Näin ruotsalaisessa nettikaupassa koneneulottuja islantilaisten villapaitojen tyylisiä loimia, joissa oli kiinteä kaulaosa. Ajattelin, että kauluksellinen loimi olisi näppärä kuivattamiseen, ja sellaista voisi käyttää toisen loimen alla. Villa on materiaalina tosi hyvä tällaiseen käyttöön poneille. Minulla on 12-vuotias Minkki, jonka omistan puoliksi siskontyttäreni kanssa, ja 9 kuukauden ikäinen Tauno.

Harkitsin hetken hankkivani loimen nettikaupasta, mutta totesin, että samahan se on tehdä itse. Siinä saattoi vähän säästää, ja itse tehty on aina itse tehty.

Olen tykännyt neuloa pienestä saakka. Teen melkein mieluummin isoja yksittäisiä töitä kuin sukkia ja lapasia, joille tarvitsee tehdä pari. Niitä valmistuu aina yksi kappale. Olen neulonut esimerkiksi villa- ja puuvillatakkeja sekä paitoja ja virkannut päiväpeittoja.

Olen aiemmin ommellut joitakin loimia kierrätysmateriaaleista, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun neuloin poneille.

Suunnittelin loimet itse ja jouduin vähän laskeskelemaan, että silmukat menivät kuvioissa tasan. Apinakuvio tuli siitä, että molemmat ponini ovat ”pikkuapinoita”. Varsinkin nuorempi tuo päivittäin hymyn huulille. Tauno on hyvin kiinnostunut kaikesta ja aina lähdössä mukaan, kun muita poneja haetaan tarhasta. Se on ehkä pikkuisen yksinkertainen, mutta hyvin elämäniloinen tapaus. Muuten kuvioilla ei ole sen suurempaa tarinaa.

Pystyin sovittelemaan kaulaosia jonkin verran, mutta selkäosia en, koska tein ne suljettuna neuleena ja leikkasin auki lopuksi. Projekti oli kuitenkin loppujen lopuksi melko suoraviivainen.

Neuloin loimet paksusta langasta, ja niihin meni yhteensä noin viisi viikkoa. Siitä viikon verran olin ilman kutimia, koska kirjoitin graduani. Muuten loimia sai tehdä iltaisin aika intensiivisesti. Laskeskelin, että yhteen loimeen kului noin kaksitoista 100 gramman kerää lankaa.

Kaikkein kivointa oli tehdä kuvioita. Tykkään kirjoneuleen tekemisestä, koska se on kuin seurailisi polkua, kun kuvio alkaa hahmottua pikkuhiljaa. Ikävin osa oli tasaisen, yksivärisen aina oikean neulominen. Sen aikana meinasi usko loppua muutaman kerran.

Mitään suurempia haasteita minulla ei ollut. Neulontafilosofiani on, että virheet kuuluvat elämään. Jos ne eivät haittaa käyttöä, en ala purkaa. Pikkuvirheet ovat vain hauskoja yksityiskohtia. Jos loimissa on jossain yksi väärän värinen silmukka, niin ponit eivät varmastikaan sitä kommentoi.

On varmasti olemassa hevoseläimiä, joille tällaista on hankala pukea, mutta molemmat omat ponini ovat onneksi kaikki käy -tyyppejä. Ne eivät ihmetelleet ollenkaan, kun aloin pukea loimia pään yli.

Olen nähnyt, että kiinteästä kaulaosasta on hyötyä. Sen ansiosta loimi pysyy paikoillaan. Erillisen loimen ja kaulakappaleen väliin tulee helposti rako, mutta näin ei. Yön yli pidettäväksi en välttämättä pukisi tällaista loimea turvallisuussyistä, mutta kuivattamisessa nämä ovat olleet täyttä tavaraa.

Mahdollisesti, mutta en ehkä enää tänä talvena. Poneilleni valmiit kokoluokitukset saattavat välillä olla vääriä, mutta itse tekemällä saa varmasti sopivan kokoista. Harrastan valjakkoajoa ja olen miettinyt, että seuraava ponineuleprojektini voisi olla puolimittainen ajoloimi, jossa olisi heijastinlankaa.