Minna ja Kimmo luulivat ostaneensa 1950-luvun soman pikkutalon, joka olikin 1800-luvun torppa – ”Kiire jää, kun pääsee kotiin”
Pihapiiri Sauvossa
Minna ja Kimmo luulivat ostaneensa 1950-luvun soman pikkutalon, joka olikin 1800-luvun torppa – ”Kiire jää, kun pääsee kotiin”
Miksi ostaa yksi iso talo, jos voi saada kaksi söpöä pientä taloa, huvimajan ja vanhan puutarhan kaupan päälle? Minnan ja Kimmon koti Sauvossa on laajentunut 1800-luvun torpan ympärille.
Julkaistu 10.8.2023
Unelmien Talo&Koti

Haave omasta tuvasta ja luvasta sai kaarinalaiset Minna ja Kimmo Kujalan etsimään kotia tuttujen kulmien ulkopuolelta. Löytyi soma, hiukan yli 50-neliöinen pieni talo ja toinen vielä pienempi piharakennus, josta Minna sai kauan kaipaamansa työhuoneen.

Elämä keskellä sauvolaista monisatavuotiasta perinnemaisemaa on tuonut Minnan ja Kimmon elämään iloa. Puutarhanhoito omalla pihalla on molemmille rakas harrastus ja suuri ilon aihe. Sinne voi kutsua ystäviä ja läheisiä iloisiin puutarhajuhliin.

Minna työskentelee asuntostailaajana. Hän nauttii kauneuden luomisesta ympärilleen. Seinustan oleskelupaikalle paistaa aurinko iltapäivisin.
Päivänkakkaraliina on heräteostos Turun Muovitukusta. Kuosi epäilytti Minnaa aluksi, mutta se sopiikin puutarhapöytään hyvin. Minna nauttii vieraiden kestitsemisestä. Hän sanoo olevansa samanlainen kuin äitinsä.
Talon vanhin osa on 1800-luvun torppa, jota on laajennettu toisesta päästä. Moderni peltikatto hämää talon iän.

Minna, mikä sinua viehätti tässä paikassa?

Sauvo oli meille entuudestaan tuttu ystäviemme asuinpaikkana. Tiesin, että täällä on ihania luontopolkuja. Meitä viehätti meren läheisyys ja ajatus kesäisistä uintiretkistä. Muistan, miten heti ihastuin talon kyljessä olevaan upeaan kallioon, joka vei sydämeni saman tien. Tämän paikan nimi on Kankare.

”On suuri ilo, kun löytää jotain kierrätettyä sisustustavaraa kotiin.”
Kaariaukko epäilytti alussa Minnaa, mutta kun pinnat sen ympärillä saivat uutta maalia, kaari alkoikin näyttää kivalta. Remontissa poistettiin keittiönkaapistot, ja näin saatiin paikka vanhalle senkille. Keittiön perältä on käynti pesutiloihin ja saunaan.
Sirot metallihyllyt on hankittu Jyskistä. Rouheat ja reilut astiat miellyttävät nyt Minna silmää. Öljylamppu vaatii korjauksen ennen kuin sen voi nostaa ruokapöydälle tunnelmavaloksi. Huivipäinen tyttö -maalaus on löytö Paimion kirppisrallista. Myyjän mukaan tyttö on joskus ollut Piikkiön kartanon seinällä.

Mitä tiedätte talon historiasta?

Me olemme asuneet täällä neljä vuotta. Alueen nimi on Kallenmäki. Tämä on suosittua aluetta Sauvossa. Talo myytiin meille 1950-luvun talona. Sauvon museon näyttelyssä selvisi, että talomme vanhin osa onkin 1800-luvulla rakennettu torppa. Taloa on laajennettu ja remontoitu useasti. Uusin osa on korkeaa tilaa oleva olohuonepääty, se on rakennettu 1980-luvulla. Olemme miettineet sen jatkamista.

