Homma lähti alun perin siitä, kun koristelimme pipareita yhdessä kolmen lapseni kanssa. Ostimme kaupasta jäykkiä tuubeja, joista yritimme työntää sokeripursotusta ulos. Ajattelin, että täytyy olla jokin keino, jolla pieni lapsi saa helpommin koristeltua. Etsin pikeerin ohjeen, ja sen tekeminen olikin helppoa. Seuraava ahaa-elämys oli, että voin koristella keksejä ja pipareita muulloinkin kuin vain jouluna. Sen jälkeen aloin tehdä niitä lasten kanssa ympäri vuoden.

Intohimoni koristeluun syttyi myöhemmin. Työskentelin kahdeksan vuotta sitten sairaanhoitajana, mutta menetin työkykyni ja terveyteni kroonisen migreenin takia: minulla on isompi migreenikohtaus joka päivä, ja rajut oireeni ovat samantapaisia kuin aivoinfarktissa. Löysin koristelusta voimavaran itselleni.

Minusta olisi kiva maalata vaikka öljyväreillä, mutta en pysty käyttämään niitä hajun takia. Kun tajusin, että elintarvikeväreillä voi maalata pikeerin pinnalle, minulle aukesi kokonaan uusi maailma. Pikeeristä ja elintarvikeväristä ei tule voimakkaita hajuja. Nykyisin keksien koristelu on minulle terapiamuoto, joka auttaa selviämään hankalien oireiden kanssa.

Yleensä koristelen melkein joka päivä jotain. Nyt minulla on ollut pidempi tauko, koska maailmantapahtumat ovat vaikuttaneet mielialaani ja luova toiminta vaatii inspiraation.

Joudun elämään melko rajoitetusti, mutta pystyn leipomaan ja koristelemaan kotona. Kun olen paremmassa kunnossa, leivon keksejä talteen ja koristelen niihin tyhjiä ”maalauspohjia” valmiiksi. Siten voin huonompina hetkinä käyttää pelkkää sivellintä. Instagramista olen löytänyt muita intohimoisesti keksinkoristeluun suhtautuvia ihmisiä ympäri maailmaa ja saanut ystäviä.

Harrastuksella on aivan valtava merkitys terapeuttisena keinona. Minulla on taipumus saada lääkeaineista vakavia haittavaikutuksia, joten myös lääkkeettömät keinot ovat tärkeitä. Huijaan aivojani ja vien käsillä tekemällä ajatuksia pois pahoinvoinnista ja pääkivusta.

Olen oikeakätinen, mutta minun on välillä tosi vaikea käyttää oikeaa kättäni mihinkään hienomotoriseen, koska migreenioireeni ovat siinä. Siksi minua on aina kiehtonut se, että jos työ menee pieleen, voin syödä taideteokseni. Sen ansiosta en hukkaa paperia, vaan kierrätän materiaalin oman elimistöni kautta.

Kaikkein kivointa on maalata elintarvikeväreillä. Minusta on hauska ensin piirtää paperille, ja sitten siirtää piirros syötävään muotoon. Se on hirvittävän pitkä prosessi.

Minusta on hauskaa ilahduttaa lapsiani ja muita ihmisiä kekseilläni. Erityisesti lapset tulevat aina tosi iloisiksi, kun saavat syödä jonkin hahmokeksin. Olen sielultani hoitaja, ja tuntuu pahalta, etten pysty tekemään omaa työtäni, vaan olen siirtynyt auttajasta autettavaksi. Tällä tavalla pystyn jakamaan iloa ja hyvää fiilistä muillekin.

Tärkeimmät työvälineeni ovat pursotuspussit, synteettinen ja muovivartinen sivellin, neulatyökalu ja hyvät elintarvikevärit. Vaativammissa töissä pursotuspussien saumojen pitää olla mahdollisimman ohuet. Koska teen pikkutarkkaa työtä, siveltimen kärjen tulee olla tosi ohut ja pieni.

