Pieni värikäs koti
Sisustus
Pieni värikäs koti
Nuoren perheen koti on väritetty punaisella, keltaisella, kirpputorilöydöillä ja tarkkaan harkituilla design-kalusteilla.
20.3.2013
 |
Kotivinkki

60 neliön värikäs koti 1964 rakennetussa kerrostalossa on hallittu kokonaisuus.

Olohuoneessa olevan työpisteen pukkijalat pelastettiin kesämökin saunan alta ja pöytälevy roskakatoksesta. Valkoiseksi maalattu nojatuoli löytyi roskalavalta.

Selkeästi mustaa, valkoista ja punaista. Raidat raikastavat kokonaisuutta.

Punainen Componibili-säilytin toimii sivupöytänä. Värikäs koti syntyy myös muutamalla vahvalla värillä.

Nojatuoli on saanut raikkaan mekon Marimekon raitakankaasta.

Ruokatilan mustaraitainen tapetti on rohkea valinta. Pöydän ympärille on koottu valikoima erilaisia tuoleja.

Lapset saivat oman sopen, kun makuuhuone jaettiin kahtia kirjahyllyllä. Kauneimmat lelut ovat esillä.

Pyöreä pöytä on fiksu valinta pieneen tilaan. Punainen Stokke-tuoli on ostettu Stockmannilta ja keltaiset tuolit on hankittu käytettynä.

Kauniit astiat saavat olla reilusti esillä.

Värikäs koti syntyy myös tekstiileillä. Marimekon verho värittää isoa ikkunaa.

Kaksivuotiaan pojan oman soppeen mahtuu sänky, pieni pöytäryhmä ja rakkaimmat lelut.

Värikkäät huonekalut sopivat lasten puuhanurkkaan.

Vessa on selkeän mustavalkoinen. Sen ilme muuttuu käsipyyhkeitä vaihtamalla.

Kodin asukkaan Anna-Sofian viisi sisustusvinkkiä:

1. Valitse selkeät värit, joita on helppo yhdistää keskenään.

2. Kierrätä. Tee löytöjä kirppikseltä.

3. Maalaa tai pinnoita rohkeasti. Meillä eteisen talonpoikaiskaappi sai uuden ilmeen kontaktimuovilla.

4. Luovu surutta tavaroista, kun kyllästyt niihin.

5. Tee itse: askartele, ompele ja neulo. Saat omannäköistä.

Teksti: Jonna Kivilahti

Kuvat: Krista Keltanen

Kommentoi »