Puuliedessä palaa tuli etenkin talvisin. Takkapuhallin on ollut hyvä ostos, sillä se levittää lieden lämmön ympäri huonetta. Uunia ei ole vielä kokeiltu, mutta haaveissa on valmistaa siinä jokin ihana pataruoka.
Olohuoneesta on kulku makuuhuoneen päälle rakennetulle parvelle. Selkeät yksiväriset pinnat luovat tilantuntua pikkutalon sisälle. Olohuoneen vino katto on huikea yllätys, kun astuu peremmälle olohuoneeseen.

Mitä talon ympärillä olevat pienemmät rakennukset ovat?

Kallion päällä on huvimaja, jossa voi sateisena päivänä kuunnella ropinaa, käpertyä viltin alle ja nauttia kupin kuumaa kirjan kanssa. Toinen rakennus on pihan perällä oleva entinen mattokutomo ja ompelimo. Ennen kuin mökki siirrettiin Piikkiöstä nykyiselle paikalleen, se oli taksinkuljettajien taukotila. Siellä voin maalata ja tuunata huonekaluja. Minulla on siellä myös pieni pihakirppis, joka levittäytyy kesäisin pihamaalle.

Minna sai muutossa itselleen ikioman työhuoneen. Minna nauttii piirtämisestä, maalaamisesta ja huonekalujen tuunaamisesta. Mainio ysärivitriini on omiaan taidetarvikkeiden säilyttämiseen. Ison pöydän ääressä istutaan myös iltaa ja parannetaan maailmaa.
Parvella lappeen alla on mukava kölliä. Ledivalonauha on upotettu sängynpäätyyn. Kodissa on monta kivaa ja toimivaa valaistusideaa.
Minnan pihakirppis levittäytyy kesällä pihamaalle.

Mistä löydät myytävää pihakirppikselle?

Olen intohimoinen kierrätyssisustustavaroiden keräilijä. Kierrän muutaman kerran vuodessa eri puolilla Suomea ja bongailen kirppiksiä ja vintageliikkeitä. On suuri ilo, kun löytää jotain kierrätettyä sisustustavaraa kotiin. Olen ollut jo pitkään heikkona keramiikkaan, astioihin, tauluihin ja kirjoihin.

Makuuhuoneessa on yhdeksän neliötä. Minna on sisustanut makuuhuoneen kodikkaasti. Kapealle tauluhyllylle mahtuu pieniä silmän iloja. Suosikkiesine on valkoinen liukuvärjätty lasimaljakko, joka on Wanhasta Nestorista Maskusta.
Eteisen kukikas tapetti on löytö Turun RTV:stä. Olohuoneeseen menevän pienen käytävän varrella on lasivitriini, jossa säilytetään harvoin käytössä olevia astioita.

Mitä puutarha teille merkitsee?

Pidämme molemmat puutarhanhoidosta. Meillä kasvaa isoja kirsikka-, luumu-, ja omenapuita sekä karviais-ja viinimarjapensaita. Oikea onnenpotku olivat karhunvadelmapensaat, jotka löysimme heinän seasta. On ilo, kun saa omalta pihalta hedelmiä ja marjoja.

Talon vieressä olevan kallion päällä on ulkoa mustaksi maalattu mutterimaja. Maja sai uudet ikkunat toissa kesänä. Nyt majassa voi vaikka ottaa päiväunet. Pinnatuolit ovat alkuperäiskuntoiset. Minna on saanut tuolit hyvältä ystävältään Sauvosta.

Oliko muutto oikea ratkaisu?

Entinen kotimme oli 75-neliöinen rivitalo. Olemme remontoineet tätä taloa pikku hiljaa jaksamisen ja resurssien mukaan. Minä ideoin ja rönsyilen. Kimmo puolestaan toteuttaa ideoitani ja on todella pedantti tekemisissään. Luonnon rauhassa on ihana asua. Täällä asuminen tuntuu välillä kuin leikkimökissä leikkimiseltä. Muutto omaan taloon oli hyvä päätös. Kiire jää, kun pääsee kotiin.

1 kommentti