Tietenkin tarvitaan myös keksi ja pikeeri, jonka tekeminen on taiteenlaji itsessään. Minulla kesti monta vuotta oppia säätelemään sen koostumusta sen mukaan, tuleeko keksi seinälle koristeeksi vai heti syötäväksi.

Kaikkialta. Idea voi tulla luonnosta tai kun jonkun ihmisen kasvot tulevat vastaan nettiä selatessa. Joskus lapseni esittävät pyynnön, millaisia keksejä haluavat.

Rakastan muotokuvien maalaamista, ja pyrin siihen, että pystyn jonain päivänä tekemään niistä tosi fotorealistisia. Olen harjoitellut sitä varten aloittamalla pienistä yksityiskohdista, kuten silmästä. Silmä on myös minulle sielun peili ja kiehtova maalattava.

Suosikkini onkin yksi tekemäni silmäkeksi. Se oli ensimmäinen koristelu, johon olin aidosti tyytyväinen. Olen todella itsekriittinen, ja minun on vuosien varrella ollut vaikea uskoa itseeni.

Haastavimpia koristeltavia ovat olleet esimerkiksi Ryhmä Hau -keksit, koska niiden tekoprosessi on niin pitkä – osin siksi, että olen niin tarkka. Prosessiini kuuluu taikinan tekeminen, leipominen leivinpaperista leikkaamani sapluunan mukaan, kuorruttaminen, ääriviivojen maalaaminen elintarvikeväreillä, hahmon pursottaminen värjätyillä pikeereillä ja viimeistely elintarvikeväreillä maalaamalla.

Se riippuu tilanteesta. Valtaosa syödään, mutta osan olen säästänyt ja annan usein keksejä lahjaksi. Jotkut säilyttävät keksejäni useita vuosia. Esimerkiksi lahjaksi annetut, lemmikkiä esittävät muotokuvakeksit laitetaan usein seinälle.

Isoäitini ei koskaan raaski syödä keksejäni, vaan säästää ne kaikki. Jos haluan, että keksit syödään varmuudella, tarjoan ne lapsille. Jos on tarkoitus, että mummotkin raaskivat juhlissa syödä keksejä, käytän koristeluun suklaata: sitä ei kukaan pysty vastustamaan.

Vaikka käyttäisi selkeitä ohjeita, gluteenittomassa leivonnassa täytyy oppia, miten oma uuni käyttäytyy. Minulla meni monta vuotta kehitellä taikina, josta tehdyt keksit eivät leviä uunissa. Keksin pinnan tulee olla täysin tasainen, jotta kuorrute ei valu yli reunoilta.

Kannattaa ehdottomasti käyttää keittiövaakaa aineiden punnitsemiseen ja olla tarkkana, että käyttää aineita oikeassa suhteessa. Lisäksi jauhojen valinnalla on suuri merkitys – itse olen saanut parhaan keksitaikinan vaaleasta jauhoseoksesta, jossa on riisi- peruna- ja maissijauhoa sekä psylliumia.

Kannattaa vain kokeilla rohkeasti. Kaikki sanovat, että ”voi kun minullakin olisi samaa lahjakkuutta”, mutta taitoni on tullut harjoittelemalla ihan älyttömästi ja epäonnistumalla älyttömän monta kertaa. Hiki on valunut keittiössä, kun olen harjoitellut.

Harrastuksen voi aloittaa leipomalla pipareita vaikka ihan valmistaikinasta, ja etsimällä pikeerin ohjeen. Pikeerin voi tehdä kananmunanvalkuaisella tai pelkällä vedellä, jolloin siitä tulee löysempää. Itse tykkään käyttää pikeerissä myös marenkijauhetta, jota saa valmiina ruokakaupasta.

Pursotukseen voi aluksi käyttää tavallista minigrip-pussia ja apuna hammastikkua. Niillä minäkin aloitin. Kannattaa muistaa, että koristelun on tarkoitus olla kivaa puuhaa. Pitää vain tehdä ja kokeilla. Jos jokin epäonnistuu, sen voi syödä ja yrittää uudestaan.