toisena vuonna kukkien kirjo lisääntyy. Oikeaoppisesta hoidosta huolimatta osa lajikkeista kukkii muita heikommin.

Parempi tapa on pyrkiä valitsemaan kustakin väristä aikaisia ja myöhäisiä lajikkeita ja nauttia pitkästä kukinta-ajasta. Minttu haluaa sommitella lajikkeita peräkkäin toistuviksi sarjoiksi. Isossa pihassa toimivaksi tavaksi on osoittautunut myös sipulien sommittelu nauhamaisiksi rivistöiksi perennojen lomaan. Kun penkissä on sopiva aukko, Minttu upottaa sinne korikaupalla sipuleita. Tulppaaneja ei voi koskaan olla liikaa.

Tulppaanien värikimara on kevään odotetuin aika.
'Orange Emperor' -tulitulppaani on todellinen tulppaanien keisari.
'Double Beauty of Apeldoorn'
'Couleur Cardinal'
'Verona'

Mintun tulppaanivinkit

  • Istuta tulppaanit loka–marraskuussa, kun yöt ovat viileitä. Minttu joutuu toppuuttelemaan itseään, ettei istuta tulppaaneita jo syyskuussa. Tuolloin maa on vielä liian lämmintä.
  • Muotoile tulppaaneille kohopenkki, johon vesi ei jää seisomaan. Sipulit ovat arkoja märkyydelle.
  • Istuta tarhatulppaanit vahvaan maahan. Paranna savimaata hiekalla ja lannalla. Minttu luottaa kompostoituun turvekuivitettuun hevosenlantaan – se kasvattaa komeita kukkia. Kuopan pohjalle hän laittaa myös lihaluujauhoa.
  • Istuta syvälle. Kaiva sipuleille ja istutuskoreille ainakin 15 sentin syvyinen kuoppa.
  • Lannoita tulppaaneita keväällä, kun piipat nousevat maasta. Tällöin tulppaanit pystyvät hyödyntämään ravinteet ajoissa.
  • Kastele kuivana keväänä. Maan pinta saattaa kuitenkin tuntua kuivalta, vaikka juuriston syvyydessä maa on kosteaa.
  • Katkaise kukkavarret heti, kun terälehdet karisevat.
  • Nosta sipulit maasta vasta, kun lehdet ovat kuihtuneet. Istutuskorit aikaistavat jonkin verran sipulien nostoaikaa. Erottele sivusipulit toisistaan.
  • Säilytä sipulit sateelta suojatussa paikassa odottamassa syksyn istutusta. Monista muista kukkasipuleista poiketen tulppaanit kestävät hyvin säilytystä, sillä niitä peittää haihdunnalta suojaava kuori.

3 kommenttia