Pientä pihaprojektia pukkaa! Vala betonilehtiä, nikkaroi liikuteltava paripenkki + 7 muuta inspiroivaa ideaa
Piha ja puutarha
Pientä pihaprojektia pukkaa! Vala betonilehtiä, nikkaroi liikuteltava paripenkki + 7 muuta inspiroivaa ideaa
Kesäpäivinä on mukava puuhailla pihalla ja puutarhassa. Kokosimme yhdeksän pientä pihaprojektia, joista valtaosan voi nikkaroida päivässä tai parissa.
2.7.2021
 |
Meidän Talo

1. Näppärä näkösuoja

Tee terassille seinäke näkösuojaksi tai terassin kasvien tueksi. Keveä säleikköseinä luo pesämäisen tunnelman, mutta ei estä näkymää kokonaan. Kun rakenne on riittävän tukeva, seinälle voi ripustaa ruukkujakin. Myös köynnöskasvit pääsevät näyttämään koko komeutensa säleikköseinää vasten.

2. Tervetuloa pihalle!

Pihan portin ei tarvitse olla vain este kulkijan tiellä. Parhaimmillaan portti on kaunis käyntikortti, joka kutsuu astumaan peremmälle. Betonitaiteilijan pihalle käydään jättiläismäisten lehtien mukaan valettujen betoniaskelmien kautta, ja itse portissakin riittää katsottavaa. Kokonaisuuden kruunaavat vehreä kasvillisuus ja linnunpönttöjä mukailevat aidan laudat.

3. Penkki kahdelle

Pihan paras istuin sijaitsee auringossa – tai vähän puiden katveessa, jos pitää enemmän varjosta. Pyörillä varustettu paripenkki on helppo siirtää sinne, minne haluaa. Kuvan penkki on nikkaroitu höylätystä laudasta (18 × 95 mm) ja rimasta (18 × 45 mm). Lisäksi tarvitaan tietenkin pyörät, akseli ja ruuveja sekä muutama perustyökalu. Pinta on käsitelty puunsuojalla ja värillisellä kalusteöljyllä.

4. Kierrätetty viherhuone

Upea viherhuone on tehty vanhoista laudoista ja ikkunoista. Vanhoja ikkunoita hyödyntäen toteutat myös pienemmän kasvihuoneen tai huvimajan. Aikaa nähneissä laudoissa on ihanan rouhea pinta, mutta jos monet sävyt häiritsevät, yhtenäinen pinta syntyy maalaamalla.

Pieni rosoisuus sopii kierrätettyihin luomuksiin. Mitä persoonallisempi, sen parempi.

5. Mökki onkin laiva

Unohda tavallinen leikkimökki, nyt rakennetaan merirosvolaiva! Kahden puun väliin rakennettu laiva on erään isän ja papan viikonloppuprojekti. Runko on tehty sahatavarasta ja sidottu tiukasti puiden ympärille niin, etteivät ne vaurioidu. Tukeva lattia on höylälautaa ja kyljet sahalautaa. Pääosa materiaalista on ylijäämää ja kierrätettyä.

6. Harkittu harmonia

Pergolat ja portit luovat tunnelmaa. Keraamikon kauniissa puutarhassa kaikki rakenteet ovat mustia, mikä antaa yhdenmukaisen ja hyvän kontrastin vehreälle kasvillisuudelle. Mustaksi käsitellyille rakenteille on kuitenkin vieläkin käytännöllisempi syy: se mahdollistaa sekalaisen kierrätyspuutavaran käytön pihan projekteissa niin, että lopputulos on aina tyylikäs.

7. Puupinnat pehmentävät

Tavallinen parveke saa uutta ilmettä, kun tylsät betonipinnat peittyvät. Iso parveke raikastui, kun vanha terassimatto vaihdettiin kalanruotokuvioisiin terassilaudoituksiin ja seinille teetettiin tyylikkäät rimoitukset.

8. Tyylikäs terassipolku

Kuka sanoi, että terassin tulisi olla neliö tai suorakaide? Tai että terassin tulisi loppua, kun muu piha alkaa? Terassi voi nimittäin jatkua myös jämpteinä kulkuväylinä pitkin pihaa kuten tässä kokkolalaisessa puutarhassa. Puisten polkujen ansiosta istutusalueet erottuvat selkeinä ja pihalla voi sipsutella vaikka sukkasillaan.

9. Nosta näytille

Pihan pienet istutukset ja koristeet pääsevät paremmin oikeuksiinsa, kun ryhmittelet ne ja nostat eri tasoille. Simppelit kukkaportaat seinän vierelle syntyvät vaikka jämälaudoista. Kokonaisuuden voi viimeistellä maalaamalla.

Kommentoi »